Anne Lukkarila: Enkelilunta - dekkari

 

... se testasi tekolumen aina tekemällä enkeleitä, tiäthän, niitä kuvia, kun viuskutetaan jalkoja ja käsiä seljällään hangessa.

Anne Lukkarila: Enkelilunta, 277 s. - ilm. 2020 - esikoisdekkari - kansi: Satu Ketola - Aviador Kustannus - Kirja kustantajalta, kiitos!

Lopussa kirjailijan lastenkirjat.

Prologista: Osa juhlaväestä pälyilee ovelle. Juhlaillallisen isäntä, Suomun suurmies Jarmo Teittinen on pahasti myöhässä. (...) Olen pahoillani, joudumme keskeyttämään juhlaillallisen. Jarmo Teittinen on saanut sairaskohtauksen. 

Jarmo Teittinen on tai oikeastaan oli Suomu Tomorrow Ltd:n matkailukongressikeskuksen johtaja. Jarmo menehtyi ja johtoon astui hänen veljensä Jere. Yrityksestä ollaan kehittämässä laatuluokan paikkaa: Napapiirin tuntumassa on maailman suurin kota, Suomen parhaimmilla rinteillä näkyy niin telemark-hiihtäjiä kuin ratalaudoilla laskijoita ja hotellista löytyy jos jonkinlaista aktiviteettia.  

Entinen johtaja eli Jarmo ei piitannut ympäristöasioita, joita Jere puolestaan ajaa. 
- Nytten kaikki tehdään ympäristö edellä.

Tarinan päähenkilö on Katarina Lahti, ympäristöasiantuntija Sustainable Travel Partnersilta. 
- Teen ympäristöasioiden tilan arviointia ja suunnitelmaa järjestelmän kehittämiseksi ISO 14001 -sertifiointikelpoiseksi. 
Katarina on saapunut paikalle Jere Teittisen kutsusta, sillä tämä haluaisi anoa ympäristösertifikaattia. Arviota varten pitäisi perehtyä yhtiön taustoihin, kiertää sisä- ja ulkotilat. Myös lumetuksen energiatehokkuus kiinnostaa ja ylipäätään tutkia kaikki mahdollinen.

Suomulla testataan lumetukseen liittyviä tuotekehitysvaiheen laitteita ympäri vuoden. Näihin Katarina haluaa myös perehtyä.

Sampo Anttila on ympäristöpäällikkö, joka saa tehtäväkseen esitellä paikkoja ja kertoa faktoja. Pari lähtee liikkeelle ja he päätyvät jossain vaiheessa lumensäilöntäkasojen luokse. 
- Yhtäkkiä Sampo pysähtyi. Kahden lumivuoren välissä näkyi kohouma, tuiskun muovaama kumpu, jonka lumikiteiden muodostaman peitteen saumoista repeili tummaa väriä. (...) Perkele, onko se...

Kroppahan se, mutta kenen, sitä en paljasta. Sanon vain, että ruumissa on jotain outoa, joka ei jätä Katarinaa rauhaan. Asia vaivaa niin paljon, että Katarina ottaa yhteyttä vanhaan ystäväänsä, joka työskentelee patologian laitoksella. Ehkä ystävä osaisi auttaa. Eikä Katarina muutenkaan osaa pysyä poissa tutkinnasta, vaan alkaa omatoimisesti penkoa asioita vaikka tapausta tutkivat jo Kemijärven poliisista rikostutkija Pertti Lämsä ja vanhempi konstaapeli Timo Nieminen. 

Onko Katarina oikeassa aavistuksissaan? Kuka on vainaja? Ja ennen kaikkea, kuka on syyllinen, jonka ajatuksia lukijalle syötetään?  (Erilliset luvut). 

Hm! Alkaessani lukea kirjaa pohdin, että onko dekkari ollenkaan. Kirja ikään kuin jakautuu kahteen osaan. Toinen puoli eli alku on täynnä ilmastoasioita, erinäisiä hotellipalveluiden kuvauksia, tietoja miten asiakkaita hankitaan, mitä ja miten eri testauksia tehdään jne. Tuntui kuin olisi ollut kalvosulkeisissa. Aivan liikaa asioita, joilla ei ole oikeastaan varsinaista tekemistä dekkarin juonen kanssa. 
- Moni ei ymmärrä, että millenniaalit ovat vuosina 2030 - 2050 jo eläkkeellä. Työurat lyhenevät ja osin jopa loppuvat, kun robotiikka kehittyy. Myös monilla z-sukupolven edustajilla on aikaa matkustaa, ainakin varakkaimmilla. Nämä diginatiivit tekevät jo nyt pääosin vain kestäviä valintoja. 

