Marja-Leena Lempinen: Naisten taivas

 

Ajatukset ovat vielä vähän sekaisin, kaikki on tapahtunut niin nopeasti, mutta minulla on vahva tunne, että hyvin kaikki menee.

Marja-Leena Lempinen: Naisten taivas, 231 s. - ilm. 2021 - kansi: T. P. Kekäläinen - Icasos
(Storytelin äänikirja, lukija: Selma Kekäläinen, kesto: 7 h 5 min.)

Tuhannet miehet ja naiset, etenkin naimattomat, lähtivät siirtolaisiksi 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun aikana Amerikkaan ja Kanadaan. Kouluttamattomille naisille löytyi töitä, piikana yleensä, sillä rapakon takaiset naiset eivät arvostaneet kotiapulaisen hommia. Niinpä kielitaidottomat siirtolaisetkin kelpasivat. Ja olihan palkka parempi kuin Suomessa ja ruoka ja asuminen oli ilmaista.

Kaksi heistä, kaksikymmentävuotias Hanna ja kaksikymmentäyksivuotias Jenny, olivat palvelijoita savolaisessa isossa maalaistalossa vuonna 1927. Köyhyys ja Jennyllä lisäksi rakkaushuolet saavat naiset lähtemään Kanadaan. Lisäksi mielessä oli edelleen kansalaissodan jäljet. 
- Ilmapiiri oli kireä ja kyräilevä, kotikylään tuli vieläkin vankeina olleita punaisia. Heidät otettiin vastaaan hiljaisina, eikä kukaan kysellyt, mitä palaajat olivat reissullaan kokeneet. 

Kanadaan päästyään Jennyllä oli parempi tuuri päästessään heti keittiöapulaiseksi varakkaaseen Carletonin pankkiiriperheeseen. Paikka on upea, kolmikerroksinen kivirakennus valkoisine ikkunanpuitteineen. Talossa on suomalainen sisäkkö, Elsa, joka opastaisi  tehtävissä.

Hanna puolestaan päätyy ensin ompelija-räätäliperheeseen, jossa on viisi mukulaa. Jo kahden viikon kuluttua Hanna tajuaa, että häntä käytetään häikäilemättömästi hyväksi. Hanna joutuu siivoamaan, laittamaan ruokaa, pyykkäämään, kuljettamaan lapsia ja vapaapäivästäkin nuristiin. Pitkiä päiviä, aamuaikaisesta iltamyöhään surkella palkalla. Ärräpäitä ladellen Hanna irtisanoutuu. 
Nyt on kokeiltu, mitä piialta voi vaatia, jollei osaa pitää puoliaan. 
Seuraavaksi Hanna saa kunnon paikan poortitalon keittiöapulaisena (bording house/täysihoitola) .

Jenny oli se, joka Kanadan lähtöpäätöksen oli tehnyt. Jennyn isä oli aikoinaan lähtenyt Amerikkaan paremman leivän perässä. Isä oli luvannut säästää ja lähettää sitten rahaa Suomeen, jotta muu perhe pääsisi matkustamaan perässä. Toisin oli käynyt, sillä isästä ei sen koommin kuulunut mitään. Äiti oli ajatellut isän menehtyneen. Leipä oli tiukalla kun lapsia oli useampia. 
Niinpä Jennyn lähettämät roposet ja vaatteet pikkusiskolle ovat isoksi avuksi.
Isoveli Ensio oli muutamaa vuotta aiemmin lähtenyt Kanadaan metsähommiin. Ensioon pitäisi ottaa yhteyttä, tuumii Jenny.

Jenny ja Hanna tapaavat toisiaan Toronton haalilla (seuraintalolla), käyvät siellä kielikurssia, lukemassa (vanhentuneita) suomalaisia lehtiä ja tanssimassa ja tapaamassa muita siirtolaisia. Hanna tutustuu haalilla Veikkoon ja alkaa haaveilla yhteisestä elämästä ja maatilasta. Jenny on varovaisempi eikä halua vielä sitoutua. Siirtolaismiehiä oli enemmän, joten aviomiesehdokkaista ei naisilla ollut pulaa. Tämän takia avioliitot suomalaisten kesken olivat yleisiä. 

