Sipilä: Syy tappaa & Laine: Kohtalokas kutsu - lyhyehkösti - dekkari

 

Rikoskomisariot Takamäki (20. osa) ja Simba (3. osa) jatkavat tutkimuksiaan. 

Huoli ja raivo olivat hankala yhdistelmä.

Jarkko Sipilä: Syy tappaa, 326 s. - ilm. 2020 - 20. osa Takamäki -sarjaan - kansi: Lasse Rantanen - CrimeTime ********* kirjaston kirja

Tällä kertaa rikoskomisario Kari Takamäellä kumppaneineen on monta rautaa tulessa. Ensin pitää ottaa kiinni eräs tyyppi kuulustelua varten. Miestä epäillään Roihuvuoren Alepan ryöstöstä. 

Sitten, nuoresta oli tehty katoamisilmoitus ja pian sen jälkeen tulee tieto Puotilan Leikkimäestä löytyneestä nuoren henkilön kropasta. Mahtaako olla sama ihminen? 
Eivätkä rikokset lopu tähän. 

Rikostarinaan on upotettu myös ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Dekkari etenee sipilämäiseen tyyliin sujakasti ja tapahtuen. Sipilä ei "harrasta" yksityiselämän kuvauksia, eikä niitä nytkään ole. Ataripoliisi Suhosella on tällä kertaa hieman isompi rooli kuin joissain muissa Takamäki-dekkareissa. 
Nuoret tytöt aiheena on aina vähän komsii komsaa, mutta Sipilä kirjoittaa liikaa vellomatta. Se mistä en tykännyt oli loppu eli syyllinen. Mielestäni tällainen ratkaisu on liian "helppo". 

+++++++
Kirjailija, rikostoimittaja ja MTV3:n rikostoimituksen päällikkö
Jarkko Sipilä, synt. 1964 Helsingissä. Sipilä on myös vetänyt suosittuja rikoskävelyitä v. 2015 alkaen. Kävely kulkee Helsingin Senaatintorilta Aleksanterinkatua pitkin Kolmen sepän patsaalle. Kannattaa lähteä mukaan kävelylle jos joskus tulee tilaisuus.

Jarkko Sipilä Varkauden Dekkarit-festareilla elokuussa 2020
(ⓒPiritta's foto)

Edit: Jarkko Sipilä menehtyi sairaskohtaukseen 7.3.2022. RIP

********
Ilmestyneet teokset:
Plussaa annan siitä, että kirjasta löytyy Sipilän tuotanto. Miksei aina sarjojen kohdalla voisi olla näin!

Tulossa: Pelontekijät - ilmestyy toukokuussa 2021

Sipilällä on myös kotisivut
jarkkosipila.com
.....................................

Mitään jälkiä ei enää näkynyt, mutta suuri joukko variksia ja muita lintuja oli vielä paikalla nokkimassa. Muuta en tarvitse. Tiedän taas, että minulla on tähän oikeus. Eikä pelkästään oikeus, vaan velvollisuus.

Pertti Laine: Kohtalokas kutsu, 318 s. - ilm. 2020 - 3. osa Simppa-sarjaan - Myllylahti *******kirjaston kirja

Kerrostaloasunnosta löytyy ruumis, muttei tietokonetta eikä puhelinta. Lisäksi ovessa on väärä nimikilpi. Myöhemmin löytyy toinenkin vainaja, jonka surmatavassa on samankaltaisuuksia. Henkilöt vaikuttavat olevan kunnon kansalaisia, pidettyjä ja asiansa hoitavia. Asioiden penkominen ei näytä tuottavan tulosta vaan tutkinta alkaa polkea paikoillaan. Silti: jotain hämärää henkilöissä täytyy olla.

Rikoskomisario Simba eli Simppa tiimeineen läpikäy tapauksia. Kun Simppa tutkimuksissaan törmää tuttuun nimeen, joka liittyy läheisesti omaan tyttäreen, niin hälystyskellot alkavat soida. 

Mitä henkilöt ovat puuhanneet ansaitakseen poikkeuksellisen surmatavan? Ja miten Simppa tai tytär liittyvät tarinaan?

Simppa -sarjan kolmas osa jatkaa Laineen juohevaa tarinointia, mutta kaipaan edelleen enemmän tapahtumia ja actionia. Alkupuolella huomasin, että poliisit pitivät kovin usein palavereja, joten aloin laskea niiden määrää: kaksikymmentäyksi palaveria. Palavereissa spekuloidaan eli tarinassa on toistoa. Turhia leivonnaisten nimeämisiä:  syötiin hillomunkkeja, munkkirinkeleitä, keksejä, piirakkaa, kolmioleipiä, voisilmäpullia...
Palavereiden lisäksi tuntui, että Simppa makoili ison osan työajastaan työhuoneen sohvalla kuuntelemassa musiikkia ja sihteeri Maisa Laakso kuskasi miehelle allekirjoitettavia papereita.

Kaipasin tarinaan palavereiden sijaan tapahtumia, jotka olisivat sijoittuneet poliisiaseman ulkopuolelle. Nyt kerronta oli kovin yksipuolista ja välissä olevat lyhyet luvut tuntuivat tuossa muodossa tilkkeiltä. Onneksi kertomus parani loppua kohden, ja silloin alkoi tapahtua.

Simpan yksityiselämää oli makuuni liikaa, vaikkei vaimo tällä kertaa jankutakaan miehensä töistä. 
Olen varma, että sympaattinen Simppa haluaisi itsekin enemmän toimintaa.

Tutut maisemat ovat aina mukavia ja toivon, että jonain päivänä törmään Simppaan Tampereen Kauppahallissa, joka saattuu olemaan meidän molempien suosikkipaikkoja. 

Pidin aiheen käsittelystä, vaikkei se helppo olekaan. Laineen teksti on helppolukuista, vaivatonta ja vailla raakuuksia, mutta sisältöön toivoisin lisää lihaa luitten päälle. Jos leppoisat dekkarit kiinnostavat, niin tässä olisi sellainen.


Linkki edelliseen osaan (tuplapostaus, jossa myös Seppo Jokisen Rottasankari):

++++++++++
Kirjailija:
Pertti Laine, synt. 1949, asuu Lempäälässä. Kirjailija, taloustieteen maisteri, joka on tehnyt pitkän työuran liike-elämässä sekä teollisuus- että palvelusektorilla. Paitsi runoja ja tarinoita, kirjailija on kirjoittanut myös päiväkirjoja vuosikymmenien ajan  ja on huomannut, että päiväkirjojen ansiosta kirjoittaminen on helpottunut ja nopeutunut.
(Lähde: Lempäälän-Vesilahden Sanomat 10/2016)

**********
Ilmestyneet teokset:
Simppa-sarja:
Pisto sydämeen 2018 - Vainotut 2019 - Kohtalokas kutsu 2020

Muut:
Perheenisä 2016 

Tulossa: Koston oikeutus - ilm. syksyllä 2021

Kommentit