Yhteisössä oli tapahtunut kauheita ja nyt kun syylliset ovat (ainakin hetken) poissa naiset pohtivat mitä pitäisi tehdä. Jäädäkö ja antaa anteeksi vai lähteäkö ja jättää yhteisö. Mutta voisiko näin hirveitä tapahtumia ikinä antaa anteeksi ja mitä jatkossa saattaisi tapahtua. Ja jos lähtisi niin minkäikäiset poikalapset pitäisi ottaa mukaan ja minkäikäiset jättää?
- Salome kysyy, miksi kolme- ja neljätoistavuotiaat joutuvat jäämään miesten kyseenalaisen hoidon ja opetuksen pariin? (...) Ja mitä jos raiskaajat vapautetaan takuita vastaan ja he palaavat siirtokuntaan ja näkevät ettei täällä ole naisia ja lapsia, ja hyökkäävätkin seuraavaksi noiden kolme- ja neljätoistavuotiaiden poikien kimppuun?
Entä minkä puolesta naiset oikein taistelisivat? Turvallisuuden ja sen puolesta, että hyökkäykset loppuisivat, näin vastaa eräs naisista.
Miten käy uskon jos yhteisöstä lähtee? Yksi naisista on tehnyt itsemurhan raiskauksen ja raa'an pahoinpitelyn jälkeen. Naiselle oli sanottu, että hyökkäyksen takana on Saatana, että oli Jumalan rangaistus, että Jumala rankaisi naisia heidän synnistään. Ja että nainen oli keksinyt koko hyökkäyksen ja että naisilla on vaan liian vilkas mielikuvitus.
Lisäksi uskonto on naisille kysymysmerkki, sillä lukutaidottomina he eivät voi tietää ovatko miehet tulkinneet raamattua oikein.
Naisilla on paljon pohdittavaa, eikä aikaa ole paljon. Vain kaksi päivää.
Naiset päätyivät kolmeen vaihtoehtoon:
1. Ei tehdä mitään.
2. Jäädään ja taistellaan
3. Lähdetään.
Vaihtoehdot on ilmaistu kuvilla, sillä naisethan eivät osaa lukea:
August Epp on nimitetty pöytäkirjanpitäjäksi naisten kokoukseen, sillä lukutaidottomina naiset eivät pysty kirjaamaan keskusteluita.
- Kysyin miksi naiset halusivat pöytäkirjan kokouksistaan, kun he kerran eivät pystyisi lukemaan sitä. (...)
- Kukaan naisista ei pysty lukemaan, mitä kirjoitat, Ona sanoo, mutta me talletamme listan muistoesineeksi tänne heinäparvelle, mistä toiset sitten voivat löytää sen.
- Ehkei naisten ollut tarkoitus saada pöytäkirjoja, joita he eivät osanneet lukea. Ehkä tarkoitus oli koko ajan ollut vain, että minä kirjoitan ne.
Tarkoitus oli, että minä kirjasin sen, naisten puheen. Elämän.
Epp on opettaja, joten tehtävä lankesi luonnollisesti hänelle, vaikka onkin mies. Eppiä pidetään luotettavana, sillä mies ja hänen perheensä oli aikoinaan karkotettu yhteisöstä ja August oli asunut Britanniassa. Augustiin luotetaan vaikka hän olikin ollut vankilassa varastettuaan poliisin ratsuhevosen Hyde Parkin mielenosoituksessa. Jonkin aikaa hyvin koulutettu ja hyväkuntoinen hevonen oli väen apuna kantamassa puuta ja muuta materiaalia. Lopulta Epp jäi kiinni teostaan ja toimitettiin vankilaan.
Vankilassa oli raskasta. Kukaan ei käynyt katsomassa, päivittäin pahoinpideltiin ja joka päivä August menetti uskonsa. Ja jokaisena päivänä pelotti. Augustin kokemien asioiden takia mieheen luotetaan.
Aikansa vaihtoehtoja pohdittuaan naiset tekevät päätöksensä. Mikä yllämainituista kolmesta se mahtaa olla?
Alun perin odotin toisenlaista tarinankerrontaa. Tiesin sisällöstä sen verran mitä kustantajan uutuusluettelosta olin lukenut ja loput tiedot luin Ilvaksen alustuksesta. Odotin sisältöä, jossa jokainen nainen olisi kertonut myös oman tarinansa, mutta näinhän kirja ei edennyt. Kirjan luettuani olin tyytyväinen, ettei tarinoita avattu tämän enempää. Nämäkin kertomukset olivat tarpeeksi järkyttäviä.
Tarinassa on paljon pohdintoja lähdön puolesta ja sitä vastaan sekä myös runsaasti vetoamisia Jumalaan.
- Sinä siis uskot, että oman sielusi tilan vaaliminen on tärkeämpää kuin Jumalan totteleminen. (...) Me olemme tilivelvollisia Jumalalle.
