Ei paperitonta... Ei liian vanhaa...Ei hunnutettua...Ei tupakoitsijaa... Ei omia lapsia Ranskassa. Reipas...Palvelualtis...Tekee työnsä...
Kirjailija, toimittaja:
Leïla Slimani, synt. 1981 Rabat / Marokko
- asuu Pariisissa
Nimitettiin v. 2017 Ranskan kulttuurin ja kielen lähettilääksi.
Myriam ja Paul Massé on pariisilainen nuorehko aviopari, joka etsii Adam-vauvalle ja pari vuotta vanhemmalle Mila-tytölle luotettavaa lastenhoitajaa. Paul on musiikkituottaja ja Myriam on kotiäiti, joka on ammatiltaan asianajaja.
- Mila oli ärtyisä, heiveröinen lapsi, joka itki lakkaamatta...Myriam vietti kaiken aikansa kehdon äärellä ja unohti ulkomaailman tyystin...
Sitten syntyi Adam. Vähitellen Myriamin aika alkoi tulla pitkäksi. Paulin vanhemmat eivät enää niin hanakasti auttaneetkaan lastenhoidossa eikä Myriam ollut ajatellut kuinka hankalaa on kahden lapsen kanssa:
- kaupassa käyminen, kylvettäminen, lääkärikäynnit, siivoaminen. Laskut kasaantuivat. Myriam alkoi vihata ulkoilua puistossa ja kadehti Paulia, joka pääsi perhearkea töihin karkuun .
Kuin taivaanlahjana Myriamille tarjotaan töitä. Paul ei kuitenkaan ole asiasta kovin innostunut.
- En tiennytkään, että haluat mennä töihin. Asenne raivostutti Myriamia silmittömästi, vähän turhankin paljon. Pian keskustelu kärjistyi...
- No, mene sitten töihin, mutta mitä me tehdään lasten kanssa?
Alkaa lastenhoitajan etsiminen, joka osoittautuu yllättävän vaikeaksi. Vaatimukset ovat kovat.
- He eivät ole koskaan jättäneet lapsiaan kenenkään muun hoteisiin.
Lopulta löytyy hoitaja, joka tuntuisi olevan aivan uskomaton löytö.
- Lastenhoitajani on hyvä haltia, sanoo Myriam.
- He kokevat löytäneensä todellisen aarteen, olevansa oikeita onnenmyyriä. Toki palkka koettelee perheen taloutta, mutta Paul ei enää valita. Muutamassa viikossa lastenhoitajan läsnäolosta on tullut välttämätön.
Mutta mikä sitten mättää?
Kirja alkaa tarinan lopusta ja vetää heti lukijalta maton alta. Ei kuitenkaan pidä säikähtää parin ensimmäisen sivun tapahtumia, sillä sitten aletaan keriä tapahtumavyyhtiä alusta. Miksi kävi niin kuin kävi?
Kirjassa käsitellään äitiyttä sekä asioita, jotka saattavat kyteä näennäisen siloisen pinnan alla.
Mukana on myös hipaus köyhyyttä, yksinäisyyttä ja rasismiakin. Myriam on marokkolaissyntyinen ja tumma, lastenhoitaja on valkoinen, ja leikkipuiston lastenhoitajat ovat pääsääntöisesti maahanmuuttajataustaisia, esim. Afrikasta. Kirjassa ei ole kuin 237 sivua, mutta se on ihan riittävä tälle tarinalle, jossa ehditään olla niin Massén perheessä kuin käsitellä lastenhoitajan elämääkin.
Aihe on rankka, mutta tarina on kirjoitettu hyvin.
Neiti Vezzis tuli Rajalinjan takaa hoitamaan erään rouvan lapsia (...). Rouva totesi, että neiti Vezzis oli kehno, epäsiisti lastenhoitaja, ja välinpitämätön. Rouvalle ei tullut mieleenkään, että neiti Vezzisillä oli omakin elämä elettävänä ja omat asiansa huolehdittavina ja että nuo asiat olivat neiti Vezzisille maailman tärkeimpiä asioita.
