Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä - 1. osa - dekkari


Three Pines. Elämä oli täällä hiljaista. Mutta ei järkkymätöntä.


Kuolema kiitospäivänä, 367 s. - suom. ilm. 2019 - 1. osa Three Pines -sarjaan - Still Life 2005 - suomennos: Raimo Salminen - kansi: Perttu Lämsä - Bazar Kustannus Oy - suomennettu aiemmin nimellä Naivistin kuolema (2008 - WSOY)  **********kirjaston kirja

Three Pinesin rauhallinen pieni kylä sijaitsi kaukana pääteistä ja jopa kantateistä ja sitä oli turha etsiä matkailukartoista. Kylässä ei kertakaikkiaan satu rikoksia, ei murtoja eikä pahoinpitelyjä. Paitsi nyt. Three Pinessa ei ole edes poliisia.

Three Pinesin sydän on Oliverin bistro, jossa kuuli kaikki ne juorut, joita kylällä liikkui. Kylän viinituvan rauhaa oli nyt pahasti häiritty, sillä kolme koltiaista oli viskellyt ankankakkaa bistron julkisivuun. Eikä siinä edes kaikki - samat junnut olivat huudelleet: "Homot! Hintit! Ällöttävää!"
- Inhottavaa, toden totta, Gabri sanoi. Vaikka tietysti he olivat oikeassa: onhan minä homo. Kuten Oliverkin.

Mutta ankankakkaepisodi ei ole se päärikos, vaan se on kuolema. Kirja alkaa:
- Jane Neal kohtasi luojansa varhaisaamun usvassa kiitospäivää edeltävänä sunnuntaina. Se oli melkoinen yllätys kaikille. Hänen kuolemansa ei ollut luonnollinen. 

Jane Neal oli naimaton, eläkkeellä oleva kyläkoulun opettaja, josta kaikki olivat pitäneet. Tosin Janella oli omat omituisuutensa. Hän esim. maalasi paljon, muttei koskaan halunnut näyttää töitään, kunnes eräänä päivänä tahtoi taideyhdistyksen vuosinäyttelyyn näytteille taulunsa Päätösparaati. Kun taideyhdistyksen arvostelulautakunta näki teoksen loksahti yksi jos toinenkin suu.
Toiseksi, Jane ei ole koskaan näyttänyt olohuonettaan kenellekään, miksiköhän? Kaikkinainen seurustelu tapahtui keittiössä tai jopa porstuassa. Aikanaan tietysti olohuoneen salaisuus paljastuu, ja se onkin varsinainen yllätys.
Mutta kuka sitten haluaisi päästää päiviltä vanhan naisen, joka eli hiljaista ja rauhallista elämää, pyöritti seurakuntanaisten kirpputoria ja pullamyyjäisiä. Eikä kukaan ilmeisesti edes hyötyisi Janen kuolemasta. Tapausta epäilläänkin aluksi metsästysonnettomuudeksi, mutta onko se sitä?

Juttua tulee tutkimaan hieman ylipainoinen rikososaston päällikkö, puolessavälissä kuuttakymmentä oleva ylikomisario Armand Gamache Sûreté de Québecista. Ruskeasilmäinen Gamache pukeutuu huolitellusti, trimmaa viiksensä ja puhuu englantia brittiaksentilla, vaikka on ranskankielinen.

Gamachen apuna on komisario Jean Guy Beauvoir. Kolmekymmentäviisivuotias Beauvoir oli ollut Gamachen oikea käsi yli kymmenen vuotta. 

Toinen apuri on konstaapeli Yvette Nichol, nuori harjoittelija, joka ei vielä ole oikein tehtäviensä tasolla.
- Ei ryhmätyötaitoja, ei juuri minkäänlaisia sosiaalisia taitoja, ei kuuntelukykyä.
Kollegat hermostuvat tuon tuosta Nicholin tekemisiin ja Gamache yrittää ojentaa:
- Teitte välilllä hyvää työtä. Mutta teidän on välillä myös kuunneltava. Teidän on kuunneltava kyläläisiä. Epäiltyjä. Juoruja. Vaistoanne. Ja työtovereitanne.
Gamache ohjeistaa muistamaan neljä asiaa: En tiedä. Tarvitsen apua. Pyydän anteeksi. Olin väärässä.
Menevätkö ohjeet perille omapäiselle Yvette Nicholille?

Syyllinen? Kuka on syypää Janen kuolemaan. Ehkä joku kylänväestä. Heitä ovat mm. jo mainitut bistron Oliver ja Gabriel, taiteilijapariskunta Clare ja Peter Morrow. Janen lähin sukulainen, sisarentytär, kiinteistönvälittäjä Yolande Fontaine ja hänen miehensä André ja heidän luontaantyötävän näköinen poikansa Bernard. Keppiään läiskivä, valkotukkainen, iäkäs Ruth Zardo, Matthew ja Suzanne Croft, varakas Ben Hadley ja muutamia muita.

