Anna Soudakova: Varjele varjoani

Talo on kuin lumoava labyrintti, josta paljastui koko ajan uusi kerroksia, salaisia aarrekätköjä, kiehtoovia  yksityiskohtia. Kommunalka oli täynnä outoja hajuja ja ääniä.

Anna Soudakova: Varjela varjoani - 277 s. - ilm. 2022 - kansi: Laura Noponen - Atena

Anna Soudakovan toinen romaani kertoo kolmihenkisen perheen elämästä 1980-luvulta eteenpäin. Pääosassa venäläinen maahanmuuttajanainen Vera ja hänen tyttärensä Nina. Eikä unohdeta Georgia, Veran suurta rakkautta ja aviomiestä.

Vera ja Georgi elävät 1980-luvun Leningradissa. Kotina on käpykahvaisen oven takana oleva seitsemän neliön huone kommunalkassa, joka oli Maria Andrejevnan lapsuudenkoti. Aikojen saatossa perhe supistui Mariaan, joka sai talostaan vain oman kammarinsa. Muihin tiloihin tuli asukkaita: valokuvaaja, taiteilija, muusikko...

Asuinhuoneisto koostui seitsemästä kopperokodista, joiden välillä oli ohuttakin ohuemmat seinät. Elämän äänet kuuluivat; lasten itku, puhe, riitely, veden lotina, astioiden kalahtelu. Arki pitää järjestää taiten kun on yhteiskeittiö, jota kutsutaan Omenatarhaksi, on yhteisvessa ja -kylpyhuone. 

Elämä kommunalkassa oli toisinaan raskasta. Riitelyä, kateutta, kiusaamista. 
Raskasta elämä oli siksikin koska Georgi joutuu tutkijatyönsä vuoksi olemaan paljon kotoa poissa. 

Sitten syntyy ja kasvaa Veran ja Georgin Nina. Vera saa paikan Venäläisen museon Benois-siivestä, jonka tiettyyn kulmaan Vera asettui joka päivä vahtimaan ettei museossa koskettu teoksiin eikä tehty mitään muutakaan luvatonta.

1980 -luvun loppu. Vera oli  saanut kirjeen äidin Helmi-tädiltä, joka kutsui kylään. Äiti sulkee suunsa kun Vera kyselee tädistä tai menneisyydestä. Georgi kiinnostuu vierailusta ja perhe matkaa inkeriläisen tädin luo. Menneisyys kiinnostaa Veraa, mutta hän ei kehtaa kysyä.
Vuotta myöhemmin Georgi haluaa mennä inkeriläisten kesäjuhliin. Juhlassa oli satoja ihmisiä. Tuolloin Vera kuuli suomea ensi kerran. Suomesta tulleet jakoivat sivummalla pinssejä ja sukkahousuja. Iltapäivällä joku suomea puhuva mies kutsui ihmisiä Suomeen. Töitäkin olisi luvassa.

Vera ei kertonut juhannusjuhlista äidilleen, mutta yritti tuloksetta udella uudelleen tämän menneisyydestä.

Ajat Neuvostoliitossa alkavat muuttua. Lompakko on tyhjä. Ruokakaupan hyllyillä ei ole mitään. Nevskillä järjestetään mielenosoitus. Georgi oli passittanut Veran kielikurssille, poi-ka, tyt-tö, pöy-tä, ru-ma, kau-nis. 
Kurssikaveri kehotti liittymään luterilaiseen seurakuntaan, josta saisi apua. Ruokaa.
Olot huononevat. Vera ja Georgi elävät ystävien lainarahalla, ryyneillä ja Ninan koulussa jaettavan ruoka-avun säilykkeillä. 
Alkaa versoa ajatus Suomeen lähdöstä. Äiti ei muuttoajatuksesta pitänyt, vaan piti sitä pelkuruutena. Silti Vera, Georgi ja Nina lähtivät.

He muuttuvat Turkuun, Varissuolle. He luulivat anoneensa yhtä huonetta, mutta ihmeekseen saavat kolmion. Nina pääsee Varissuon kouluun, sopeuutuu pian ja oppii suomen kielen. Vanhempien sopeutuminen on hitaampaa. Nina auttaa:
- Kuin itsestään Ninasta oli tullut heidän perheensä pieni asioidenhoitaja, moottori, joka pyöritti arkea.

