Camilla Sten: Kadonnut kylä - dekkari, kauhu

Mitä luojan tähden täällä on oikein tapahtunut?

Camilla Sten: Kadonnut kylä, 444 s. - itsenäinen teos - suom. ilm. 2020 - Staden 2019 - suomennos: Jänis Louhivuori ja Risto K. Träff - Bazar Kustannus Oy *********Ennakkokappale kustantajalta, kiitos!

Elokuu 1959:  Kaksi poliisia, Albin ja Gustaf, oli hälytetty kylään nimeltä Silvertjärn.
- Oli täysin hiljaista (...) Jokainen talo oli siisti ja hyvin hoidettu. Jokaisen ulko-ovi oli kiinni (..) Missä kaikki oikein ovat? 

Poliisit ajavat eteenpäin ja päätyvät torille. Siellä taitaakin olla joku. Poliisit kömpivät ulos autosta ja samalla nenään lehahtaa kamala haju ja lähempänä toria toria heitä kohtaa vielä kamalampi näky.
Kaiken lisäksi poliisit kuulevat jotakin synkän hiljaisuuden keskeltä.
- Kaukaa ja heikosti, mutta siitä ei voi erehtyä (...) "Luulen, että se on lapsi"; Albin sanoi. "Vauva". Sitten löyhkä vei voiton ja hän antoi taas ylen.

Vuosi 2019
Alice Lindstedt suunnittelee lopputyökseen dokumenttisarjaa Silvertjärnasta, Ruotsin ainoasta kummituskylästä. Kylässä oli ollut 1950-luvulla kaivostoimintaa, joka sitten loppui ja asukkaat alkoivat olla huolissaan toimeentulosta. Onneksi kylään saapui nuori ja komea pastori, joka valoi asukkaisiin toivoa
- Silvertjärn on tehdaspaikkakunta keskisessä Norlannissa, joka on ollut lähestulkoon koskemattomana vuoden 1959 jälkeen, jolloin kylän 900 ihmisestä koostuva väestö katosi selvittämättömissä oloissa.

Alicen isoäiti oli varttunut kylässä ja kertonut sen tapahtumista, mutta Alice ei ollut koskaan nähnyt Silvertjärnaa omin silmin. Sarjan tarkoitus olisi siis selvittää mitä aikoinaan on tapahtunut, minne kaikki kyläläiset ovat voineet kadota. Ennen varsinaista kuvaamista pitää rahoitusta varten käydä valokuvaamassa ja videoimassa kylää. Mukaansa Alice saa Maxin, Robertin, Emmyn ja Tonen, jolla on myös yhteys kylään.
29-vuotias Max on tietokonenörtti, joka on onnistunut ansaitsemaan jo pienoisen omaisuuden. Jotta projekti on pystytty aloittamaan, on Max sijoittanut siihen rahaa. Tonen ja Emmin Alice tuntee muista yhteyksistä.
Nuoret ryhtyvät toimeen, mutta kaikki ei menekään suunnitellusti. Ensin alkaa kadota tavaroita, sitten joku näkee hahmoja ja toiset kuulevat naurua, askeleita. Eivätkä puhelimetkaan toimi. Mitä ihmettä? Tekeekö joku nuorista kiusaa muulle ryhmälle? Vai onko kylässä joku, kummitusko?
Mutta tämähän on vain alkua.

Kirjeitä:
Marraskuun 13. pnä, 1958
Rakkahin Margaretha!
Miten sinulla menee siellä suurkaupungissa? Millainen on uusi asunto? (...) Kirjoita pian!
Siskosi Aina

Aina kirjoittaa siskolleen kirjeitä ja kertoo niissä kylän tapahtumista.
Margaretha on muuttanut kaupunkiin ja Aina haluaisi kovin mielellään mennä tervehtimään siskoaan ja toivoo myös, että tämä tulisi joskus käymään kylässä.
Miten Ainan ja hänen perheensä kävi? Katosivatko hekin muiden asukkaiden mukana?