Jälkipuoli kirjasta oli varsinaista dekkaria. Ja ihan kelvollista. Siksi onkin harmi, että alkupuoli eteni niin kuin eteni. Mietin, että onkohan "ympäristöopintunti" karkottanut paljonkin lukijoita. Joka tapauksessa kannattaa lukea eteenpäin, sillä kun tarina pääsee alkamaan, se myös jatkuu ihan kohtuullisena.

Tekstistä näkee, ettei kirja ole kirjailijan ensimmäinen, mutta nyt olisi kannattanut unohtaa tieto ja vaihtaa se draamaan. Englannin kieliset nimet alkoivat ärsyttää, vaikka ehkä olivat huumoriksi tarkoitettuja: Sustainable Travel Partners, Internet Of Things & Artificial Intelligence, IPR Security, Logistics jne.

Lukkarila osaa käyttää kaunista ja kuvailevaa kieltä, mm. maisemakuvaukset ovat hienoja. Harmi ettei sellaista ole enempää. Ote shamaanin puheesta:
- Sinä, etelän lapsi. Muista tämä: lapinvuori odottaa kuolontanssia, kun musta kuu koittaa. Ja sinun se täytyy estää, sillä sinä olet seisonut enkelten kanssa lumihaudalla, nähnyt henkien tanssin ikiroudalla. Seuraa henkilintua syänyöllä, leijalintua lumiaavikolla.
Eli ripaus yliluonnollisuutta on myös mukana, mutta oliko se tarpeellista? Tuntui irralliselta.

Alkupuolen infon olisi voinut vaihtaa vaikkapa päähenkilön, Katarinan, henkilöhahmon vahvistamiseen. Nyt Katarina jää aika etäiseksi. Murteen käyttö on epäjohdonmukaista. 
Ja muuten, lukemistani kirjoista korona mainittu ensimmäisen kerran. 
Kohtuullinen esikoisdekkari, joka löytänee lukijansa. 

Kauniista kannesta (Satu Ketola) pidin muuten, mutta olisin toivonut kirjan nimeen tavuviivan. 
Uusi kirjankansityyli, jossa teksteistä on unohdettu tavuviivat ei miellytä minua.

Lammen pinnalla kimmelsi lasinkirkas ohut kuori, hapertuva riite. Kelkka keinui kinostuneilla hangilla vaimeasti suhisten. Kynttiläkuuset kohosivat suippoina kohti harmaanhuntuista taivasta ja Katarina kohotti katseensa ylös kaamoksen kituuttamalle Lapin taivaalle.

+++++++
Kirjailija, kouluttaja, matkailu- ravintola- ja palvelualojen kehittäjä
Anne Lukkarila, synt. 1968. Kotoisin Rovaniemeltä. 

Anne Lukkarila Varkauden Dekkarit-festivaaleilla 31.7.2020 Vesa Tompurin haastattelussa. 

Harva esikoisdekkaristi pääsee antamaan kirjansa henkilökohtaisesti presidentille. 
(kuvat: ⓒPiritta's photo)

++++++++
Ilmestyneet teokset:
Strategiaa suomeksi 2015 - Kioskinpitäjä ja keisarinna - Päivikki Palosaaren elämää 2016 -  Sata vuotta satumaata - poromiehen palkisilla 2018 - Kaamoksen herättämä (runoja) 2018 - Kaikki ihosi kyyneleet (runoja) 2018 - Tankakaruselli 2019 - Missiona mies 2019

Tonttula-sarja;
Keltanuttuisen tontun tarina 2017 -  Keltanuttuinen Tonttu ja Seitakiven salaisuus 2017

Dekkarit:
Enkelilunta 2020

^^^^^^^^^^
kirjarouvanelamaa.blogspot.com
https://www.facebook.com/kirjarouvanelamaa/
Insta: #pirittaolen
Pinterest
Twitter

Kommentit