Tarinassa seurataan pääosin Jennyn elämää. Pankkiiriperheen talossa eletään tietysti erikseen palvelijoiden ja isäntäväen, eli misterin ja misisin, elämää. 
Palveluspaikka on sinänsä hyvä, mutta ylitöitä teetetään ilman lisäkorvausta, vapaapäivistä tingitään ja sairauden tai onnettomuuden sattuessa palvelusväki on heikoilla. Tuohon aikaan ei vielä tunnettu työntekijöiden oikeuksia, vaikka niistä jo puhutaan.
Kanadassakin monet palvelusväestä ja muista työläisistä ovat jakautuneet valkoisiin ja punaisiin, sen mukaan mitä Suomessa olivat olleet. 

Kirja avaa Kanadan siirtolaisten elämää ja on mielenkiintoinen ajankuvaus. Miten Lempinen onkin pystynyt kirjoittamaan niin todentuntuisesti? Se selviää jälkisanoissa, jossa kirjailija kertoo joistakin omakohtaisista kokemuksistaan. Lapsuuteen kuuluivat tädin lähettämät Kanadan-paketit ja 1950-luvulla Alma-täti ja Nestori-setä kävivät Suomessa ja tarinoita kuunnellessa erilainen maa jäi lapsen mieleen. 1980-luvulla Lempinen lähti käymään Torontossa ja Timminsissä (joka on yksi kirjan tapahtumapaikoista). Tuolla matkalla kirjailija tutki, kuunteli ja tallensi tarinoita. 
Suomessa Lempinen jatkoi aiheen tutkimista, mutta kirjan kirjoittaminen siirtyi ja siirtyi, kunnes joitakin vuosia sitten tarina putkahti kirjailijan mieleen. Näin romaani sai alkunsa ja Jenny ja Hanna lähtivät siirtolaisiksi 1920-luvun Kanadaan.

Kirja on helppolukuinen ja tiedon lisäksi sisältää hieman romantiikkaa. Mutta kumpi lopulta rakastuu? Jenny vai Hanna? Minne heidän tiensä vievät? Ja jäävätkö Kanadaan? Suomen ikäväkin vaivaa, mutta sukulaisille voi aina kirjoittaa. Kumpikin näistä erilaisista naisista kertoo tarinaansa minä-muodossa. 

Viehätyin kirjasta, joka on hyvä omassa genressään, ja olen iloinen, että minulla on toinen osa odottamassa. Käsittääkseni myös kolmas osa on tulossa.  

Kirjan nimeä mietin pitkään ja vaikka tiedän mistä nimi tulee, niin en siltikään ymmärrä. Nimi tulee lentävästä lauseesta, jossa sanotaan, että Amerikka on miesten helvetti ja naisten taivas. Minusta tarina ei ole sisällöltään naisille taivas. 

Lukija: Ajattelin, että lukisin ja kuuntelisin vuorotellen, mutta valitettavasti se ei toiminut. Lukijalla on vielä paljon opittavaa kokeneemmilta lukijoilta. Suurimmat ongelmat ovat väärät painotukset sekä jatkuva tauottaminen, sanan tai kahden jälkeen. Tarina ei etene näin. Siirryin siis kokonaan lukemiseen.

Kansi on vanhahtava ja sopii hyvin aiheeseen. 
 
Kustantajalle kiitos kirjasta!

Tunsin olevani valmis, vahva ja rohkea, toisi elämä tielleni mitä tahansa.

++++++
Kirjailija
Marja-Leena Lempinen, syt. 1950 Viitasaarella ja asuu Tuusniemen Kosulassa. Lempinen on palkittu lasten- ja nuortenkirjailija. Naisten taivas on enimmäinen aikuisten romaani.

*******
Ilmentyneet teokset:
Naisten taivas 2021 - Kaivosten kaupunki 2022
+ Netistä löytyy parikymmentä lasten- ja nuortenteosta.


Kommentit