Lale yrittää olla nostamatta katsettaan. Hän tarttuu ojennettuun paperilappuun, josta hänen on tatuoitava viisi numeroa lappua pitelevän tytön iholle.
Heather Morris: Auschwitzin tatuoija, 286 s. - perustuu Lalen haastatteluihin - suom. ilm. 2019
- The Tattooist of Auschwitz 2018 - suomennos: Pekka Tuomisto - Aula & Co - kirjaston kirja
Lale Sokolov syntyi Ludwig Eisenberginä 28.10.1916 Krompachyssa Slovakiassa. Mies vietiin Auschwitziin 23.4. 1942 ja häneen tatuoitiin numero 32407.
Gita syntyi Gisela Fuhrmannovana 11.3.1925 Vranov nad Topl'oussa Slovakiassa. Hänet vietiin Auschwitziin 13.4.1942 ja häneen tatuoitiin numero 34902.
Tämä kirja on heidän tarinansa, joka perustuu tositapahtumiin.
Eräänä päivänä tulee ilmoitus, jossa sanotaan että jokaisen juutalaisperheen on luovutettava kahdeksantoista vuotta täyttäneet lapsensa työskentelemään Saksan hallinnolle. Niinpä Lale ilmoittautui Krompachyn hallintovirastoon ja tarjoutui lähetettäväksi.
Nyt Lale on junassa, matkalla...niin minne... Lale ei tiedä. Mies on pukeutunut siististi, pukuun, valkoiseen paitaan ja solmioon. Lalella on myös matkalaukku ja rahaa ja toiveena pystyä hankkimaan ainakin turvallinen työ - sieltä jostakin.
Lalelle on kerrottu, että häntä viedään tekemään työtä saksalaisille, ja niin hän aikoo tehdä. Hän ajattelee perhettään kotona. Turvassa. Hän on tehnyt uhrauksen, hän ei kadu. Hän tekisi sen yhä uudestaan pitääkseen rakkaan perheensä kotona, yhdessä.
Lale matkustaa päiväkausia täyteen ahdetussa junavaunussa, jossa ei mahdu edes istumaan. Kaksi haisevaa ämpäriä on tarpeita varten. Joskus täydet ämpärit kaatuvat ja lieju ja lemu leviävät vaunuun. Kukaan ei halua seistä lähellä ämpäreitä. Epätoivo on vallannut vaunun miehet.
- Hän kuulee tyhjien vatsojen kurinan ja kuivien henkitorvien rahinan. Hän haistaa virtsan ja ulosteen ja pesemättömien ruumiiden löyhkän.
Vihdoin karjajuna pysähtyy. Ulkoa kuuluu meteliä, koirien haukuntaa ja käskyhuutoja. Miehet komennetaan ulos vaunusta ja matkatavarat käsketään jättämään maahan. Lalekin laskee laukkunsa.
- Mistä he tietävät, että tämä on minun? Säpsähtäen hän tajuaa, että todennäköisesti hän ei enää koskaan näe laukkua ja sen sisältöä.
Ollaan tultu perille. SS-mies ase kohotettuna komentaa liikkeelle.
- Kun Lale kävelee sisään avoimesta rautaportista, hän katsoo yläpuolellaan näkyviä metallista taottuja saksankielisiä sanoja: ARBEIT MACHT FREI - työ vapauttaa.
"Tervetuloa Auschwitziin".... Lale on pakotettu lähtemään kotoaan ja häntä on kuljetettu kuin eläintä, ja nyt, raskaaasti aseistettujen SS-miesten ympäröimänä hänen toivetaan tervetulleeksi - tervetulleeksi!
Miesten lajittelu alkaa ja Lale saa vuorollaan paperipalan, jossa lukee: 32402. Leirin vanki tatuoi numeron Lalen käteen. Asuinparakit ovat ahtaita ja joillakin lavereilla saattaa nukkua neljäkin miestä. Ruokakin on mitä lie.
- Se on ruskeaa, ei sisällä mitään kiinteää, ja tuoksuu joltakin tarkemmin tunnistamattomalta. Se ei ole teetä, kahvia eikä keittoa..."Paras ateria, jonka olen saanut aikoihin", tuumii Lale.
Kaikki vangit joutuvat töihin ja Lale komennetaan ensin latomaaan katolle tiiliä. Lale on kielitaitoinen, joten voi keskustella erimaalaisten vankien kanssa ja kääntää kapon ohjeita muille vangeille.
Kielitaito auttaa Lalen pois katolta toisiin, kevyempiin töihin. Lale osaa venäjää, tšekkiä, saksaa, ranskaa, unkaria ja puolaa.