On jotenkin nöyryyttävää kun pitää elää tuilla, käydä sosiaalitoimistossa eikä kielikään ole kunnolla hallussa. Georgi oli ennen ollut vastuunkantaja ja nyt asioita hoitaa pikkutyttö. Tämä johtaa siihen, että Georgi sulkeutuu ja kääntää kaikelle selkänsäVera puolestaan alkaa nopeammin ymmärtää ympäröivää maailmaa ja sen ihmisiä.

Aika kuitenkin tekee tehtävänsä ja eläminen helpottuu, samoin omat tunteet. Georgi saa töitä. Vera saa töitä. Sulautuminen ja sopetuminen uuteen kulttuuriin voi todella alkaa. Alkaako se?

Lopulta myös isovanhemmat pakkaavat tavaransa ja muuttavat.
- Mummon ja vaarin päätös oli kypsynyt jo pitkään. (...) Oli päästävä pois, ulos, vaikka se tarkoitti vihollisen puolelle karkaamista.

- Mummo ja vaari olivat kotiutuneeet kuin huomaamattaan, he olivat sukeltaneet vauhdilla Varissuon värikkääseen elämään ja pian oli vaikea muistaa, millaista oli ollut ennen heidän tuloaan.

Elämä rajan takana ja ystävät eivät kuitenkaan unohdu. Ja mikä sen mukavampaa kuin lähteä katsomaan vanhoja paikkoja. 

Entä miten elämä muuttuu kun Nina tulee aikuiseksi ja perustaa oman perheeen. Paljonko Nina haluaa siirtää taustastaan omille lapsilleen? Entä tunteeko Nina vielä olevansa maahanmuuttaja vai jääkö seilaamaan kahden kulttuurin välille? 
................
Kauniisti kirjoitettu romaani maahanmuuttajista ja elämästä Pietarista. Tarinassa on surua, toivoa ja herkkyyttä. Elämä kommunalkassa on kuvattu todentuntuisesti. Voin hyvin kuvitella itseni pieneen huoneeseen kuuntelemaan naapureiden ääniä. 

Pidin eniten Pietari-ajasta, kun Vera ja Georgi ovat nuoria ja rakastuneita. He ovat onnellisia pienessä seitsemän neliön kodissaan. Kunnes, niin kunnes Neuvostoliitto muuttuu.
Loppupuolella kirjaa Ninan perhe-elämä hulahti menemään kovin nopeasti. Olisiko sitä voinut jatkaa?
Tapahtumat alkavat 1981 Pietarista ja päättyvät Suomeen ja  vuoteen 2022.

Hyvä romaani ja olin ajatellut meneväni kuuntelemaan Soudakovia Helsingin Kirjamessuilla, mutta ajankohta oli valitettavasti hieman liian myöhäinen. Oli kiire junalle. Harmi.

Kaunis kansi, joka liittyy hyvin edelliseen kirjaan

Entinen ja nykyinen. Muistot ja unelmat. Ovatko ne yhtä ja samaa? Mihin kaikki päättyy, mistä kaikki alkaa?

P.S. Leninin kuolemaa vuonna 1924 kunnioitettiin muuttamalla Pietarin nimi Leningradiksi. Neuvostoliiton hajottua kaupungin alkuperäinen nimi Sankt Peterbug otettiin jälleen käyttöön kansanäänestyksen jälkeen lokakuussa 1991.
(Lähde: Wikipedia)

+++++++
Kirjailija, äidinkielen- ja kieltenopettaja
Anna Soudakova, synt. 1981 Pietarissa, josta muutti 8-vuotiaana Turkuun ja asuu nyt Vantaalla.
Soudakova rakastaa kirjoja ja kirjoittamista. 

*******
Ilmestyneet teokset:
Mitä männyt näkevät 2020 - Varjele varjoani 2022

Linkki ensimmäiseen romaaniin: Mitä männyt näkevät

Kommentit

  1. Minulla oli jo lainassa tuo Mitä männyt näkevät, mutta hermostuin päälle painaviin eräpäiviin niin että palautin koko kirjastopinon. No, jospa jossain vaiheessa pääsisi käsiksi esikoiskirjaan tai tähän teokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että joskus ehtisit lukea jomman kumman tai molemmat.

      Poista

Lähetä kommentti