Kaksi kovia kokenutta naista kertoo tarinansa.
Tämä on yhden ihmisen kertomus siitä, miten kaikesta voi selvitä. Päästä väkivallasta vapauteen.
Tara eli lapsuutensa maaseudulla, keskellä luontoa. Isä oli tytön esikuva, mutta hyväksyntää ei isältä tippunut. Suuri ongelma oli se, että Taran olisi pitänyt olla poika.
Isä oli vuoroin turvallinen ja vuoroin teräväkielinen lyöjä. Lapsuus oli väkivaltainen.
- Joka lastaan vihaa, se vitsaa säästää.
Äiti oli katkera ja tarkka pieneistä asioista, muttei kommentoinut eikä estänyt isän lyömistä ja karjumista. Niinpä tyttö oppi alistumaan. Lisäksi perhe oli tiukan uskonnollinen ja isä oli muiden yläpuolella. Seksuaalisuus ja seurustelu olivat täydellisiä tabuja.
Kaksossisko Riina oli mestarimanipuloija, joka esitti aina hyvää ja puhtoista ja Tara oli se paha.
Riina käytti yhä enemmän uhkailua, eristämistä, syyllistämistä, kontrollointia ja fyysistä väkivaltaa. Töni, puri, komensi. Sisko myös selvästi nautti kun Taraa kuritettiin. Siskon käytös ei loppunut aikuisiällä, se vain muutti muotoaan
Aikanaan tyttö alkaa tapailla poikia ja miehiä, mutta millaisia? Ei mitään kilttejä miehiä, vaan ilkeitä ja alistavia. Turvaa Tara yritti hakea ensin nahkapäiltä ja sitten bikereiltä. Isot tatuoidut miehet herättivät ympäristössään pelkoa, mutta Tarassa turvallisuutta, sillä bikerit pitävät huolta omistaan. Kunnes eräs Kuulien jäsen ei noudata kerhon sääntöjä.
Tara on kokenut elämässään raiskauksia, henkistä ja fyysistä väkivaltaa. On pelännyt, on alistunut.
Mitä vain, jotta saisi elämäänsä edes hippusen lämpöä tai vaikka vain halauksen.
Rikottu enkeli on rankka tarina. Tarina siitä mitä kaikkea törkyä ihminen on joskus valmis vastaanottamaan saadakseen hyväksyntää. Kirjassa on paljon eri miesten kanssa koettuja tilanteita, sekä hyviä että huonoja, joita oli enemmän. On tietysti ikävää kokea noin paljon huonoa ja väkivaltaista kohtelua, mutta niiden tapahtumien kuvailuja oli turhan paljon. Teksti alkoi noilta osin välillä puuduttaa. Onneksi kirjailija kertoo myös selviytymisestään. Uskonto on myös vahvasti esillä, ei Taran vaan perheen ja miesten kautta.
Kaksossisaresta ja hänen häikäilemättömyydestään puhutaan, mutta pikkuveli oli vain mainintana. Olisi voinut parilla sanalla kertoa hänestäkin.
Kirja on saanut alkunsa kun Tara oli jutellut Marko Lönnqvistin kanssa, joka oli suunnitellut kirjoittavansa kirjan biker-piireissä pyörineistä naisista. Lönnqvist menehtyi keväällä 2018, joten kirja jäi kirjoittamatta, mutta Koivukoski halusi viedä projektin loppuun.
Koivukoski kirjoittaa:" Kirja kertoo Kuulista, joista osa eksyi. Suojelusenkeleistä, jotka siipien sijaan kantavat kuluneita nahkaliivejä. - - Haluan kirjan myötä herättää keskustelua siitä, miksi rangaistukset seksuaalirikoksista ovat mitättömän pienet."
Tämä oli Taran tarina.
+++++++
Kirjailija
Tara Koivukoski on sairaanhoitaja, äiti ja psykologian opiskelija.
********
Ilmestyneet teokset:
Rikottu enkeli 2020
-------------------------
Helena Jouppila ja hänen kolme veljeää, Martti, Erkki ja Jorma, syntyivät vuonna 1951 Vaasan lääninsairaalassa.
Tartuntautien pelossa neloset eristettiin, ja äiti näki heidät vasta kymmenen päivän kuluttua ja silloinkin vain lasiseinän takaa. Kotiin neloset pääsivät vasta yhdeksän kuukauden ikäisinä.
Neloset saivat syntymästään alkaen paljon julkisuutta, sillä he olivat Suomen ensimmäiset eloonjääneet neloset. Perhe sai vaatelahjoituksia ja rahaa. Näin voitiin hankkia perheeseen lisää huonekaluja ja lastenvaatteita. Monet yritykset myös näkivät nelosissa mainosarvon,
- He tiesivät, että tuotteita lahjoittaessaan yrityksen nimi nousisi esiin meistä tehdyissä lehtijutuissa.