Lale tapaa vanhan Pepan, joka on opettanut taloustiedettä Pariisin yliopistosssa. Pepan on tatuoija ja Lalesta tulee myös tatuoija eli Tätowierer.
Erään kerran Lale joutuu tatuoimaan naisia, joiden joukossa on pelästynyt tyttö, jolle pitäisi tatuoida numero 34902.
- Kun hän on valmis, hän pitelee tytön käsivartta hetkisen kauemmin kuin on tarpeen ja katsoo tätä taas silmiin. Hän pakottaa esiin pienen hymyn. Tyttö vastaa vielä pienemmällä hymyllä. Hänen silmänsä kuitenkin tanssivat Lalen edessä. Katsoessaan niihin hänestä tuntuu, että hänen sydämensä samalla pysähtyy ja alkaa lyödä ensimmäisen kerran...
Tästä alkaa Lalen ja Gitan rakkaus, jota he yrittävät vaalia keskitysleirin kauhuista huolimatta. Varastettuja hetkiä, uhkarohkeutta, lahjottuja ihmisiä ja ikuista pelkoa toisen menettämisestä.
Tämä tositapahtumiin perustuva tarina on kirjoitettu ilmeisesti hyvinkin tarkasti Lalen kertomusta noudattaen, mutta kuinka paljon on faktaa ja paljonko fiktiota? Keskitysleirin kauhuja ei ole unohdettu, mutta ne kirjoitettu tosiasioina, mitenkään korostamatta, eleettömästi.
Olen käynyt Auschwitzissa ja kirjaa lukiessa saatoin nähdä edessäni tapahtumapaikkoja.
Mieleeni jäi alueelta etenkin kaksi täpötäyttä huonetta, toinen oli täynnä kenkiä ja toinen matkalaukkuja. Lukiessani ajattelin, että mahtaakohan Lalenkin matkalaukku olla siinä huoneessa. Olen lukenut aika paljon erilaisia holokaustista kertovia teoksia. Senkin takia käynti Auschwitzissä oli pysähdyttävä kokemus.
Kirjailija Graeme Simsion osaa hyvin kiteyttää sanansa teoksesta mm. näin: Tämä tarina on poikkeuksellinen, jopa holokaustitarinoiden mittapuulla - se on vuoroin liikuttava, haastava ja mieltä ylentävä, ja tietysti se tarjoaa näkymän yhteen ihmiskunnan historian kauheammista tapahtumista...... On vaikea kuvitella ketään, joka ei tempautuisi mukaan, järkyttyisi ja liikuttuisi. Suosittelen kirjaa varauksetta kenelle tahansa, oli hän lukenut sata holokaustitarinaa tai ei yhtään.
Lale eli elämäänsä tunnuslauseenaan:" Jos heräät aamulla, päivä on hyvä."
Lale Sokolov 28.10.1916 - 31.10.2006
P.S. Lale muutti nimensä Sokoloviksi, joka oli hänen avioituneen sisarensa venäläinen sukunimi.
P.PS. Holokaustin uhreja arvellaan olevan 11-17 miljoonaa: juutalaisia, puolalaisia, venäläisiä, neuvostoliittolaisia sotavankeja, romaneja, natsien aatteellisia vastustajia, vapaamuurareita, Jehova todistajia, ruusuristiläisiä, mustia, homoseksuaaleja, kehitysvammaisia ja psyykkisesti sairaita.
(Lähde: Wikipedia)
++++++++++
Pari sanaa kirjailijasta ja käsikirjoituksen/kirjan synnystä.
Heather Morris on syntynyt Te Awamutussa, Uudessa-Seelannissa.
Vuonna 2003 Morrisille esiteltiin iäkäs herrasmies, jolla saattoi olla kertomisen arvoinen tarina.
"Tiedättekö, etten ole juutalainen?"
"Tiedän. Siksi juuri haluan teidät."
"Teillä ei pidä olla mitään ennakkoasenteita sitä kohtaan, mitä kerron teille. En halua tarinaani mitään henkilökohtaista painolastia.
" Teidän on kirjoitettava nopeasti. Minulla ei ole paljon aikaa."
"Täytyykö teidän lähteä pian jonnekin?"
"Täytyy, minun on mentävä Gitan luo."
Tarinan purkamiseen meni kolme vuotta. Lale kertoi tarinansa pala kerrallaan, joskus hitaasti, joskus luodin nopeudella...Tämä kaunis mies ei erottanut toisistaan muistia ja historiaa - hänellä ne kulkivat täysin samassa tahdissa.
Morris kirjoitti Lalen ja Gitan tarinan ensin elokuvakäsikirjoitukseksi, josta muokkaisi kirjaksi Auschwitzin tatuoija.
