Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää


Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää
431 s.  suom.ilm. 2018
Eleanor Oliphant is Completely Fine,  2017
- suomennos: Sari Karhulahti
- alkup. kansi: Holly Macdonald
WSOY
- kirjaston kirja

Gail Honeyman, n. 40 v ja asuu Skotlannissa. Kirjailija ei mielellään puhu yksityiselämästään, sillä se ei hänen mielestään ole oleellista kirjan kannalta.





"...mitä yksinäisemmäksi tulee, sitä vaikeampaaa on selvitä seuraelämässä. Yksinäisyys peittää siitä kärsivän kuin home tai turkki; se ehkäisee kontaktit ennalta, vaikka niitä tarvitsisi kuinka kipeästi. Se pitkittyy, valtaa alaa ja ruokkii itseään. Jos se pääsee juurtumaan, sitä ei todellakaan ole helppo kitkeä."
                                                                Olivia Laing: The lonely city

Tämä esikoisteos, viihderomaaniksikin mainittu, on tarina yksinäisyydestä. Kirjailija halusi kertoa toisenlaisen tarinan kolmekymppisistä citysinkuista, joiden elämä ei ole yhtä juhlaa, ystävyyttä tai rakkausseikkailuja. Kirja löydettiin kirjoituskilpailun kautta ja oli Britanniassa vuoden 2017 myydyin esikoisromaani.

Päähenkilö on kolmekymppinen Eleanor Oliphant, joka on lapsena kokenut jotain sellaista, joka on traumatisoinut hänet. Eleanor on päässyt taloushallintoassistentiksi By Designiin 21-vuotiaana ja on edelleen siellä töissä. Elämä kulkee samoja rutiineja noudattaen vuodesta toiseen, sekä töissä että kotona. Eleanor tulee töihin aina samaan aikaan, syö yksin lounaansa, eikä puhele turhia työtovereittensa kanssa. Kotona aika kuluu lukien tai televisiota katsellen.
Perjantaisin töiden jälkeen ostamaan pizza, viiniä ja kaksi isoa pulloa Glen's-votkaa, joista riittää lauantaiksi ja sunnuntaiksi.
Keskiviikkoisin Eleanor puhuu motkottavan äitinsä kanssa.
- Äiti on sanonut minua aina rumaksi, luonnottomaksi ja inhottavaksi, Varhaislapsuudestani lähtien, jo ennen kuin arvet syntyivät.
Eleanorilla on kasvoissaan arpia. Mistä tulleet? Selviää tarinan myötä.

Ystäviä ei ole.
- Tänä vuonna asunnossani ei ole käynyt kuin palveluammateissa toimivia, Pyydän vapaaehtoisesti sisään ainoastaan mittarinlukijan. 
- Kai minä olen olemassa? Epäilen usein, etten ole, että olen oman mielikuvitukseni tuotetta.

Yksi epäonninen suhde Eleanorilla on ollut joskus kauan sitten. Nyt haaveissa olisi saada uusi miesystävä, mahdollisestii jopa aviomies ja Eleanor ihastuukin erääseen mieheen, joka ei vaan valitettavasti ole tietoinen asiasta eikä edes tunne naista. Aikaisemmin kodin laitto, oma ulkonäkö tai vaatteet eivät ole kiinnostaneet, mutta nyt alkaa muutos. Samaan aikaan tämän "rakkauden" kanssa saattuu eräs onnettomuus, jonka kautta Eleanor joutuu tekemisiin muiden ihmisten kanssa. Tästä alkaa vähitellen Eleanorin uusi elämä.

Tarina sinänsä ei ole kummoinen, mutta minua viehätti erityisesti se miten kirjailija kehitti Eleanorin persoonaa. Ja parasta antia on ehdottomasti älykkään Eleanorin tapa puhua, ajatella ja töksäytellä. Hän ottaa kaiken tosissaan ja sanoo suoraan mitä ajattelee sekä käyttää mielellään sivistyssanoja.
- Epäilin Lauraa jonkinlaiseksi sybariitiksi (herkuttelija).
Kaupan kassalla Eleanor puuttuu edellä seisovan pariskunnan keskusteluun, jonka aiheena on suippokantinen savipata.
- "Se on tagine", sanoin. Ei vastausta. Huokaisin ja nojauduin uudelleen eteenpäin. "Tagine", toistin hitaasti ja selvästi ääntäen sanan omasta mielestäni kohtalaisen hyvin. "Anteeksi kuinka?" nainen kysyi kuullostamatta tippaakaan anteeksipyytävältä. Mies vain tuijotti minua tavalla, jota kuvaa parhaiten lunnehdinta lievästi vihamielinen...
...."Tagine on perinteinen pohjoisafrikkalainen ruoanvalmistusastia", sanon avuliaasti. "Yleensä se on valmistettu savesta ja lasitettu kirkkaanväriseksi...

Ylläolevan lainauksen tyyppiset teksit olivat mielestäni kirjan parasta antia aiemmin mainitsemani Eleanorin persoonan kehittelyn lisäksi.
Opus ei ollut ihan sitä miksi sitä alun perin luulin. Olin varannut kirjan luettuani WSOY:n ennakkoluettelon esittelytekstin ja unohtanut sitten. Otaksuin teosta viihteellisemmäksi, mutta tässä olikin mukana myös selvä sanoma. En hehkuta kirjaa, mutta pakko on sanoa, että huumorintajuani kutkutti aika monesti huolimatta surullisesta sävystä. Hyvä Eleanor!

P.S. Yksinäisyys on vakava asia, jota voi kokea ihmisten keskelläkin, joten onneksi eri tahot ovat puuttuneet siihen, mm. Suomen Mielenterveysseura.

Kommentit