Ruumis tekee tehtävänsä, ravitsee jälkeläiset ja antaa niille suojan. Toukat kehittyvät, valmistuvat ja lopulta lähtevät. Ne leijuvat ulos hänen kuorensa raosta, heittäytyvät virtaan ja katoavat.
Kankaristo 1950
12.3.1923 syntynyt Senni Sarakorpi on hierojana kylpylässä. Kankariston omistaa Elisabet, joka on jo neljäkymmentä vuotta toiminut paikan johtajana.
Senni asuu äitinsä kanssa, on asunut jo kuusi vuotta. Äiti työskentelee myös kylpylässä, keittiön puolella ja kasvitarhassa. Ossi-isä oli ollut sodassa lääkintämiehenä ja kuollut ambulansissa häkävuotoon. Sinne minne luodit eivät lennä, kaasutetaan hengiltä, vaikkei sitä kukaan tahallaan ollut tehnyt.
- Häkä silpoo hillitysti, uneksi verhoutuen.
Senni hieroo kylpylän kesävieraita, isä on opettanut. Hierottavat vieraat täytyy valita, ettei ota väärää. Täytyy muistaa, että asiakas on aina asiakas. Tosin muutamaa komeaa nuortamiestä Senni on kantanut pitkään mielessään, mutta kesävieraita saa lähestyä vain kuvitelmissa. Senkin isä on opastanut.
Iäkäs Amelia Granlund aikoo asua kylpylässä kuusi viikkoa ja käy usein hierottavana. Aluksi ei osaa rentoutua, vaan on kovin kireänä. Pikkuhiljaa vanhus alkaa rentoutua, ja lopulta ainoa epäluottamuksenosoitus on, että Amelian poika Aaro seuraa henkivartijana mukana. Istuu hoitohuoneen ulkopuolella korituolissa avonaisen ikkunan luona ja rupattelee. Aaro on helsinkiläinen arkeologi, joka työskentelee museossa ja kesäisin penkoo muinaishautoja.
Sota
Sotilas Mikko Kilkkaniemi on sairaalassa, jossa tutustui Ossi Sarakorpeen, sivistyneeseen ihmiseen, hierojaan, joka oli omatoimisesti opiskellut jos jonkinlaisia tieteitä. Lisäksi Sarakorpi tuntee lähitienoot kuin omat taskunsa.
Mikko oli saanut osuman, josta tuli mustelmia, pieniä haavoja ja päänsärkyä. Ei siis mitään vakavaa, tuumii lääkäri.
- Pään vamma on toipunut hyvin. Lievä aivotärähdys se korkeintaan olikin. (...) Huomenissa voitte lähteä takaisin.
Ja niin Mikko joutuu takaisin rintamalle.
-Sota on käynyt rauhalliseksi. Jo pitkään olemme eläneet kuin vanhassa, hyväntahtoisessa seikkailukirjassa.
Sota on heittänyt heidät, nuoret miehet, keskelle saloa puuhevosia vuolemaan, vaikka kotona tarvittaisiin apua heinätöissä. Jokinen ja Mikko intoutuvat availemaan simpukoita. Josko löytyisi helmi, musta, violetti tai valkoinen. Siitä saisi hyvän sormushelmen.
1950-luku
Tuomari Einar Kairamaa on yksi Sennin vanhoista asiakkaista. Senni muistaa tuomarin jo pikkutytöstä lähtien. Mies haluaa tutkia purojen vesihyönteisiä ja kertoo olevansa mukana toimikunnassa, joka kartoittaa uusia luonnonsuojelualueita. Kesän tutkimusmatkalla on valtakunnallista merkitystä.
- Sodan aikana olin muutaman kerran mukana, kun Antti kiersi kartoittamassa Itä-Karjalan metsävaroja. Poikani, siis. Hän on metsänhoitaja, töissä valtiolla.
Piiritarkastaja Antti Kairamaan työ on kovin ristiriitaista, pitäisi päättää avohakkuista ja toisaalta suojella luontoa ja puita. Kaupunkilaiset ystävät pitävät Antin työtä ihanana, kaiket päivät saa kuljeskella metsässä. Mutta oikeasti, helteellä vaivaavat hyttyset ja paarmat, hakatuilla mailla eteneminen on kompastelua ja talvisin uppoaa hankeen suksista huolimatta.
- Todellisuudessa metsässä työskenteleminen on pääosin yhtä helvettiä. Sade kastelee varusteet, muhentaa muistivihkot ja hidastaa työskentelyä.