(Rudyard Kipling: Plain Tales from the Hills)
+++++++++++++
Pari sanaa kirjailijasta & ko. kirjan kirjoittamisen taustasta:
Leïla Slimani on syntynyt ja varttunut Rabatissa ranskaa puhuvassa perheessä. Perheessä oli lastenhoitaja, jota kutsuttiin "Mouimaksi" eli pikkuäidiksi. 17-vuotiaana Slimani muutti Pariisiin opiskelemaan, valmistui, meni naimisiin ja alkoi tehdä töitä toimittajana. Työ vaati kuitenkin paljon matkustelua, joten poikansa synnyttyä Leïla otti lopputilin, ja alkoi työskennellä freelancerina sekä kirjoittaa romaania.
Kirjailija sai idean kirjaansa vuonna 2012 New Yorkissa tapahtuneesta tositapahtumasta.
Slimani yritti käyttää kirjan teossa apunaan syvimpiä pelkojaan: lasten menettämistä, asumista jonkun sellaisen ihmisen kanssa, jonka luulee tuntevansa, muttei tunnekaan. Slimani tietää mitä puhuu, sillä hänellä on kaksi lasta, 6-vuotias poika ja tyttövauva sekä kyllä, myös lastenhoitaja.
Tässä kirjassa lastenhoitajasta käytetään vain etunimeä Louise brittiläisen lastenhoitaja Louise Woodward -tapauksen mukaan. Netistä löytyy tapaus, jos kiinnostaa lukea.
Kirjasta on tulossa menestys, sillä sitä oli alkuvuodesta myyty Ranskassa jo 600 000 ja filmioikeuksistakin puhutaan.
Vuonna 2015 Slimanin esikoisromaanille (Dans le jardin de l'ogre) myönnettiin Marokon suurin kirjallisuuspalkinto La Mamounia. Slimani oli ensimmäinen nainen, jolle ko. palkinto annettiin.
Kehtolaulu puolestaan on voittanut Ranskan arvostetuimman Goncourt-kirjallisuuspalkinnon v. 2016.
(Lähteet: Wikipedia ja The Guardian 2018)
**************'
Ilmestyneet teokset:
Ainoa suomennettu kirja: Kehtolaulu 2018
Muutamia suomentamattomia teoksia löytyy netistä.
Leïla Slimani, synt. 1981 Rabat / Marokko
- asuu Pariisissa
Nimitettiin v. 2017 Ranskan kulttuurin ja kielen lähettilääksi.
Myriam ja Paul Massé on pariisilainen nuorehko aviopari, joka etsii Adam-vauvalle ja pari vuotta vanhemmalle Mila-tytölle luotettavaa lastenhoitajaa. Paul on musiikkituottaja ja Myriam on kotiäiti, joka on ammatiltaan asianajaja.
- Mila oli ärtyisä, heiveröinen lapsi, joka itki lakkaamatta...Myriam vietti kaiken aikansa kehdon äärellä ja unohti ulkomaailman tyystin...
Sitten syntyi Adam. Vähitellen Myriamin aika alkoi tulla pitkäksi. Paulin vanhemmat eivät enää niin hanakasti auttaneetkaan lastenhoidossa eikä Myriam ollut ajatellut kuinka hankalaa on kahden lapsen kanssa:
- kaupassa käyminen, kylvettäminen, lääkärikäynnit, siivoaminen. Laskut kasaantuivat. Myriam alkoi vihata ulkoilua puistossa ja kadehti Paulia, joka pääsi perhearkea töihin karkuun .
Kuin taivaanlahjana Myriamille tarjotaan töitä. Paul ei kuitenkaan ole asiasta kovin innostunut.
- En tiennytkään, että haluat mennä töihin. Asenne raivostutti Myriamia silmittömästi, vähän turhankin paljon. Pian keskustelu kärjistyi...
- No, mene sitten töihin, mutta mitä me tehdään lasten kanssa?
Alkaa lastenhoitajan etsiminen, joka osoittautuu yllättävän vaikeaksi. Vaatimukset ovat kovat.
- He eivät ole koskaan jättäneet lapsiaan kenenkään muun hoteisiin.
Lopulta löytyy hoitaja, joka tuntuisi olevan aivan uskomaton löytö.
- Lastenhoitajani on hyvä haltia, sanoo Myriam.
- He kokevat löytäneensä todellisen aarteen, olevansa oikeita onnenmyyriä. Toki palkka koettelee perheen taloutta, mutta Paul ei enää valita. Muutamassa viikossa lastenhoitajan läsnäolosta on tullut välttämätön.
Mutta mikä sitten mättää?
