Yö tai päivä, nyt ei saanut pelätä. Hän janosi piinaaviin kysymyksiinsä vastauksia, eikä aikonut poistua paikalta ilman niitä.
Matti Laine: Pahuuden hinta, 271 s. - ilmestynyt 2017 - 3. osa Elias Vitikka-sarjaan
- pokkari - Bazar Kustannus Oy
- ostettu kirja
Matti Laine, synt. 1976 Helsinki
- kirjailija, näyttelijä, käsikirjoittaja
Jäähallin pukuhuoneesta löytyy jotain ikävää ja Elias Vitikka joutuu syytetyn penkille. Onko miehellä mitään tekemistä tapauksen kanssa, vai onko kyseessä lavastus? Niin tai näin, jotain on tehtävä ja suhteita käytettävä. Lisäksi on pidettävä huoli, että perhe on turvassa.
Sarjan päähenkilö on 10 vuotta taksia ajanut Elias Vitikka, jota myös jääkiekkoaikoina alettiin kutsua E:ksi (extraordinary). Vitikka on entinen lätkämies, joka on hetken pelannut myös NHL:ssä maalivahtina. Mies on jättänyt taksihommat ja puuhailee nykyään muuta, lähinnä luksusjahtien parissa.
Eliaksella on Irene-sisko, jonka mies on poliisi.
- Oli kiusallinen tosiasia, että Irenen suuri rakkaus, Pentti Siirala, oli krp:n kyttä ja Elias oli viime vuosina tutustunut mieheen paljon paremmin kuin olisi halunnut.
Jäähallitapahtumien lisäksi poliisilla on visainen tehtävä. 15-vuotias taitoluistelija, Katariina Nieminen, on kadonnut.
- Nuoren naisen oli pitänyt lähteä aamulla kouluun, mutta hän oli valittanut äidilleen kovaa päänsärkyä ja saanut lopulta luvan jäädä kotiin.
Tyttö on kuitenkin poistunut kotoaan ja tallentunut viimeksi valvontakameroiden kuviin matkallaan Kauppatorilta Suomenlinnan lauttaan.
Missä Katariina on?
Miten puolestaan entinen jääkiekon hyökkäysketju Jaakko Lintunen, Erkki Halen ja Upi Korpela liittyvät yhtään mihinkään? Ainakin heidän nimensä tulevat esiin sekä yhdessä että erikseen. Onko jo jääkiekkoaikoina tapahtunut jotain ratkaisevaa?
Mikä on Pyhä makrilli?
Elias Vitikka touhuaa yhtä sun toista yhdessä luotto- ja kiekkokaverinsa Myllärin kanssa, eikä kaikki toiminta siedä päivänvaloa. Eikä rikosylikonstaapeli Klaus Jenso suinkaan helpota kaksikon elämää. Mistä loppujen lopuksi on kyse?
Laine kuljettaa tarinaa oivallisesti eteenpäin, koko ajan tapahtuu. Päähenkilöt ovat saaneet syvyttää hahmoihinsa, ja yksityiselämä & rikokset ovat sopusoinnussa. Ja tekstikin kulkee mallikkaasti. Siitä olen iloinen, että jääkiekko on jäänyt nyt vähemmälle (1. osassa sitä oli minulle liikaa). Hyvää kotimaista dekkarikirjallisuutta. Neljäs osa on vielä lukematta, muttei kovin kauaa.
P.S. Tarinassa esiintyy jaguaari, mutta tarkoitetaanko sillä nyt autoa, eläintä vai jotain muuta? Joka tapauksessa jaguaari on suurin läntisellä pallonpuoliskolla elävä kissaeläin, joka painaa 56 - 96 kg, on 1,2 - 2 m pitkä ja elää 12 - 15 vuotta (luonnossa).
Jaguar Cars on brittiläinen autonvalmistaja. Edullisin Jaguar-urheiluauto, jonka Jaguarin sivuilta löysin oli hinnaltaan alkaen 38.740 € ja siitä sitten rutkasti ylöspäin.
(Lähteet: Wikipedia ja jaguar.fi -sivusto.
++++++++++++
Pari sanaa kirjailijasta:
Laine sanoo omassa biossaan, että tie kirjailijaksi on kulkenut aktiivisen lukemisen kautta. Laineen lapsuuskodissa luettiin usein ennen nukkumaan menoa. Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on niistä ajoista jäänyt mieleen. Aapo oli suosikki. Kaiken muun toiminnan lisäksi mies harrastaa liikuntaa ja musiikkia.
Matti Laine on näytellyt sekä useissa Suomen teattereissa että monissa kotimaisissa tv-sarjoissa ja elokuvissa, esim. Kylmäverisesti sinun, Tali-Ihantala, Salatut elämät ja Sorjonen. Kirjoittanut myös laulun sanoja sekä käsikirjoittanut Ylellä syksyllä 2019 nähtävän Espanjaan sijoittuvan Paratiisi-rikosdraaman. (Huom, huom!)
(Lähteet: netti ja Laineen bio)
************
Ilmestyneet teokset:
Ari Aalto -trilogia:
Pudotus 2008 - Sivukuja 2009 - Eksytetty 2011 - Ammattilainen 2010 (Ei Aalto -sarjaa)
Elias Vitikka-sarja:
Pahojen miesten seura 2012 - Merkitty mies 2014 - Pahuuden hinta 2017 - Tappajan vaisto 2018 - Pelon liekit 2020

Kommentit
Lähetä kommentti