Pierre Lemaitre: Tulen varjot - kauno - historia - jatko Näkemiin taivaassa

Jos Marcel Péricourtin hautajaisissa esiintyikin hämminkiä ja ne päättyivät suoranaiseen sekasortoon, niin ainakin ne alkoivat aikataulun mukaan.

Pierre Lemaitre: Tulen varjot, 522 s. - suom. ilm. 2018 - Couleurs de l'incendie 2018 - suomennos: Susanna Hirvikorpi - Minerva Kustannus Oy ******* kirjaston kirja

Näin alkaa Lemaitren uusi romaani, joka antaa vihiä siitä, että jotain tapahtuu. Hautajaiset ovat iso tapahtuma, johon osallistuu suurlähettiläitä, kansanedustajia, kenraaleja, ulkomaisia delegaatioita ja jopa tasavallan presidentti.

Vainajaa sanotaan Ranskan talouden johtotähdeksi. Marcel Péricourt oli ollut keskeinen hahmo maan talouselämässä, pankkiiri. Mies oli Madeleinen ja edellisestä kirjasta (Näkemiin taivaassa) tutun Éduardon isä.
Madeleine Péricourt on yksi tämän kirjan päähenkilöistä. 36-vuotias eronnut nainen, jolla on yksi poika.
- Paul oli  kaunispiirteinen, kalpeakasvoinen seitsenvuotias pikkupoika, hän oli arka ja kärsi änkytyksestä.
Marcel Péricourt oli aavistanut loppunsa lähenevänsä ja niin tuntui järkevältä ryhtyä toimenpiteisiin, koska kuluisi vielä monta vuotta ennen kuin hänen pojanpoikansa, änkyttävä Paul, astuisi perheyhtiön johtoon. Ja kuinka hyvä pankinjohtaja tulisi pojasta, jonka oli vaikea muodostaa sanoja.

Niinpä katseet kääntyvät pankin prokuristiin, Gustave Joubertiin, lapsettomaan leskimieheen. Viisikymppinen,säästeliäs, vakava, hillitty, järjestelmällinen. Tosin miestä kiinnosti lähinnä mekaniikka, autot ja lentokoneet. Marcel Péricourt oli tuuminut, että Gustave olisi oiva naimakauppa, mutta mitä mieltä on Madeleine?

Palataan ihan alkuun eli hautajaisiin.
Pariisin teknillisen korkeakoulun edustajat kantoivat arkkua, ja se nostettiin näkyville ruumisvaunuun...Äkkiä aaltomainen liike lävisti keskellä pihaa seisovan virkamiesjoukon...Huomio oli siirtynyt pois arkusta ja ruumisvaunusta. Katseet olivat kääntyneet kohti talon julkisivua. Huuto tukahtui ihmisten huulille.......Väkijoukossa vallitsi tyrmistys, aika pysähtyi.

Mitä tapahtui?

Hautajaisten jälkeen.
Madeleine ei ole koskaan perehtynyt pankkiasioihin, mutta koska on nyt puheenjohtajana pankin hallituksessa, niin pitäisihän sitä jotenkin johtaa... Joubert auttaa, mutta mahtaakohan miehellä olla lähinnä oma lehmä ojassa?
- Madeleine oli kauhuissaan. "Teidän pitää olla läsnä. Voin laatia pienen puheenvuoron, jossa vakuutetaan, että pankki on yhä hyvissä käsissä."
Hallituksen jäsenien suurin huolen aihe oli ollut se, että nainen haluaisi asemansa suomin oikeuksin astua pankin johtoon. Nyt huoli oli poissa. He taputtivat, koska Madeleine ei ymmärtänyt pankin johtamisesta yhtikäs mitään ja pysyisi näin ollen lestissään.

Eletään vuotta 1927, jolloin naisilla ei ole oikeutta edes allekirjoittaa shekkejä. Miten siis pankkialaa tuntematon nainen pysyisi johtamaan suurta pankki-imperiumia.
Tästä alkaakin varsinainen pyöritys, jossa juonitaan, valehdellaan ja ajetaan omaa etua. Miten Madeleine pärjää vai pärjääkö ollenkaan?