Gamache yrittää kannustaa kylän väkeä tunnustamaan, muttei tietenkään kukaan ole halukas ilmoittautumaan tekijäksi - kuinka ollakaan.
- Me löydämme teidät. Se on poliisin tehtävä...Meillä kaikilla on salaisuuksia, ja ennen kuin tämä on ohi tunnen suurimman osan teidän salaisuuksistanne. 

Mitä salaisuuksia Gamache saa selville ja kuka/ketkä  osoittautuvat syyllisiksi. Ja ennen kaikkea, mikä on ollut teon motiivi?

Kirjan alkuperäinen nimi Still Life kuvastaa paremmin kirjan sisältöä kuin suomennos, sillä tässä dekkarissa totisesti eletään hiljaista elämää. Ehkä välillä turhankin vaisua, mutta toisaalta sitä kaipaa välillä tällaista hidasta, viipyilevää tekstiä. Plussaa annan tarinan huumorista, joka toisinaan on hyvinkin suorasukaista: Jane oli likinäköinen ja näytti vuohelta. Tai: Joka vuosi metsästäjät ampuivat lehmiä, hevosia, lemmikkieläimiä ja toisiaan. Ja, niin uskomatonta kuin se onkin, toisinaan joku heistä ampui itsensä, ehkä erehtyessään jonkinlaisen sekavuuden hetkellä luulemaan itseään päivällipaistiksi.
Pidin ylikomisaario Armand Gamachesta, joka on mukavan leppoisa, ja joka tuntuu usein selvittävän ajatuksiaan vain istumalla ja kuuntelemalla ja seuraamalla ympäristöään. Gamachen perhesuhteet jäävät aika vähälle, mutta on miehellä vaimo, Reine-Marie. Mielenkiintoisin hahmo on nuori ja itsepäinen konstaapeli Yvette Nichol, jonka isä Ari Nikolev ei ole ollut tyttärelleen kovin rehellinen. Ja ottaakohan Nichol jatkossa onkeensa pomonsa ohjeet ja hänestä tulee oivaltava poliisi vai joutuuko lopulta pakkaamaan tavaransa ja lähtemään muihin tehtäviin. Nähtäväksi jää.
Kaikesta hidassoutuisuudestaan huolimatta pitämiseni meni plussan puolelle ja aion kyllä lukea jatkonkin. Kylmän kosketus ilmestyy jo syyskuussa.

Elämä on muutosta. Ellei ihminen kasva ja kehity, hän jää jököttämään paikoilleen muun maailman porhaltaessa eteenpäin. 

P.S. Kirjan kylä Three Pines on saanut nimensä männyistä. Mäntyjä on ollut siitä lähtien kun kylä  kaksisataa vuotta sitten perustettiin. Ja aina kolmen ryhmänä. Miksi? Koodi oli tarkoitettu englantilaismielisille, jotka Yhdysvaltain vapaussodan melskeissä pakenivat Kanadaan. Oltiin rajan läheisyydessä ja kun kruunulle uskollisia tuli kylään sodan aikana ja sen jälkeen, he eivät voineet tietää milloin olivat turvassa. Kolme mäntyä ryhmässä merkitsi, että rojaltit olivat tervetulleita.
(Lähde: Kuolema kiitospäivänä -kirjan tarina)

++++++++++
Pari sanaa kirjailijasta:
Louise Penny, ent. toimittaja Kanadan yleisradioyhtiössä, synt. 1958, asuu pienessä kylässä Montrealista etelään, lähellä Amerikan rajaa. Louise ja hänen miehensä (k. 2016)  rakastivat koiria ja heillä olikin miehen eläessä viisi kultaistanoutajaa - enää on vain yksi. Kirjailijaksi Penny ryhtyi vasta nelikymppisenä ja piti miestään inspiraation lähteenään. Mies oli myös mahdollistanut Pennyn ryhtymisen kirjailijaksi.
(Lähde: Louise Pennyn kotivut)

**********
Suomennetut teokset:
Three Pines -sarja: Kuolema kiitospäivänä 2019 - Kylmän kosketus - ilm. 9/2019 - Kuukausista julmin - ilm. huhtikuussa 2020
Suomentamattomia teoksia on lukuisia.

....................
Kirjablogeissa vietetään naistenviikkoa. Haasteen järjestää Tuija Tuijata-blogista.
https://tuijata.com/

Naistenviikon sunnuntain nimipäiväsankarittaret ovat: Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne ja Joanna. Paljon onnea!

                                                     naistenviikko 2019

kirjarouvanelamaa.blogspot.com
https://www.facebook.com/kirjarouvanelamaa/
Instagram: #pirittaolen

Kommentit

  1. Tykkäsin tosi paljon kirjan Agatha Christiemäisestä tunnelmasta ja päähenkilöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se siinä viehättikin ä, vanhahtava kirjoitustyyli. Hyvät päähenkilöt, kyllä. Päähenkiö ei ole alati väsynyt eikä ryyppää

      Poista
  2. Olen katsellut kuvia tästä kirjassa ig:ssä ja miettinyt, että pitääpä lukea. Tämä postaus sai kiinnostumaan kirjasta entisestään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla😊 Kannattaa kyllä lukea. Mikä parasta, tämä on vasta ensimmäinen osa

      Poista

Lähetä kommentti