Jørn Lier Horst: Koodi - dekkari - 6. suom. / 12. osa

Tuoli, jossa Katharina yleensä istui oli vedetty vähän ulommaksi pöydästä, ja pöydällä oli kuulakärkikynä ja paperilappu, johon tehdyistä merkinnöistä käytettiin nimeä Katharina-koodi.

Jørn Lier Horst: Koodi, 396 s. - 6. suomennos / 12. osa William Wisting -sarjaan - suom. ilm. 2020 - Katharina-koden 2017 - suomennos: Päivi Kivelä - Otava ******** kirjaston kirja

Lopussa lista Horstin suomennetuista lastendekkarisarjoista 6-12 -vuotiaille.

Katharina Haugen oli mystisesti kadonnut 24 vuotta sitten, vuonna 1989. Tapaus on vaivannut rikostutkija William Wistingiä kaikki nämä vuodet. Jopa niin paljon, että mies on sääntöjä rikkoen tuonut arkistosta kotiinsa kaiken Katharinaan liittyvän materiaalin voidakseen yhä uudelleen ja uudelleen (ainakin kerran vuodessa) tutkia keissiä.
- Pahvilaatikot olivat vaatekomeron lattialla. Niitä oli kolme (...) Pahvilaatikoissa oli kaikki, mitä Katharinan tapauksessa oli tehty ja kirjoitettu (...) Kun paperit olivat vaatekomerossa, ne muistuttivat häntä tapauksesta joka kerta kun hän vaihtoi paitaa.

Katharinan katoamisesta jäi johtolangaksi vain pöydällä oleva käsinkirjoitettu paperilappu, jossa oli ristikko ja numeroita. Tähän mennessä kukaan ei ole onnistunut ratkaisemaan koodia.

Jostain syystä Wisting alkoi käydä aina katoamispäivänä eli 10. lokakuuta Katharinan aviomiehen, Martinin, luona.
Vuosien saatossa heistä on tullut jonkinlaisia ystäviä. Miehet ovat istuneet iltaa ja käyneet jopa Martinin kesämökillä kalassa. Wistingillä on aina ollut omat epäilyksensä ja hän oli ajatellut, että ystävyys saisi Martinin avatumaan. Tosin Martinilla on alibi katoamisen ajaksi, mutta olisiko joku lähipiiristä?

Nyt on kulunut kaksikymmentäneljä vuotta Katharinan katoamisesta ja Wisting päätti taas lähteä käymään Martinin luona. Yleensä William ei ehdi edes soittaa ovikelloa, kun Martin on jo ovella. Wisting pimputtaa ovikelloa kerran ja toisenkin kerran, mutta kukaan ei tule avaamaan. William kurkkii ikkunoista ja kiertää taloa. Tarttuu puhelimeen, mutta kukaan ei vastaa.
Wisting soittelee päivän mittaan uudelleen, mutta turhaan. Seuraavana päivänä sama juttu, eikä naapurikaan ole nähnyt miestä. Lopulta Wisting soittaa Martinin työpaikalle ja saa kuulla, että Martin on sairaana. Hm, mutta mies ei ole kotona, eikä sairaalassakaan. Missä on Martin Haugen?

Paikkakunnalle saapuu keskusrikospoliisin tutkija Adrian Stiller, joka työskentelee krp:n vastaperustetussa Cold Case -yksikössä tai EU-ryhmässä, kuten nimi virallisesti kuuluu. Yksikkö on alkanut tutkia uudelleen vuoden 1987 tapahtumaa, jossa parikymppinen Nadia Krogh siepattiin. Nadiaa ei ole löydetty.
Stiller ottaa yhteyttä myös VG:hen ja haluaa, että lehti kirjoittaisi tapauksesta. Toimituspäällikkö on valinnut Line Wistingin tehtävään.
- Toivomme, että VG:n artikkelisarja auttaisi asiassa. Siksi olemme pyytäneet yhteistyötä. Haluamme asialle huomiota, koska toivomme, että joku joka tietää jotain päättää lopultakin kertoa.

Luonnollisesti Adrian Stiller haluaa myös poliisin apua, etenkin kun Stillerillä olisi tiedossa Nadian tapaukseen pääepäilty. Kuka?

Mutta minne ja miksi katosi ystävällinen, hyväntuulinen, huomaavainen ja avulias Katharina? Selviääkö tapaus vieläkään? Entä mikä on Nadia Kroghin tarina?

Horst kirjoittaa leppoisaa, väkivallatonta tekstiä, mutta ehkä liian vaisua tällä kertaa. Päähenkilö, rikospoliisi William Wisting on sarjan edessä vanhentunut. Nyt olisi enää muutama vuosi eläkeikään. Mies on edelleen sympaattinen ja avulias, mutta hieman liian sävytön.

Yksityiselämästä, henkilösuhteista, lapsista yms. ei kannata puhua, koska sarjan osat hyppelevät ja välillä esim. Williamin tytär Line on siellä ja toisinaan täällä, välillä seurustelee ja toisinaan ei, jne. Se on mukavaa, että tässä osassa saamme tutustua Linen kaksosveljeen, Thomasiin.

