Tommi Kinnunen: Pintti - kauno, lasitehtaan varjossa




291 s. - ilmestynyt 2018
- kansi: Martti Ruokonen
- kannen kuva: Designmuseo Helsinki
WSOY

- kirjaston kirja

Tommi Kinnunen, synt. 1973 Kuusamossa, asuu Turussa
kirjailija, opettaja




Kostea metsä tuoksuu sammalelle ja nokkosille.
Lapset kahlaavat läpi lehtokuusamien ja näsiöiden, työntävät vuoroin syrjään kuusien naavaisia oksia toistensa kulkea niiden alitse.

Pintti kertoo kolmesta päivästä vuosina 1949, 1950 ja 1951. Kunakin päivänä kerrotaan yhden Tyynelän sisaruksen tarinaa. Perhe asuu lasitehtaan varjossa ja kaikki sisarukset liittyvät omalla tavallaan lasitehtaaseen.

26.3.1949 Ensimmäisenä on vuorossa Jussi Tyynelä  joka on vähän reppana ja jolle yritetään löytää lasitehtaalta sellaisia töitä ettei olisi vaivaksi ja vaaraksi muille, mutta kuitenkin itse tuntisi olevansa tarpeellinen. Jussilla on kaatumatauti, joten ympäristö on aina vähän säikkynyt Jussia, peläten tämän kohtauksia.
- Kuinka monta kertaa he ovat lapsena pelänneet keittiön lattialle kaatunutta isoveljeä, jonka raajat vuoroin jäykistyivät ja vuoroin nykivät. 
Enää veli ei pelota, ei hävetä. Aikaa myöten he tottuivat kohtauksiin ja huomasivat, että enemmän se itse niitä pelkäsi.

Jussin kotitalo Tyynelän torppa on suunnattomien siirtolohkareiden keskelle rakennettu keltainen pieni talo. Talossa on kaksi huonetta, kamari ja keittiö. 
Jussin sisko Helmi on miehensä Rekon kanssa rakentamassa taloon laajennusta, jonne pariskunta muuttaisi kun laajennus olisi valmis.

Töiden ohella Jussi tekee omaa peltoa.
- Siskot kyselivät mitä Jussi aikoi peltoonsa istuttaa, mutta hän ei sitä paljastanut.
- Jussi kasvattaa mitä tahtoo.

Toinen päivä 31.1.1950 Helmin tarina.
Helmikin käy tehtaalla töissä, merkkaajana ja hoitaa Saara-tyttöään. On tapahtunut asioita, joita ei saa takaisin ja menneiden perään Helmi haikailee.
- Helmi pitää äänettömyydestä. Hän ei ole seurallinen, ei ole koskaan ollut tai osannut sellaiseksi oppia. Hän on aina ollut yksinäinen, lapsesta saakka. 

Yksinäisyydessään Helmi pohtii syntyjä syviä:
- Minne lasit päätyvät? Helsinkiin? Ruotsiin? Englantiin? Yhdysvaltoihin? Hän on kateellinen näille maljakoille, sillä ne pyrähtävät karkuun kuin syksyn karkottamat kottaraiset, matkaavat kauemmas kuin mihin hän ikinä tulee pääsemään.

Kolmas päivä 13.9.1951 Railin tarina
Raili on sisarusparvesta jämäkin luonteeltaan. Raili on asunut Helsingissäkin, jossa on siivonnut ja tehnyt vähän muitakin töitä. Sellaisia, joita ei oikein hyväksytä, eikä Raili osaa tekemisiään salaillakaan. Raili on sisukas ja rempseä nainen, jolla on jalat maassa ja jota ei niin vaan lannisteta.
- Rahasta kaikki työ on kiinni. Tehtaalla saisi isompaa palkkaa, nyt kun miehistä on vieläkin pula.
...Tai saisiko kuitenkaan, kun kaikki naiset ovat aina tuntipalkalla.