Tarina etenee kolmena kertomuksena: nuorten nykyisyydessä, Ainan kirjeissä sekä menneisyydessä, Ainan nuoruudessa.

Minulle tämä oli positiivinen yllätys muutamista heikkouksistaan huolimatta. Tai oikeastaan en edes odottanut mitään. Kirjaan on saatu jännitystä ja tiivistä tunnelmaa, joka lisääntyy loppua kohden. Sten on kuvannut hyvin (paikoin jopa vähän ahdistavasti) autiokylän maisemia, tyhjiä taloja, rikkinäisiä ikkunoita ja lahonneita terasseja. Ei kyllä olisi tehnyt mieli yöpyä kylässä, kuten kuvausryhmä aikoo tehdä.
- Katson taloa. Se on paremmassa kunnossa kuin muut ympärillä olevat. Ulko-ovi on hiukan raollaan ja roikkuu yhdestä ainoasta ruostuneesta saranasta, mutta seinät ovat yhä pystyssä, katto on ehjä ja julkisivu enimmäkseen vahingoittumaton. 

Miinusta annan henkilöistä, jotka eivät vaikuta järkeviltä kolmekymppisiltä aikuisilta, vaan nuoremmilta. Touhottavat asioita kunnolla miettimättä. Toisaalta, pelkoa kohdatessaan saattaa toimia ajattelemattomasti. Outoja olivat myös tietyt mielenterveyteen liittyvät tapahtumat, sillä eivät aikuiset suhtaudu asioihin tuolla tavalla. Enempää en voi avata spoilaamatta.

Kertojat vaihtuvat, mutta Sten kuljettaa juonia selkeästi. Hyvin pysyi kärryllä.

Olisin halunnut lukea enemmän menneisyydestä, sillä ne osuudet Sten mielestäni hallitsi parhaiten.
Eniten minua kiinnosti mitä kylän väelle oli tapahtunut? Miksei heitä ole löydetty? Oliko heitä etsitty tarpeeksi? Niinpä oli luettava eteenpäin ja eteenpäin, kunnes sain vastauksen  - ja yllätyksenkin.

Camilla Sten on Sandhamin murhat -sarjan kirjoittajan Viveca Stenin tytär. Yhdessä he ovat kirjoittaneet nuorten trillerisarjan (kts. ilmestyneet teokset) ja Camilla on kirjoittanut kaksi romaania, joista ensimmäinen suomennettu on tämä Kadonnut kylä. Olisi ollut mielenkiintoista, ihan vertailun vuoksi, lukea ensin yksi nuortentrilleri.
Mutta oliko kauhuelementtejä sisältävä Kadonnut kylä sitten dekkari vai kauhu vai kauhudekkari?? En erityisemmin pidä kauhusta, mutta tässä sitä on aika vähän.
Ja mihin genreen kirjailija itse sijoittaa kirjansa?

Joka tapauksessa sen verran pidin, että sanon Camilla Stenillä olevan hyvät mahdollisuudet päätyä ties kuinka hyväksi "dekkaristiksi". Tosin, jos kirjoittaa aikuisille, niin toivoisin vähän "aikuismaisempaa" otetta.

++++++++
Kirjailija, toimittaja
Camilla Sten, synt. 1992, opiskelee psykologiksi Uppsalan yliopistossa

*********
Ilmestyneet suomennokset:
Kadonnut kylä 2020 -

Lisäksi:
Synkät vedet - nuorten trillerisarja (yhdessä äitinsä Viveca Stenin kanssa)
Synkät vedet - Syvyyksissä, Synkät vedet - Sumussa ja päätösosa Synkät vedet - Loimut  

^^^^^^^^^^
kirjarouvanelamaa.blogspot.com
https://www.facebook.com/kirjarouvanelamaa/
Insta: #pirittaolen
Pinterest

Twitter