249 s, 16 numeroimatonta kuvasivua
- ilmestynyt 2018
- Gummerus
- kirjaston kirja
Miika Viljakainen, synt. 1986
Ilta-Sanomien toimittaja
Lauri Silvander, synt. 1987
Ilta-Sanomien toimittaja
Kurttuotsainen ja sänkileukainen mies katsoi pidätyskuvassa suoraan kameraan. Hänen päälakensa oli kalju, mutta ohimoilta törrötti vielä tukko hopeisia hiuksia. Suupielet kaartuivat alas ja tummat kulmakarvat olivat hieman koholla aivan kuin hän olisi hämmentynyt koko tilanteesta.
Alkusanoissa tekijät sanovat mm: Meitä on kiinnostanut itse rikos, tapauksen tutkinta ja se, kuinka rikoksesta on omana aikanaan puhuttu ja kirjoitettu.
Halusimme tehdä kirjan Suomen rikoshistoriasta, joten oli luontevaa aloittaa nuoren tasavallan ensimmäisistä vuosista ja lopettaa tapaukseen, jonka me molemmat muistamme lapsuudestamme.
Kirjamme kuvaa rikollisia, poliisia, uhreja, sivullisia ja heidän tekemisiään, mutta myös ympäröivää yhteiskuntaa. Kirjamme tärkeimmät lähteet ovat aikalaisuutisointi ja erilaiset viranomaisten pöytäkirjat.
(Lopussa lähdeluettelo)
1920-luku: 7 rikostarinaa.
1920- luku oli Suomen väkivaltaisinta rauhan aikaa, jolloin verisimpinä vuosina tehtiin yli 400 henkirikosta (vrt. esim. v. 2017 noin 80) Myös poliiseja kuoli virantoimituksessa enemmän kuin koskaan aiemmin tai sen jälkeen. Miksi näin paljon henkirikoksia? Esim. salakuljetus, viinanpoltto (1919 alkanut kieltolaki) ja käsiaseiden helppo saatavuus. Suurin osa uhreista kuoli käsiaseella tehdyssä väkivallanteossa ja hyvänä kakkosena oli puukon käyttö. Eikä maassa ollut vielä tuolloin toimivaa ensihoitoa.
1930-luku: 8 rikostarinaa.
Väkivalta alkoi vähentyä ja kieltolaki päättyi 1932. Vuosikymmenen rikollisuus väheni oleellisesti joulukuussa 1939, koska marraskuun viimeisenä päivänä Neuvostoliitto aloitti sodan Suomea vastaan ja miehet joutuivat sotatantereille. Säännöstelyrikkomukset tulivat uutena rikosmuotona ja naisten rikollisuus kolminkertaistui ja alle 18-vuotiaiden rikokset lisääntyivät.
1940-luku: 8 rikostarinaa.
Miesten palaaminen rintamalta nosti rikostilastot. Sodan jälkeinen pulakausi lisäsi omaisuusrikollisuutta. Esimerkiksi ryöstöjen määrä oli verrattuna v. 1938 tilastoihin paisunut 11-kertaiseksi. Samalla huumeongelma tuli mukaan kuvioihin. Sotasairaaloissa heroiini- ja morfiiniriippuvaisiksi tulleet miehet muodostivat ensimmäisen kokeneen huumeidenkäyttäjäkunnan. Vaikeimmat rikollisuusvuodet olivat 1945-1947.
1950-luku: 6 rikostarinaa.
Autojen yleistymisen myötä otettiin tutkat käyttöön v. 1958 eli liikenneturvallisuuteen panostettiin. 1950-luvun lopulla alkoi Suomen henkirikoshistorian valoisin aika. Siitä huolimatta muutamia murhamysteereitä ei kyetty selvittämään: Kyllikki Saaren murha v. 1953 ja Tulilahden kaksoissurma 1959. Kaupungistuminen aiheutti toisenlaisten rikollisuutta, esim. lestinheittoa ja pimeätä viinaa. Aitojen jenkkituottiden kysyntä oli tarjontaa isompaa ja varastettua tavaraa pyöri satamien lähistöillä. Myös tietyt henkiläisgansterit kulkivat rikospolkujaan.
1960-luku: 6 tarinaa.
Rikoslaki oli erilainen kuin nykyään. Juopumus ja homoseksuaalisuus olivat rangaistavia. Pääkaupunkiseudulla huolta aiheutti nuoriso- ja huumausainerikollisuus. Esim. 1968 Helsingissä takavarikoitiin kolme kiloa hasista, kaksi kiloa amfetamiinisekoitusta sekä pienempiä eriä heroiinia ja oopiumia. Henkirikokset alkoivat taas nousta ja se liittyi osittain keskioluen myynnin vapauttamiseen v. 1969.
1970-luku: 8 rikostarinaa.
Vuosikymmentä sanotaan maaltamuuton, lähiörakentamisen ja ristiriitojen ajaksi, Kovat huumeet lisääntyivät ja lähipoliisitoiminta yleistyi. Maanteillä puhallutettiin kuljettajia ja v. 1977 rangaistavan rattijuopumuksen rajaksi tuli yksi promille. Karhu-ryhmä perustettiin ja poliisit joutuivat opettelemaan enemmän tietoteknisiä taitoja. Tuomioistuinten antamat rangaistukset keventyivät ja rikoslakia uudistettiin.
1980-luku: 7 rikostarinaa.
Kekkosen valtakausi päättyi. Rötösherranjahtien tuomioita oli vain vähän. Vaihtoehtokulttuurit olivat voimissaan. Maksukorttien yleistyessä kavallus- ja petosrikokset lisääntyivät, kuten myös väärennökset. Esim. laukkujen, kenkien ja korujen halpakopioita myytiin kuluttajille. Varkaudet lisääntyivät, mutta väkivalta- ja omaisuusrikosten määrä laski. Vankien määrä väheni.
(Lähde: 1920 - 1980: Helvetinkone ja 49 muuta suomalaista rikosta)
Miika Viljakainen oli Varkaudet dekkarit-festivaaleilla kertomassa kirjasta ja silloin ajattelin, että kirja on luettava. Viljakaisen mukaan juuri nämä 50 lyhyttä tarinaa ovat valikoituneet kiinnostavuuden perusteella. Tietoisesti on jätetty pois joitakin tunnettuja rikostapauksia, kuten Volvo Markkanen ja Kyllikki Saari ja otettu mukaan vieraampia juttuja. Lisäksi Viljakainen sanoi ettei kirjassa ole mitään keksittyä tai väritettyä - jos posket olivat punaiset niin ne olivat.
Hyvin kirjoitettu mielenkiintoinen kirja ja onnistuneesti valikoidut kertomukset, joille on annettu osuvia nimiä, kuten:
Viinapiru, Tulenpalvoja, Enkelintekijä, Hempeämielinen Hilarius, Pirtumiehet kertovat satuja jne.
Jos suomalainen rikoshistoria kiinnostaa, niin kannattaa tutustua tähän opukseen, jota tekijät sanovat "tosidekkariksi", tarinalliseksi tietokirjaksi ja rikosnovellikokoelmaksi.
P.S. Entisaikaan on ollut erikoisia journalistisia ratkaisuja. Esim. 1956 ns. Helvetinkone-jutun tutkinnan aikana lehdistö pyysi salapoliisikirjailijoita arvuuttelemaan pommimurhan tekijää. "Näin tehokas murhapaukku ei voi olla naisen aikaansaannosta", päätteli Mika Waltari.
(Lähde: Helvetinkone ja 49 muuta suomalaista rikosta)
Kommentit
Lähetä kommentti