Senni innostuu Einar Kairamaan tutkimuksista niin, että pyytää päästä mukaan elokuun tutkimusmatkalle Lappiin. Kairamaa suostuu, mutta Senni ei ikinä pääse, sillä tulee raskaaksi. Ja siitä alkaa Sennin toisenlainen elämä.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1940- ja 1950-luvuille Kankaristoon, Vehkasaloon ja Helsinkiin. Kertojina Senni, Mikko ja Antti. Lisäksi on jokihelmisimpukkalukuja.
Senni on päähenkilönä vahva, ei jää etäiseksi missään vaiheessa, vaan kaivautuu pään sisälle - niin hyvässä kuin ikävässäkin. Muutkaan henkilöt eivät jätä kylmäksi.
Margarita on täyteläinen kirja, joka pitää pihdeissään loppusivuille asti. En halua kertoa sisällöistä enempää, sillä tapahtumat ovat niin voimakkaita, että jokaisen lukijan täytyy itse saada ne kokea ja tehdä omat löytöretkensä.
Tämä romaani on luettava hitaasti, makustellen ja huolella, sillä tarinassa on "ansoja". Luulet, että kirjassa on ehkä virhe, mutta ei, asia selviää myöhemmin. Lisäksi teksti sisältää paljon symboliikkaa. Yhtenä esimerkkinä simpukka, joka on kuin ihminen. Jos avaat simpukan se kuolee. Mitä tapahtuu kun ihmisen kuoret avataan? Millaisia arpia ihmiseen kajoaminen tuottaa? Entä simpukan sisältä mahdollisesti löytyvä helmi, tuoko se onnea vai onko vain arpikudosta?
Akateemisen kirjapiirissä otettiin esiin Rahmaninovin pianokonsertti-kohtaus, eikä suotta. Hieno kohtaus, joka perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin Tampere-talossa.
- Ja myterin keskellä huljuu musta ja valkoinen joki, pianon pohjavirta jonka yllä välkkyy kuu. Syvyyksissä helmisimpukka raottuu, nielaisee kuunsillan ja kajastaa valoa kivien välissä. (...) Kyynelten nuottiviivat vierivät, vesi juoksee minusta kuiviin. Varpaat ja sormet kylmenevät, iho kipristyy kananlihalle, huokaukseni huurtaa salin. Tyttö ja orkesteri katoavat varjoihin, mutta musiikki jatkuu.
Ja mikä yhteensattuma, tarinan pianokonsertissa soittaa unkarilainen pianisti. Oikeasti vuonna 1955 Helsingissä oli pianokonsertti, jonka pianisti oli unkarilainen.
Rakastan pianokonsertteja ja pidän myös Rahmaninovin musiikista. Klassinen pianomusiikki ollut tärkeätä aina viisivuotiaasta lähtien, jolloin aloitin pianotunnit. Sopii siis arvata mikä musiikki nyt soi taustalla.
Kertomukseen liittyy vahvasti myös polio. Vaistomaisesti tuli mieleen nykytilanne ja korona. Mutta Kytömäki on kirjoittanut poliokohtaukset jo 2,5 vuotta sitten. Entä miksi juuri polio? Siksi, että polio oli 1950-luvulla keskeinen teema 1950-luvun lääkintävoimistelijoiden koulutuksessa. 1950-luvulla polioon sairastuneita oli Suomessa ennätysmäärä. Polion aiheuttamassa hengityshalvauksessa käytettiin hengityslaitetta eli rautakeuhkoa, joka muistuttaa hieman magneettikuvauslaitetta. Potilas makaa teräksisen tankin sisällä niin, että vain pää tulee esiin. Tällaista rautakeuhkoa joutuu käyttämään myös eräs tarinan henkilöistä.
Alun perin Margaritasta piti tulla Kultarinnan jatko-osa, mutta ajatus tyssäsi. Kytömäki kertoi kirjoittaneensa romaania 22 vuotta, mutta aktiivisesti kolme. Kyllä huomaa, että tekstiä on mietitty tarkkaan ja kirjoitettu uudestaan ja uudestaan. Kytömäki sanoi, ettei ole halunnut romaanissaan paasata mistään, luonnosta, metsistä, jokisimpukoista yms. vaan on halunnut piilottaa asiat tarinaan. Hyvin on onnistuttu ja samalla saa tietoakin.
