343 s. - ilmestynyt 2018
- kansi: Piia Aho
Otava
- kirjaston kirja
Pasi Pekkola, synt. 1981
- asuu Lahdessa
kirjailija, ent. toimittaja ja ammattiurheilija
Isä viimeisteli puulinnulle terävän nokan ja kaiversi sen alle pieniä viiltoja. Lintu pörhisti ylpeänä rintaansa.
- Jokaisen puupalan sisällä on jotain. Pitää kuunnella puun sydäntä, että osaa veistää sen esiin.
Isä laski valmiin linnun lähteen pinnalle. Se heräsi eloon, mutta pysyi vain vaappuen pystyssä. Lähteen pinta väreili, kun isä työnsi linnulle pyrstöstä vauhtia. Se lipui veden päällä epävarmana ja pelokkaana, kuin emoaan etsien.
Tarina kertoo pääosin Villilähteen asukkaista, isästä, Hilma-äidistä ja lapsista, Eevasta ja pikkuveli Einosta sekä isän veljestä, Taunosta.
Alkaa sisällissota, jossa isä ajautuu punaisten puolelle ja muu perhe pakenee Lahteen ja päätyy lopulta vankileirille. Eeva-tyttö on perheen kantava voima, joka leirilläkin yrittää pitää pikku-Einon mielialaa yllä sepittämällä tälle tarinoita.
Eino ei aikuisena muista sodasta ihan kaikkea, mutta Eeva kyllä muistaa, koko elämänsä ajan.
Toisaalla elelevät kartanon isäntä, herra "Isomaha" sekä pojat Alvar ja "Kukkakeppi". Hilma on töissä kartanossa ja välillä Eino ja Eeva saivat tulla mukaan äidin työpaikalle.
- Se oli aina jännittävää. Sai kuunnella talon piikojen juoruja, katsoa kuinka he laskivat leikkiä renkien kustannuksella. Äiti yritti varoitella sotkeutumasta talon väen asioihin.
Eevasta oli silti aina jännittävää seurata, millaista tohinaa vanhemman pojan, Alvarin, tulo sai kartonossa aikaan. Mutta sitten Alvaria ei enää näkynyt, eikä kukaan palveluväestä oikein tiennyt minne Alvar oli kadonnut. Isäntä ilmestyi kartanolle nykyään vain toisen poikansa "Kukkakepin" kanssa. Poika oli hintelä ja vinoryhtinen, hidas ja kömpelö, ja jolla oli kasvot täynnä näppylöitä.
Henrik (Henry Birchwood) Koivunen elää yksin Yhdysvalloissa. Mies suorittaa erästä lääketieteen kurssia, jossa kiinnitetään huomiota ravintoon.
Eräänä päivänä Henry tutustuu kotikadun kaupassa mukavaan mieheen, Joe Lawsoniin, jonka kanssa lupaa lähteä baseball-matsiin. Miehet ystävystyvät, Henry kertoo kurssistaan ja Joe puolestaan, että hänen vaimonsa on Suomesta kotoisin. Niinpä Joe kutsuu Henryn kotiinsa illalliselle ja tapaamaan vaimoaan Heleniä (Helena).
- Anteeksi, mutta saanko kysyä, mikä teidän oikea nimenne on? Helena kääntyi katsomaan minua. Hän näytti kuin olisi odottanut sopivaa tilaisuutta koko illan...
- Nimeni on Henrik, Henrik Koivunen.....
Helena katsoi minua kylmästi.
- Oletan, että olette se Henrik Koivunen, hän sanoi sitten suomeksi.
Kirja kertoo Suomen oloista vuoden 1918 Lahdessa ja Hennalassa, valkoisista ja punaisista.
Tarinan pääpaino on Eevassa ja Einossa, heidän lapsuusajoissaan ja tavoissaan pysyä hengissä ja järjissään.
Kirja kertoo myös Henrik Koivusesta ja hänen olostaan Yhdysvalloissa ja Suomessa. Mikä miehen on saanut lähtemään kotimaastaan ja mitä hän on sodan aikana tehnyt Suomessa?
Paitsi vuodesta 1918 tarinassa kerrotaan myös Eevasta, Einosta ja Henrikistä 1950-luvun Lahdessa.
Kirja on karua luettavaa, silti Pekkola osaa kirjoittaa kauniisti hyvistä asioista ja taiten ikävistä ja julmista. Auki jää joitakin asioita, joita lukija saattaa jäädä miettimään. Teksti on vanhahtavaa, niin kuin tarinaan kuuluukin ja kauniin kuvailevaa, sillä yhtään kikkailematta.
- Lattialla sulanutta lunta, pieniä lätäköitä, joissa kamarin ovenraosta lepattava valo tanssi rauhattomana. Hän erotti äidin äänen, se oli pingottunut tiukalle kuin puiden väliin kiristetty pyykkinaru. Kohta se katkeaisi märkien vaatteiden painosta, jotka olivat äidin kasvoillaan kantamia huolia.
Olen lukenut Pekkolan kaikki kolme kaunokirjallista teosta, jotka ovat keskenään erityyppisiä. Miehellä on taito kirjoittaa. Olen vaikuttunut. Mielestäni tämä kirja kuuluu ehdottomasti tämän vuoden parhaimpiin kaunokirjallisiin teoksiin.
Olipa kerran Valkoinen kuningas, jonka valtakunta oli rakennettu punaisista, rosoreunaisista tiiliskivistä. Päivisin ne lämpenevät kuin uunin murikat, mutta öisin ne hohkasivat kylmää, joka tunkeutui nutun sisään ja raapi selkää terävillä kynsillään. (Eevan satu)
++++++++
Pari sanaa kirjailijasta:
Pasi Pekkola on entinen ammattilaiskoripalloilija, joka ennen kirjailijaksi ryhtymistään on työskennellyt toimittajana. Asunut ja tehnyt töitä toimitusjohtajana kolmen vuoden ajan Kiinassa sekä valmistunut valtiotieteen maisteriksi.
Fiktion kirjoittaminen kiinnosti Pekkolaa jo kauan ennen koripallouraa ja muitakin työuria mies ajattelee vain jonkinlaisina esteinä, joiden yli on kiivettävä, jotta päätyisi kirjailijaksi.
"Fiktion avulla maailmasta voi kertoa paljon sellaista, johon autenttisuutta tavoitteleva kirjallisuus ei aina pysty," sanoo Pasi Pekkola.
(Lähde: Yle 2017)
Muistan kuin luin Pekkolan ensimmäisen kirjan, niin ajattelin, että miten mies osaakin kertoa niin taitavasti unelmista ja rakkaudesta, mutta Pekkola osaa kirjoittaa muustakin.
Rakkautta on mukana myös toisessa kirjassa, joka käsittelee mm. Kiinan armotonta lähihistoriaa ja väkivaltaista kulttuurivallankumousta. Kustantamot Manner-Kiinassa eivät uskalla julkaista Pekkolan kirjaa pelätessään ettei kirja läpäise sensuuria.
Kolmas kirja on historiaa, kaunoa sekin.
************
Ilmestyneet teokset:
Unelmansieppaaja 2013 - Lohikäärmeen värit 2015 - Huomenna kevät palaa 2018
Tykkäsin tästä kovasti! Lasten kertojanäänten taidokas intertekstuaalinen yhdistäminen Liisa Ihmemaassa -teokseen on myös upea osoitus kirjailijan taidoista. :)
VastaaPoistaPekkola on kyllä taitava! Kannattaa lukea edellisetkin kirjat, jollet ole sitä jo tehnyt.
Poista