***********
Ilmestyneet teokset:
Auschwitzin tatuoija 2019 (esikoisromaani)
Heather Morris: Auschwitzin tatuoija, 286 s. - perustuu Lalen haastatteluihin - suom. ilm. 2019
- The Tattooist of Auschwitz 2018 - suomennos: Pekka Tuomisto - Aula & Co - kirjaston kirja
Lale Sokolov syntyi Ludwig Eisenberginä 28.10.1916 Krompachyssa Slovakiassa. Mies vietiin Auschwitziin 23.4. 1942 ja häneen tatuoitiin numero 32407.
Gita syntyi Gisela Fuhrmannovana 11.3.1925 Vranov nad Topl'oussa Slovakiassa. Hänet vietiin Auschwitziin 13.4.1942 ja häneen tatuoitiin numero 34902.
Tämä kirja on heidän tarinansa, joka perustuu tositapahtumiin.
Eräänä päivänä tulee ilmoitus, jossa sanotaan että jokaisen juutalaisperheen on luovutettava kahdeksantoista vuotta täyttäneet lapsensa työskentelemään Saksan hallinnolle. Niinpä Lale ilmoittautui Krompachyn hallintovirastoon ja tarjoutui lähetettäväksi.
Nyt Lale on junassa, matkalla...niin minne... Lale ei tiedä. Mies on pukeutunut siististi, pukuun, valkoiseen paitaan ja solmioon. Lalella on myös matkalaukku ja rahaa ja toiveena pystyä hankkimaan ainakin turvallinen työ - sieltä jostakin.
Lalelle on kerrottu, että häntä viedään tekemään työtä saksalaisille, ja niin hän aikoo tehdä. Hän ajattelee perhettään kotona. Turvassa. Hän on tehnyt uhrauksen, hän ei kadu. Hän tekisi sen yhä uudestaan pitääkseen rakkaan perheensä kotona, yhdessä.
Lale matkustaa päiväkausia täyteen ahdetussa junavaunussa, jossa ei mahdu edes istumaan. Kaksi haisevaa ämpäriä on tarpeita varten. Joskus täydet ämpärit kaatuvat ja lieju ja lemu leviävät vaunuun. Kukaan ei halua seistä lähellä ämpäreitä. Epätoivo on vallannut vaunun miehet.
- Hän kuulee tyhjien vatsojen kurinan ja kuivien henkitorvien rahinan. Hän haistaa virtsan ja ulosteen ja pesemättömien ruumiiden löyhkän.
Vihdoin karjajuna pysähtyy. Ulkoa kuuluu meteliä, koirien haukuntaa ja käskyhuutoja. Miehet komennetaan ulos vaunusta ja matkatavarat käsketään jättämään maahan. Lalekin laskee laukkunsa.
- Mistä he tietävät, että tämä on minun? Säpsähtäen hän tajuaa, että todennäköisesti hän ei enää koskaan näe laukkua ja sen sisältöä.
Ollaan tultu perille. SS-mies ase kohotettuna komentaa liikkeelle.
- Kun Lale kävelee sisään avoimesta rautaportista, hän katsoo yläpuolellaan näkyviä metallista taottuja saksankielisiä sanoja: ARBEIT MACHT FREI - työ vapauttaa.
"Tervetuloa Auschwitziin".... Lale on pakotettu lähtemään kotoaan ja häntä on kuljetettu kuin eläintä, ja nyt, raskaaasti aseistettujen SS-miesten ympäröimänä hänen toivetaan tervetulleeksi - tervetulleeksi!
Miesten lajittelu alkaa ja Lale saa vuorollaan paperipalan, jossa lukee: 32402. Leirin vanki tatuoi numeron Lalen käteen. Asuinparakit ovat ahtaita ja joillakin lavereilla saattaa nukkua neljäkin miestä. Ruokakin on mitä lie.
- Se on ruskeaa, ei sisällä mitään kiinteää, ja tuoksuu joltakin tarkemmin tunnistamattomalta. Se ei ole teetä, kahvia eikä keittoa..."Paras ateria, jonka olen saanut aikoihin", tuumii Lale.
Kaikki vangit joutuvat töihin ja Lale komennetaan ensin latomaaan katolle tiiliä. Lale on kielitaitoinen, joten voi keskustella erimaalaisten vankien kanssa ja kääntää kapon ohjeita muille vangeille.
Kielitaito auttaa Lalen pois katolta toisiin, kevyempiin töihin. Lale osaa venäjää, tšekkiä, saksaa, ranskaa, unkaria ja puolaa.
Lale tapaa vanhan Pepan, joka on opettanut taloustiedettä Pariisin yliopistosssa. Pepan on tatuoija ja Lalesta tulee myös tatuoija eli Tätowierer.
