Tämä tarina liikkuu jossain tietoisuuteni rajoilla, niin että saatan melkein koskettaa sitä. Se väreilee muistini viileissä nurkissa, hämärä kaiku onnellisemmista päivistä, hymyistä, eräästä äänestä.
Kai Aareleid, synt. 1972 / Tartossa, asuu Tallinnassa
- kirjailija, kääntäjä, dramaturgi
Tiina saapuu kesäkotiinsa ja huomaa, että talossa on käyty penkomassa, myös isän muotokuva on hävinnyt. Tiina alkaa käydä läpi omaa ja vanhempiensa menneisyyttä.
1941 - Isä ja äiti olivat tavanneet ensimmäisen kerran viisi vuotta ennen Tiinan syntymää. Liisi oli tuolloin juuri avioitunut Valdek Karmin kanssa, joka oli lähtenyt vapaaehtoisena sotaan. 20-vuotias Liisi oli yksin tarpomassa sateisella tiellä kun Peeder on palaamassa äitinsä luota lainaamallaan autolla.
- Sade voimistuu ja Peeter käynnistää pyyhkijät. Kauempana tien reunassa välkkyy kuin jotain valkeaa. Mitä lähemmäksi Peeter tule, sitä selvempää se on: tien raunassa seisoo ihminen. Nainen, nainen valkoisissa vaatteissa.
Peeter ottaa naisen kyytiin ja saa kuulla, että tämän mies, Valdek, oli lähtenyt sotaan samana aamuna kun heillä piti olla vihkiminen. Rekisteröinti oli jo tehty, mutta vihkiminen puuttui. Valdek joutui kuitenkin lähtemään ja jätti kirkkoon Liisille mustan vihon, jossa on runoja, Valdekin kirjoittamia. Musta runovihko unohtuu autoon.
Kuluu muutama vuosi ja Peeter Unger on varastonjohtajana Tartonmaan Kuluttajaosuuskunnassa, teollisuustuotteiden varastossa numero 1. Liisi sattuu tulemaan sinne töihin ja tapaa Peeterin uudelleen.
Siitä alkaa Liisin ja Peeterin yhteinen tarina eli vuodesta 1945.
Sitten syntyy Tiina ja aikanaan Liisi haluaa palata töihin.
- Tiinalle palkataan monta hoitajaa peräkkäin. Mutta joko hoitaja ei ole tarpeeksi siisti, tai hän osoittautuu näpistelijäksi, tai ei tule toimeen Liisin kanssa tai Tiina on liian itsepäinen - joka tapauksessa puolen vuoden aikana kukaan heistä ei jää Ungereille pysyvästi.
Niinpä Hedi, joka kävi jo auttamassa Peeterin poikamiestaloudessa, ottaa Tiinan hoitaakseeen.
Vierähtää muutama vuosi, eikä pienellä Tiinalla ole kuin pari ystävää. Niinpä tyttö viettää paljon aikaansa aikuisten hoivissa, mm. naapurihuoneen Idan luona, opettelemassa korttipelejä.
- Ida jakaa pakan kahtia, laittaa päädyt vastakkain ja vapauttaa kortit laskeutumaan lomittain.
- Oi, Ida. Näytä uudestaan! Kerran vielä! Tiina anoo.
Ida nauraa ja sekoittaa uudestaan.
Yksinäinen Tiina pohdiskelee maailman menoa sekä näkee ja kuulee paljon sellaisia asioita, joista ei voi eikä uskalla puhua ääneen.
- Tiina ei kerro isälle Valdekin äidin kirjeistä.
- Tiina ei kerro äidille patjansa alla olleista rahoista, eikä isän käsien rahanhajusta.
- Tiina ei kerro isälle siitä, että äiti lukee usein mustaa kirjaa ja on alkanut kirjoittaa kirjettä kuolleelle miehelle.
Eikä Tiina kerro paljon muutakaan, kenellekään, koskaan. Pienen tytön harteille kertyy paljon salaisuuksia.
Mitä Peeter touhuaa öisin? Jotain, jonka kaikki muut tuntuvat tietävän paitsi oma Liisi-vaimo.
Mitä tapahtuu kun Liisi saa tietää miehensä "yöjuoksuista"?