Kirja alkaa tarinan lopusta ja vetää heti lukijalta maton alta. Ei kuitenkaan pidä säikähtää parin ensimmäisen sivun tapahtumia, sillä sitten aletaan keriä tapahtumavyyhtiä alusta. Miksi kävi niin kuin kävi?
Kirjassa käsitellään äitiyttä sekä asioita, jotka saattavat kyteä näennäisen siloisen pinnan alla.
Mukana on myös hipaus köyhyyttä, yksinäisyyttä ja rasismiakin. Myriam on marokkolaissyntyinen ja tumma, lastenhoitaja on valkoinen, ja leikkipuiston lastenhoitajat ovat pääsääntöisesti maahanmuuttajataustaisia, esim. Afrikasta. Kirjassa ei ole kuin 237 sivua, mutta se on ihan riittävä tälle tarinalle, jossa ehditään olla niin Massén perheessä kuin käsitellä lastenhoitajan elämääkin.
Aihe on rankka, mutta tarina on kirjoitettu hyvin.
Neiti Vezzis tuli Rajalinjan takaa hoitamaan erään rouvan lapsia (...). Rouva totesi, että neiti Vezzis oli kehno, epäsiisti lastenhoitaja, ja välinpitämätön. Rouvalle ei tullut mieleenkään, että neiti Vezzisillä oli omakin elämä elettävänä ja omat asiansa huolehdittavina ja että nuo asiat olivat neiti Vezzisille maailman tärkeimpiä asioita.
(Rudyard Kipling: Plain Tales from the Hills)
+++++++++++++
Pari sanaa kirjailijasta & ko. kirjan kirjoittamisen taustasta:
Leïla Slimani on syntynyt ja varttunut Rabatissa ranskaa puhuvassa perheessä. Perheessä oli lastenhoitaja, jota kutsuttiin "Mouimaksi" eli pikkuäidiksi. 17-vuotiaana Slimani muutti Pariisiin opiskelemaan, valmistui, meni naimisiin ja alkoi tehdä töitä toimittajana. Työ vaati kuitenkin paljon matkustelua, joten poikansa synnyttyä Leïla otti lopputilin, ja alkoi työskennellä freelancerina sekä kirjoittaa romaania.
Kirjailija sai idean kirjaansa vuonna 2012 New Yorkissa tapahtuneesta tositapahtumasta.
Slimani yritti käyttää kirjan teossa apunaan syvimpiä pelkojaan: lasten menettämistä, asumista jonkun sellaisen ihmisen kanssa, jonka luulee tuntevansa, muttei tunnekaan. Slimani tietää mitä puhuu, sillä hänellä on kaksi lasta, 6-vuotias poika ja tyttövauva sekä kyllä, myös lastenhoitaja.
Tässä kirjassa lastenhoitajasta käytetään vain etunimeä Louise brittiläisen lastenhoitaja Louise Woodward -tapauksen mukaan. Netistä löytyy tapaus, jos kiinnostaa lukea.
Kirjasta on tulossa menestys, sillä sitä oli alkuvuodesta myyty Ranskassa jo 600 000 ja filmioikeuksistakin puhutaan.
Vuonna 2015 Slimanin esikoisromaanille (Dans le jardin de l'ogre) myönnettiin Marokon suurin kirjallisuuspalkinto La Mamounia. Slimani oli ensimmäinen nainen, jolle ko. palkinto annettiin.
Kehtolaulu puolestaan on voittanut Ranskan arvostetuimman Goncourt-kirjallisuuspalkinnon v. 2016.
**************'
Ilmestyneet teokset:
Ainoa suomennettu kirja: Kehtolaulu 2018
Muutamia suomentamattomia teoksia löytyy netistä.
Kiitos esittelystä. Tämä on kiinnostava kirja, joka täytyy vielä lukea!
VastaaPoistaTässä kirjassa on hienosti rakennettu jännite ja kirjailijan (ja suomentajan) tyyli hyvin toteava, melkein kuin jokin raportti. Sopii tähän erinomaisesti. Ihmismielen pimeys on kyllä melkoinen...
VastaaPoistaHyvin sanottu tuo raportti. Luen juuri kirjaa suomalaisista rikoksista 1920 - 1980. Kehtolaulu on sepite, mutta valitettavasti malli on elävästä elämästä.
Poista