Milka Hakkarainen: Maa kauhein isien, 2. osa - dekkari - dekkariviikko

 

Maailma oli raaka, ja uusia kirjoittajia kohosi taivaalle koko ajan. Oli korkea aika löytää uusi aihe, josta kirjoittaa.

Milka Hakkarainen: Maa kauhein isien, 350 s. - 2. osa Peranto & Riemunen -sarjaan - ilm. 2022 - kansi: Kaisu Sandberg - MurhaMylly 226 / Myllylahti

Dekkariviikon viides teos.

Tukholmalaisen poliisin Jani Perannon ja toimittaja Rosa Riemusen seikkailut jatkuvat.
Janilla on ollut vaikeuksia hyväksyä suomalaisuuttaan, mutta nyt alkaa olla sinut sen kanssa. Etunimen loppuunkin on jo voinut liittää i-kirjaimen: Jan(i) --> JanI (kirjassa oikein isolla i-kirjaimella). 
Muuten yksityiselämässä hieman sakkaa.

Rosa Riemunen on työskennellyt aiemmin Helsingissä, mutta muuttanut sittemmin Ruotsiin ruotsinsuomalaiseen Skutskäriin. Rosa on löytänyt rakkaan, jonka kanssa nyt asuu, mutta onko rakkaus kestävää?
Janin suomalaisuutta ja syitä Rosan Ruotsiin muuttoon käsiteltiin edellisessä osassa.
Tarinaa kerrotaan Janin ja Rosan kantilta.

Jani kävelee Tukholmassa kun näkee yllättäen ystävänsä kadulla. Jostain syystä Jani saa päähänsä alkaa seurata tätä. Sitten tapahtuu jotakin järkyttävää. 

Samaan aikaan Rosa on sairaalavierailulla. Sairaalan televisiosta Rosa näkee, että Tukholmassa on tapahtunut jotakin kauheaa. Mitä tehdä? Rikostoimittaja-Rosa haluaisi lähteä heti tutkimaan tapausta, mutta yksityishenkilö-Rosa tuntee velvollisuudekseen jäädä sairaalaan. Arvata saattaa kumpaan Rosa päätyy.

Janilla puolestaan vastoinkäymiset seuraavat toisiaan. Lisäksi Jani löytää autonsa etupenkin alta oudon tavaran. 

Rosa on julkaissut true crime -kirjan, joka on menestynyt ihan kivasti. Nyt tekisi mieli ruveta kirjoittamaan uutta teosta, mutta ensin pitäisi keksiä sopiva aihe. Sitä miettiessään Rosa työskentelee Uutissuomessa. Lehden päätoimittaja Uolevi Metsäkangas pyytää harvakseltaan juttuja, joten miksei silloin auttaisi.
Tosin nyt Rosan päässä pyörivät eniten Tukholman tapahtumat, joihin tahtoisi syventyä. Halusta tulee entistäkin suurempi kun Jani pyytää apua. 

Kaiken kukkuraksi Skutskärissä ja Gävlessä pyörii suomalaismafia, jolla on pahat mielessä. 

Aikamoista pyöritystä on tässäkin dekkarissa, ruumiita tulee ja mafia tekee tekosiaan. Selvitettäviä asioita riittää: Mitä järkyttävää Jani oli nähnyt tai kokenut Tukholmassa? Entä yksityiselämän kiemurat? Mitä Jani löytää autostaan ja kuinka kauaskantoiset seuraukset löydöllä on?
Ja vielä, mitä suomalaismafia touhuaa ja ketkä ovat uhreja?
Tutkimuksissa tulee usein esiin nimi Marsalkka. Kuka hän on? 

Pidin esikoisdekkarista, mutta mielestäni Maa kauhein isien ei ihan yltänyt esikoisen tasolle. Toisen osan tarinassa on pienoista sekavuutta ja sisältö olisi voinut säväyttää enemmän. Olisikohan auttanut, jos aiheita olisi ollut vähemmän?
 
Alku lähtee liikkeelle hyvin, mutta mitä sitten tapahtuu?  
Suomalaismafian toiminta ontuu ja tuntuu "lapselliselta". 
Tietysti Jani ja Rosa joutuvat sotkeutumaan mafiakeissiinkin. Olisiko se hyvä aihe uuteen kirjaan, tuumii Rosa. 
Janin autolöytö-aiheeseen kaipasin syventämistä.
Päähenkilöt ovat edelleen suht vetäviä ja heidän välisensä jännite, hyvässä ja pahassa, pistää miettimään.

Positiivista on, että kertomuksessa on pari hyvää yllätystä ja ettei kirja ole turboahdettu lukuisin henkilöhahmoin. Tapahtumapaikoista pidän ruotsinsuomalaisesta kyläyhteisöstä. Sitä olisi voinut olla lisää. Janin ottama tatuointi on hauska yksityiskohta.

Sujuvasti kirjoitettu, lyhytlukuinen, mutta hieman epäuskottava (ei haittaa) Maa kauhein isien on hyvä lomalukeminen. Seuraavaan osaan toivon hieman lisää potkua.

Hakkaraisen tyyliin näköjään kuuluu liittää tarinaansa laululyriikoita. Niitä oli ensimmäisessä osassa ja niin on toisessakin.

Ikkunan takana lokakuinen taivas oli likaista pumpulia, joka näytti millä hetkellä tahansa putoavan alas. Jos edes pilvet eivät tällaisena päivänä jaksaneet kannatella itseään, kuinka sitä saattoi odottaa ihmiseltä?

+++++++
Kirjailija, kääntäjä, toimittaja
Milka Hakkarainen on kotoisin Raaseporista ja asuu Ruotsin Skutskärissä.

Kuva napattu telkkarista talvella 2022.

******
Ilmestyneet teokset:
Ei verta rantaa rakkaampaa 2021 -  Maa kauhein isien 2022
Tulossa: Seuraava teos ilmestyy keväällä 2023

Linkki aloitusosaan:

Kirjablogistien dekkariviikkoa vetää tänä vuonna Kirsi Kirsin kirjanurkka -blogista.

Kirjakaupat nostavat esiin kesän lukusuosikkeihin kuuluvaa rikoskirjallisuutta viettämällä yhdeksättä valtakunnallista Dekkariviikkoa 6.6. - 12.6.2022

#dekkariviikko

Kommentit