- Helmisimpukat syövät pieneliöitä seulomalla niitä suoraan vedestä. Yksittäinen simpukka siivilöi joka päivä ämpärikaupalla jokivettä. (...) Hedelmöittynyt muna kasvaa toukaksi. Jos vesi kuljettaa toukan lohen tai taimenen luo, sillä on mahdollisuus selviytyä. Toukka kiinnittyy kalan kiduksiin ja muuntuu siellä vähetellen pieneksi simpukaksi...
Jos jotain olisin tarinasta halunnut vähemmäksi, niin hieronnan yksityiskohtia (karvainen iho vaatii juoksevampaa ainetta...) ja raskauden kuvauksia.
Olen lukenut muut Kytömäen kirjat, paitsi Luontopäiväkirjan, ja joka kerran olen ollut yhtä vaikuttunut.
Margarita on dramaattinen, tunteisiin vetoava romaani, jossa on myös romantiikkaa. "Pienten" puolustamisen ja etenkin luontokuvaukset, ne Kytömäki hallitsee. Se on huomattu jo edellisissä teoksissa.
Kaunista, niin kaunista, mutta konstailematonta tekstiä. Tarinan pääsävy on kuitenkin tumma ja surullinen, ainakin minusta.
Päästessäni romaanin loppuun teki mieli aloittaa heti alusta ja lukea toisen kerran vielä enemmän havainnoiden. Jokaisella uudella lukukerralla kertomuksesta löytää varmaan jotain uutta.
Tämä teos pitää kokea. Ja se loppu, todella huikea!
Tämä(kin) kirja tulee päätymään jollekin palkintoehdokaslistalle, se on varmaa!
Lukekaa ihmiset, lukekaa!
Edit 25.11.2020 Margarita voitti Finlandia-palkinnon! Lämpimät onnittelut🌹
Margaristasta ei voi puhua mainitsematta painopaperia. Se on valmistettu kuidusta, josta 50% on kierrätettyä ja 50% on peräisin FSC-sertifioiduista metsistä. Paperilaatu on ekologisin, joka markkinoilta oli saatavissa.
Paperi on ohutta ja kevyttä, kuin silkkipaperia, mutta kirja itsessään ei ole kevyt, sillä sivuja on 582.
Koivunoksat värjöttelevät lammen rantaveden yllä. Joki solisee, lavenee, hiipii lähemmäs. Veden ääni terittyy askeliksi metsänpohjalla. Ne kahahtelevat viimevuotisilla lehdillä ja varvikossa, vaimenevat ajatuksiksi kun osuvat sammalille.
P.S. Jokihelmisimpukka (tieteellinen nimi: Margaritifera margaritifera) eli raakku on kirkkaiden ja virtaavien vesien pohjalla elävä suurikokoinen nilviäislaji. Raakku on sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti erittäin uhanalainen laji. Jos simpukan avaa, se kuolee. Raakku voi elää yli 120 vuotiaaksi. Suomessa vahvimmat jokihelmisimpukkaesiintymät ovat Lapin ja Koillismaan joissa. Etelä-Suomen ainoat lisääntymiskykyiset kannat ovat Ylöjärvellä ja Hämeenkyrössä.
Pieni osa raakuista tuottaa helmen, yleensä heikkolaatuisen.
(Lähde: Wikipedia)
P.P.S. Kuinka ollakaan Sennillä on sama syntymäpäivä kuin minulla 12.3.
++++++++
Kirjailija, luontokartoittaja, hieroja, muusikko
Anni Kytömäki, synt. 1980 Ylöjärvellä, jossa myös asuu.
(ⓒ Piritta's photo)
********
Ilmestyneet teokset:
Kultarinta 2014 - Luontopäiväkirja 2016 - Kivitasku 2017 - Margarita 2020
Kultarinta oli 2014 Finlandia-palkintoehdokas.
^^^^^^^^^^^^^
kirjarouvanelamaa. blogspot. com
Instagram: #pirittaolen
Pinterest
Twitter
Tiesin heti,että tämä kirja saa Pro Finlandia-palkinnon ja niinhän kävin.
VastaaPoistaSain kirjan eilen Kangasalan kirjastosta pitkän jonon jälkeen ja ahmin innolla
nyt jokapäivä.Kultarinta minulla on itselläni...
Hieno kirja! Kannattaa lukea myös Kivitasku, jollei se ole jo tuttu.
Poista