Kirjan aloittaa sivun mittainen teksti, jossa Mirjam Ilvas kertoo oman lukukokemuksensa. Kuka on Mirjam Ilvas? Tämän tiedon olisi voinut liittää kirjoittajan nimen alle. Googlasin: Mirjam Ilvas on kirjan kustantaja.
Aika erikoinen ratkaisu sijoittaa Ilvaksen teksti heti alkuun, sillä tietysti luin tekstin ensin, mutta olisi pitänyt lukea vasta viimeiseksi. Näin olisin "rauhassa" saanut muodostaa oman käsitykseni. Tekstin olisi voinut sijoittaa loppuun. Ehkä se onkin siellä teoksen lopullisissa versioissa??
Ilvas kirjoittaa:" Naiset puhuvat esittää monta tärkeää kysymystä." Näitä kysymyksiä on tekstissä, mm. Miten yhteisönä olisi syytä toimia ja reagoida, kun hyväksikäyttökokemuksia tulee ilmi? (..) Kuka ylipäätään saa puhua? Miksi miehet eivät puhu? (...) Mitä tapahtuu, kun naiset löytävät oman äänensä?"
Näitä samoja kysymyksiä itsekin olisin miettinyt, mutta nyt ne tarjoiltiin heti alussa.
Alussa on myös kahdeksan henkilön nimiluettelo. Nämä naiset käyvät tarinan keskustelua. Vaikka apuna oli nimilista, niin siitä huolimatta välillä sekoitin kuka kukin on ja kuka on kenenkin nuorempi tai vanhempi tytär. Tarinaa olisi selkeyttänyt jos keskustelijoita olisi ollut vähemmän. Jokainen sai tarinassa kertoa mielipiteitään ja välillä puheet menivät päällekkäin.
Naisten asema ja kaltoin kohtelu on tärkeä aihe, joten on aina hyvä, että siitä kirjoitetaan. Pienestä sekavuudestaan huolimatta kirja kannattaa lukea. Se kertoo myös naisten välisestä lojaalisuudesta ja rohkeudesta. #metoo
Tunnemme tuskaa, tunnemme surua, tunnemme epävarmuutta ja alakuloa, mutta emme syyllisyyttä. (..) Voimme tuntea syyllisyyttä mutta tiedämme, että emme ole syyllisiä. (...) Voimme tuntea murhanhimoa mutta tiedämme ettemme ole murhaajia. (...) Voimme tuntea kostonhimoa, mutta tiedämme ettemme ole pesukarhuja. (...) Voimme tuntea olomme surkeaksi, mutta tiedämme ettemme ole surkeita.
+++++++
Kirjailija
Miriam Toews, synt. 1964 pienessä mennoniittakaupungissa Steinbachissa, Kanadan Manitobassa. Nykyään Toews asuu Torontossa. Kirjailija on julkaissut seitsemän romaania ja yhden muistelmateoksen ja saanut kotimaassaan lukuisia kirjallisuuspalkintoja.
******
Ilmestyneet suomennokset:
Naiset puhuvat 2021
P.S. Mennoniittoja ei Suomessa juuri tunneta. Mennoniitat on protestanttinen uskontokunta, joka vaikuttaa lähinnä Pohjois-Amerikassa ja Afrikassa. Uskontokunta on sitoutunut väkivallattomuuteen ja pasifismiin. Vuonna 2006 maailmassa oli n. puolitoista miljoonaa mennoniittaa. Nykyaikana konservatiivisimmat mennoniitat pukeutuvat yksinkertaisesti, radiota ja televisiota ei hyväksytä ja autoihin suhtaudutaan kielteisesti. Googlaamalla löytyy lisätietoja.
Mikä sitten oli se järkyttävä 2000 -luvun tapahtuma? Tuolloin seitsemän ryhmän jäsentä oli tuomittu bolivialaisessa oikeusistuimessa 25 vuodeksi vankeuteen. Miehet olivat raiskanneet ja käyttäneet hyväksi yli sataa naista ja tyttöä, joista nuorin oli yhdeksänvuotias. Ennen väkivallantekoja miehet olivat huumanneet naiset belladonnalla, jonka myrkky aiheuttaa sydänvaivoja, hallusinaatioita, sekavuutta ja pahimmassa tapauksessa johtaa kuolemaan. Miehet käyttivät normaalisti belladonnaa lehmien nukuttamiseen, mutta nyt naisten ja tyttöjen nukuttamiseen. Paljonko tekijöitä ja uhreja lopulta oikeasti oli, sitä oikeus ei pystynyt selvittämään. Tuomittut miehet saivat syytteet myöskin uhrien isien uhkailuista. Tapahtumapaikka Manitoba Colony on ultrakonservatiivinen yhteisö.
(Lähde: BBC News )
Kommentit
Lähetä kommentti