Neloset elivät sikäli poikkeuksellista tuon ajan elämää, että he pääsivät matkustamaan ja asumaan hotelleissa. Mutta eivät nämä mitään huvimatkoja olleet, sillä sisarukset esiintyivät lukuisilla messuilla ja eri tapahtumissa. Olivat vetonauloja. Messuesiintymiset päättyivät kuin neloset olivat kolmentoista.
Vaikka elämä ulospäin näytti auvoiselta, se oli todellisuudessa ihan muuta, etenkin Helenan kohdalla. Äiti ei kyennyt rakastamaan lapsiaan, ja etenkin Helena sai osakseeen sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa. Lapset joutuivat myös auttamaan maatalon töissä. Äiti oli taitava kotiaskareissa, mutta niissä ei sitten saanutkaan olla avuksi. Äiti ei myöskään koskaan auttanut koulun käsitöissä. Omat pyykkinsä Helena pesi jo kymmenvuotiaana.
Pahinta ei kuitenkaan ollut työnteko, vaan se, miten äiti kohteli nelosia, ja etenkin Helenaa. Kun kukaan muu ei nähnyt äiti hakkasi halolla takalistolle, roimi nokkosilla kintuille, pakotti syömään ruuan, johon oli roiskinut poresaippuaa yms. Yleensä Helena ei tiennyt miksi äiti teki näin.
Murrosiän kynnyksellä fyysinen väkivalta muuttui henkiseksi alistamiseksi.
- Persekin sillä on kuin seittemän leivän uuni. Ja hampaat vintturas (...) Mitään muuta en sulle toivo kun juopon miehen ja kaksitoista kakaraa.
Poloiset lapset tietenkään tajunneet, että äiti oli sairas. Isä huomasi nelosten kaltoinkohtelun, muttei osannut suojella lapsiaan. Isä oli kiltti, avuton. Tosin olihan isä järjestänyt vaimonsa pakkohoitoon kun neloset olivat yhdeksän. Kotikylällä tilanne tiedettiin, muttei asiaan siihen aikaan osattu puuttua.
Kirja kertoo myös ajasta, jolloin perheeseen syntyi vielä yksi lapsi, tyttö. Tällöin oli kulunut kymmenen vuotta nelosten syntymästä. Tätä lasta äiti kohteli aivan erilailla kuin nelosia, oikeastaan eristi pikkusiskon muusta perheestä. Äiti muutti kuopuksen kanssa lukittuun huoneeseen talon yläkertaan. Nuorin sisko sai tietää äidin julmuudesta vasta tämän kuoleman jälkeen.
Aikanaan Helena muutti Tampereelle viettämään välivuotta ennen opiskeluita. Tuolloin käteen osui uudelleen eräs kirje. Sen oli kirjoittanut Pentti Peltonen, joka oli ollut mukana nelosten synnytyksessä. Kirjeseen vastaaminen oli unohtanut aikanaan, mutta nyt Helena vastasi. Kohtalokkain seurauksin. Helena päätyi naimisiin 32 vuotta vanhemman Pentin kanssa.
Kirjan loppupuoli on aikuisen Helenan elämää.
Kaikesta huonosta kohtelusta huolimatta Helenalla oli aina tarve saada äitinsä hyväksyntä, jopa tämän kuolinvuoteelle asti. Josko äiti viimeistään silloin pyytäisi anteeksi?
Kirja on lähinnä vain Helenan puheenvuoro, Helenan tunteita. Aikuisina neloset pystyivät puhumaan asioista ja kävi ilmi, etteivät veljetkään säästyneet äidin "hirmuvallalta", joskin pääsivät vähemmällä. Helena on päässyt tasapainoon vuosien terapian avulla sekä kirjoittamalla tätä kirjaa, jonka tekoprosessi kesti parikymmentä vuotta. Aikanaan helpotusta tuli myös siitä, että Helena löysi äidin potilaskertomukset Törnävän sairaalan arkistosta. Hilkka-äidillä oli ollut depressio ja luonnehäiriö. Nyt Helena saattoi huokaista, syy äidin käytökseen ei ollutkaan hänessä.
Kirja on karua ja surullista luettavaa. Tarina on kerrottu avoimesti, vähäeleisesti. Helena Jouppila toivoo kirjallaan voivansa auttaa muita vaikean lapsuuden kokeneita.
Kuinka surullista, että ihmisellä on vain kaksi hyvää pientä muistoa äidistään, vain kaksi.
++++++++
Kirjailijat:
Helena Jouppila, synt. 1951. Oma kokemus johdatti työskentelemään sosiaalialalla: lastensuojelun avohuollossa ja perheneuvolassa. Nykyään Jouppila on eläkkeellä ja asuu Isossakyrössä.
Toimittaja Sanna Wallenius, synt. 1974.
********
Ilmestyneet teokset:
Neloset - Jouppilan sisarusten tarina
^^^^^^^^^^^^
kirjarouvanelamaa.blogspot.com
https://www.facebook.com/kirjarouvanelamaa/
Insta: #pirittaolen
Kommentit
Lähetä kommentti