Erään kerran Lale joutuu tatuoimaan naisia, joiden joukossa on pelästynyt tyttö, jolle pitäisi tatuoida numero 34902.
- Kun hän on valmis, hän pitelee tytön käsivartta hetkisen kauemmin kuin on tarpeen ja katsoo tätä taas silmiin. Hän pakottaa esiin pienen hymyn. Tyttö vastaa vielä pienemmällä hymyllä. Hänen silmänsä kuitenkin tanssivat Lalen edessä. Katsoessaan niihin hänestä tuntuu, että hänen sydämensä samalla pysähtyy ja alkaa lyödä ensimmäisen kerran...
Tästä alkaa Lalen ja Gitan rakkaus, jota he yrittävät vaalia keskitysleirin kauhuista huolimatta. Varastettuja hetkiä, uhkarohkeutta, lahjottuja ihmisiä ja ikuista pelkoa toisen menettämisestä.
Tämä tositapahtumiin perustuva tarina on kirjoitettu ilmeisesti hyvinkin tarkasti Lalen kertomusta noudattaen, mutta kuinka paljon on faktaa ja paljonko fiktiota? Keskitysleirin kauhuja ei ole unohdettu, mutta ne kirjoitettu tosiasioina, mitenkään korostamatta, eleettömästi.
Olen käynyt Auschwitzissa ja kirjaa lukiessa saatoin nähdä edessäni tapahtumapaikkoja.
Mieleeni jäi alueelta etenkin kaksi täpötäyttä huonetta, toinen oli täynnä kenkiä ja toinen matkalaukkuja. Lukiessani ajattelin, että mahtaakohan Lalenkin matkalaukku olla siinä huoneessa. Olen lukenut aika paljon erilaisia holokaustista kertovia teoksia. Senkin takia käynti Auschwitzissä oli pysähdyttävä kokemus.
Kirjailija Graeme Simsion osaa hyvin kiteyttää sanansa teoksesta mm. näin: Tämä tarina on poikkeuksellinen, jopa holokaustitarinoiden mittapuulla - se on vuoroin liikuttava, haastava ja mieltä ylentävä, ja tietysti se tarjoaa näkymän yhteen ihmiskunnan historian kauheammista tapahtumista...... On vaikea kuvitella ketään, joka ei tempautuisi mukaan, järkyttyisi ja liikuttuisi. Suosittelen kirjaa varauksetta kenelle tahansa, oli hän lukenut sata holokaustitarinaa tai ei yhtään.
Lale eli elämäänsä tunnuslauseenaan:" Jos heräät aamulla, päivä on hyvä."
Lale Sokolov 28.10.1916 - 31.10.2006
P.S. Lale muutti nimensä Sokoloviksi, joka oli hänen avioituneen sisarensa venäläinen sukunimi.
P.PS. Holokaustin uhreja arvellaan olevan 11-17 miljoonaa: juutalaisia, puolalaisia, venäläisiä, neuvostoliittolaisia sotavankeja, romaneja, natsien aatteellisia vastustajia, vapaamuurareita, Jehova todistajia, ruusuristiläisiä, mustia, homoseksuaaleja, kehitysvammaisia ja psyykkisesti sairaita.
(Lähde: Wikipedia)
++++++++++
Pari sanaa kirjailijasta ja käsikirjoituksen/kirjan synnystä.
Heather Morris on syntynyt Te Awamutussa, Uudessa-Seelannissa.
Vuonna 2003 Morrisille esiteltiin iäkäs herrasmies, jolla saattoi olla kertomisen arvoinen tarina.
"Tiedättekö, etten ole juutalainen?"
"Tiedän. Siksi juuri haluan teidät."
"Teillä ei pidä olla mitään ennakkoasenteita sitä kohtaan, mitä kerron teille. En halua tarinaani mitään henkilökohtaista painolastia.
" Teidän on kirjoitettava nopeasti. Minulla ei ole paljon aikaa."
"Täytyykö teidän lähteä pian jonnekin?"
"Täytyy, minun on mentävä Gitan luo."
Tarinan purkamiseen meni kolme vuotta. Lale kertoi tarinansa pala kerrallaan, joskus hitaasti, joskus luodin nopeudella...Tämä kaunis mies ei erottanut toisistaan muistia ja historiaa - hänellä ne kulkivat täysin samassa tahdissa.
Morris kirjoitti Lalen ja Gitan tarinan ensin elokuvakäsikirjoitukseksi, josta muokkaisi kirjaksi Auschwitzin tatuoija.
***********
Ilmestyneet teokset:
Auschwitzin tatuoija 2019 (esikoisromaani)
Kommentit
Lähetä kommentti