Nuorena Raili olisi halunnut urheilla, mutta tyttöjä varten oli vain voimistelu. Kerran Raili oli yrittänyt päästä mukaan kentälle, mutta valmentaja oli sanonut ettei naisilla ole urheiluun vaadittavaa fyysillisyyttä ja katsonut hametta ja isältä lainattuja saappaita. Raili suuttui, lähti pois ja mennessään saksasi jatsarit jalassa yli sen korkeuden, johon kentällä olleet miehet eivät olleet yltäneet.

Sisarukset ovat kaikki omalla tavallaan rikkinäisiä eikä sisaruksista kukaan taida olla hyvä sanojen kanssa. Kaikesta huolimatta sisarukset tarpovat elämässä eteenpäin, yksin ja yhdessä.

Kylällä on myös kartano, jonka asukkaat eivät paljon kylillä liiku. Mitä nyt vanha armo joskus käy kaupalla.
- Kaikki tietävät, että armo käy ostamassa kinkkua koiralleen, pienelle räksyttävälle piskille, joka syö kalliimmin kuin yksikään heistä.

Kinnunen ei taaskaan "pettänyt", sillä Pintti on hyvä kirja. Henkilöhahmot olivat kouraisevan todentuntuisia. Kinnusmaiseen tyyliin teksti on kaunista ja tarina etenee jouheasti, joskin lasiin liittyviä asioita on jonkun verran, muttei haitaksi asti. Pisteet kirjailijalle siitä, että osasi kuvailla niin hyvin lasitehtaan töitä vaikkei ollut edes käynyt katsomassa lasinpuhallusta etukäteen. Taustatyö on tehty hyvin ja ehkä appivanhemmistakin oli apua.**) Pintistä näkee mitkä asiat ovat kirjailijalle tärkeitä, kuten menneisyys, luonto ja nikkarointi.

Joskus ihminen ei kasva itsekseen menneiden takia vaan niistä huolimatta. 
Ei koska vaan silti.

P.S. Pintti on lasinpuhalluksessa syntynyttä rikkinäistä jätelasia, joka käytetään uudestaan lasinvalmistuksessa.

Yleishuomio neljästä viimeksi lukemistani hyvistä kaunoteoksista on se ettei tarvita satamäärin sivuja. Kaikissa tarina, hyvin tehdyt henkilöhahmot ja kaunis kieli riittivät todella hyvän lopputuloksen saamiseen. Kolme kirjaa oli alle 300 sivua ja yhdessä 343.

++++++++

Pari sanaa kirjailijasta ja kirjoittamisesta:
Tommi Kinnunen sanoo olevansa vanhoja aikoja haikaileva nostalgikko, jonka mielestä on helpompaa kirjoittaa menneestä kuin nykyisyydestä. Luonto ja luonnonvalo ovat tärkeitä. Kiinnostuksen aiheita ovat teatteri, remontointi ja nikkarointi. Kirjailija sanoo myös olevansa ihminen, jonka mielestä mikään ei saa koskaan muuttua. Mies tunnustaa olevansa niitä, jotka kahlitsevat itsensä vanhaan taloon, ettei sitä purettaisi. **)Pintin työstämiseen Kinnunen sai apua appivanhemmiltaan, jotka ovat työskennelleet Nuutajärven lasitehtaassa. Silti taustatyötä jäi paljon tehtäväksi.
Lasinpuhallus oli vierasta Kinnuselle kun hän ryhtyi kirjoittamaan Pinttiä. Mies on vain kerran elämässään nähnyt lasinpuhallusta ja silloinkin romaani oli jo valmis.
Kinnunen kirjoittaa öisin, koska päivisin opettaa ja remontoi taloaan.
Käsitteleekö seuraava kirja vanhaa taloa ja sen muutosta, jolloin ihmiset eivät olisikaan pääosissa? Nähtäväksi jää.
Neljäntienristeys (2014) ja Lopotti  (2016) ovat olleet Finlandia-palkintoehdokkaina. Kirjoja on käännetty yli 20 kielelle.
(Lähde: Yle 2018)

********
Ilmestyneet teokset:
Neljäntienristeys 2014 - Lopotti 2016 - Pintti 2018

Kommentit