Mitä on Tohtori Moreaun Calypso-voide ja miten se liittyy tarinaan?

Kirjan hahmot ovat mainioita. Yksi suosikkini on puolalainen neiti Wlɫadysɫava Ambroziewich, jolla on kirjassa keskeinen osa. Ikävää vain, että en ymmärtänyt missään vaiheessa mitään hänen puheestaan. Vai mitä sanotte tästä?
- Szkoda nie otworzyć tej przesytki...W śrdoku mogą być prezenty, naprawdȩ nie chcesz otworzyć?
Eräänlainen tehokeino ilmeisesti tämäkin.

Toinen yhtä erinomainen hahmo on yllätyksekäs laulajatar Solange Gallinato, joka on esiintynyt niin Saksassa, Ranskassa kuin New Yorkin Metropolitanissakin. Kuuluisa laulajatar, joka tekee mitä haluaa.

Ja vielä voisin mainita Marcel Péricourtin veljen, Charlesin, perheineen.
Charles on muhkeavatsainen, raskaspiirteinen ja isonenäinen. Vaimo Hortenselta puuttuvat rinnat, takapuoli ja älynlahjat ja kaksoset ovat näppylänaamaisia, laihoja ja pitkäkinttuisia tyttöjä, joilla on järkyttävä hammaskalusto. Yksinkertaisesti rumia lapsia, tuumaa isä.

Kirja päättyy vuoteen 1936 ja voin luvata, että paljon tapahtuu. Kirjailija on luonut jälleen kerran loistavan ja ovelan tarinan, jota tosin valitettavasti vesittävät liiat pankkialan kuvaukset, kuten:
- Tilanteen teki entistä vaikeammaksi se, että vuoden 1933 budjetti oli neljättä perättäistä kertaa alijäämäinen, kuuden miljoonan alijäämä oli kasvanut kuuteen miljardiin, sitten neljäänkymmeneen miljardiin...

Ranskan renesanssin tehdaskuvauksia ja joitain yhteiskunnallisia asioita, kuten verokapinaa, yleistä verolakkoa, mielenosoituksia yms. olisi voinut olla hiukan vähemmän.
Hieman hidastempoisen alun jälkeen kirjailija alkaa tykittää, joten olihan tämä lopulta aika hyvä opus.
Kirjaa mainostetaan jatko-osana Näkemiin taivaassa -kirjalle, mutta pidän näitä itsenäisinä teoksina, sillä esim. ensimmäisen osan päähenkilöistä Eduardo (Madeleinen veli) vain mainittiin, kuten myös Henri d'Aulnay-Praselle. Yhteistä kirjojen tarinoille on ranskalaisen luokkayhteiskunnan kuvaus, muuten kyllä ovat aiheiltaan erilaisia teoksia. Lisäksi Tulen varjojen tekstissä on enemmän huumoria.
Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa Lemaitren kirjaa, mahtaako olla dekkari vai kaunoa.

Luota minun laillani rakkauteen, joka on suurinta kaikesta, suurempaa kuin sallimus, kohtalo, epäonni...

P.S. Googletin sanakirjasta yhden helpolta näyttävän puolan kielisen sanan: w porządku = okei, kunnossa yms.

++++++++++
kirjailija, käsikirjoittaja, ent. opettaja

Pierre Lemaitre, synt. 1956 Pariisissa

***********
Suomennetut teokset:
Verhoeven dekkarisarja:
Iréne 2016  -  Alex 2015 - Rosie 2017 - Camille 2016 (Kannattaa lukea tässä järjestyksessä, eikä suomennosjärjestyksessä!) Rosien voi lukea missä välissä vain, on itsenäinen tarina.

Psykologiset trillerit:  Silmukka 2017 - Verihäät 2018

Romaanit:
Näkemiin taivaassa 2014 - Tulen varjot (jatko-osa, itsenäinen teos) 2018

Edit: Tuhon lapset 2020 (trilogian itsenäinen päätösosa)