Eräänä päivänä Tiina tutustuu poikaan, josta tulee hyvä ystävä ja jonka kanssa voi jakaa joitakin salaisuuksia ja tehdä kaikenlaista mukavaa. Aikakin kulkee nopeammin.
- Hänen kanssaan kaikki vanhat paikat ja tavarat tuntuvat kuin uudelta maailmalta, sillä poika on täysin uusi ja odottamaton ja toisenlainen.
Mutta kestääkö lasten/nuorten ystävyys?
2013 Aikuinen Tiina pohtii:
- Mitä jää ihmisestä? ...Pienenä päättelin päässäni, että jos on mitään toivoa saada tietää jotain isästä, päästä lähemmäksi häntä, koskettaa häntä, niin kuin hän ei ikinä eläessään antanut koskettaa, on se mahdollista vain hänen tavaroidensa kautta.
Oppiiko Tiina ikinä tuntemaan vanhempiaan, etenkään isäänsä, joka on aikanaan jäänyt niin etäiseksi?
Eletään hypähdellen vuosia 1941 - 2013, ilman 1970- 1980-lukuja. Paitsi henkilöiden menneisyyttä kirjassa käsitellään myös yhteiskunnallisia asioita. Luvut ovat lyhyitä, mutta se ei haittaa lukemista. Liepeen mukaan lyhyitä kohtauksia on yli kahdeksankymmentä. Korttitalosta sanotaan myös että se on kuin valokuva-albumi, jossa teksti ja teoksen rakenne yhdistyvät vanhoihin valokuviin.
Teksti on hyvää, elävää, välillä runollista ja tarinassa on on vaihtuvia näkökulmia. Hienosti kuvattu pientä yksinäistä Tiinaa, joka näkee ja kuulee kaikenlaista, jota ei ymmärrä ja josta ei voi puhua. Tarina on kirjoitettu lapsen näkökulmasta. Surullisvivahteinen, mutta kaunis sukutarina ja kertomus Viron menneisyydestä. Hieno kirja, pidin.
Isoäidin sanat Liisille:
Uutta elämää ei ole olemassa. On vain tämä yksi valintojen ja erehdysten elämä. Kaikkine unelmineen ja pettymyksineen, tämä yksi.
P.S. Nykyään Tartto on Viron toiseksi suurin kaupunki, jossa asui v. 2012 runsaat 93.000 asukasta.
1940-luku oli virolaisille historiallisesti kovaa aikaa. Viro mm. liitettiin Neuvostoliittoon 1940.
+++++++++
Pari sanaa kirjailijasta:
Kai Aareleid on asunut mm. myös Helsingissä, jossa opiskeli dramaturgiksi Teatterikorkeakoulussa.
Kielet ovat kirjailijan intohimo ja työ. Aareleid kääntää kaunokirjallisuutta mm. espanjan, suomen ja englannnin kielestä.
Miksi kirjoittaa? Jos suinkin mahdollista, ei kirjoita. Kirjoittaa mieluiten listoja, otsikoita sekä ensimmäisiä ja viimeisiä lauseita, - Miksi kirjallisuus on tärkeätä? Se on vapautta ja mahdollisuus elää monta elämää ja vastata kysymyksiin, joihin ei todellisuudessa välttämättä saa vastauksia.
Aareleid lukee mieluiten runoutta, novelleja ja romaaneja lähihistoriasta. Rakastaa juoksemista, etenkin kesäisin metsässä.
Korttitalo on saanut Vuoden kirjailija -kunniamaininnan 2016.
(Lähde Kustantamo S&S)
 |
| Kai Aareleid Helsinki Litissä 2019 |
*********
Suomennetut ja ilmestyneet teokset:
Venäläinen veri 2015 - Korttitalo 2018 - Tyyni valtameri 2023
Runokokoelmat: Naisia tiellä / Naisia teellä 2015 - Sade ja viini 2015
Tämä tarina on kyllä kiinnostava. Jotenkin niin melankolinen ja kaunis, paljon ajatuksia herättävä.
VastaaPoistaEikö. Ja oli mielenkiintoista tutustua myös naapurimaahan.
Poista