Pieni ja täysin yhdentekevä silmään sattunut yksityiskohta hieman huvitti. Tarinaan liittyy ruusukimppu.
- Naiset ostivat toisinaan kukkia itselleen, mutta harvoin ruusuja.
Jaa, minä ostan itselleni paljon kukkia, myös ruusuja.

Huomio:
Jos olet aloittamassa sarjaa, niin kannattaa katsoa kirjoituksen lopusta alkuperäinen osajärjestys, eikä lukea suomennettujen mukaan.

Tämä on kyllä mystisin sarjan suomennosjärjestys, jonka tiedän. Ensin aloitetaan keskeltä sarjaa, seitsemännestä osasta, sitten ilmestyy kolme seuraavaa (8, 9 ja 10) ja sen jälkeen teos, joka alkuperäisesti on kuudes osa. Pohdin viimeksi ilmestyykö seuraavaksi viides vai yhdestoista osa? Vai ihan vallan joku muu, esim. ensimmäinen osa? Ei ilmestynyt kumpikaan, vaan se "vallan muu" eli nyt hypättiin osan 11 yli ja ilmestyi 12. osa. Eli kuudennesta osasta kahdenteentoista. 

Kustantamon vaihdolla on saattanut olla osuutta, Sitruunasta → Otavaan. Sitruuna ilmoitti aikoinaan ettei aio suomennuttaa alkupään kirjoja, mutta Otava onkin tullut toisenlaisiin aatoksiin.
Niin tai näin, hyvä kun suomennetaan, mutta tämä sekava järjestys kyllä kieputtaa lukijaa.

Aion lukea seuraavankin suomennoksen, mutta onko se joku osista 1-5 vai 11, 13 tai 14? Jään jännityksellä odottamaan.

+++++++++
Kirjailija, entinen rikostutkija
Jørn Lier Horst, synt. 1970 Porsgrunnissa, Norjassa. Asuu Stavernissa.
Jos kiinnostaa lukea Tulikokeesta (10. osa)  tai kirjailijasta enemmän, niin alla olevan linkin takaa löytyy.


***********
Ilmestyneitä teoksia:
William Wisting -sarja: suomennosjärjestys ja (alapuolella) alkuperäinen ilmestymisjärjestys:
Suljettu talveksi 2015  - Ajokoirat 2016 - Luolamies 2017 - Tulikoe 2018 - Hylkiöt 2019 - Koodi 2020
Tulossa: Korpimaja, ilm kesäkuussa 2021

Linkki edelliseen suomennokseen: Hylkiöt (6. osa)
https://kirjarouvanelamaa.blogspot.com/2019/07/jrn-lier-horst-hylkiot-dekkari-5.html

Sarjan osat (suluissa suomennokset)
1. Nøkkelvitnet 2004
2. Felicia forsvant 2005  
3. Når havet stilner 2006  
4. Den eneste ene 2007 
5. Natmannen 2009 
6. Bunnfall 2010  (Hylkiöt 2019)
7. Vinterstengt  2011  (Suljettu talveksi 2015)  
8. Jakthundene 2012  (Ajokoirat 2016)   
9. Hulemannen 2013  (Luolamies 2017)
10. Blindgang 2015  (Tulikoe 2018) 
11. Når der mørkner 2016     
12. Katharina-kodet 2017  (Koodi 2020)
13. Det innerste  rommet  2018 (Korpimaja 2021)
14. Illvilje 2019

Muita suomennettuja teoksia:
Clue-sarja (salapoliisisarja  9-12-vuotiaille): Salamanterin salaisuus 2015, 1. osa - Kultaisen kellon arvoitus 2019,  2. osa - 3. Vedenalainen arvoitus 2020  - 4. osa Hautausmaan arvoitus 2021 - 5. osa Purjeveneen arvoitus ilm. syyskuu 2021

Etsiväkaksikko-sarja (salapoliisisarja 6-9 -vuotiaille): Operaatio myrskypilvi 2018 - Operaatio Varjomies 2018 - Operaatio Auringonlasku 2019 - Operaatio Narsissi 2019

Lisäksi kirjailijalla on lukematon määrä suomentamattomia nuorten rikosromaaneja, salapoliisikirjoja lapsille sekä muita julkaisuja mm. teatteriin.

^^^^^^^^^^^^^
kirjarouvanelamaa. blogspot. com
Instagram: #pirittaolen
Pinterest
Twitter

Kommentit

  1. Minä sitten tykkään Wistingistä. Siinä on poliisi, joka hoitaa työnsä eikä vapaa-ajallaan ryyppää ja rellestä. Hyvin sympaattinen päähenkilö. Tykkään myös Linestä. Telkkarisarjassa Linen roolia nostettiin enemmän esille, joka oli ihan hyvä juttu.
    Koodi ei ollut yhtä raaka kuin muut suomennokset. Tykkäsin.

    VastaaPoista
  2. Wisting on kyllä sympasttinen hahmo. Tuosta suomennosjärjestyksestä en pidä.

    VastaaPoista
  3. Minäkin pidän kovasti tästä sarjasta!
    Toivottavasti saadaan kaikki suomennettua. Sitten kun koko alku on käännetty, niin koko sarjan voi lukea uudestaa oikeassa järjestyksessä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saas nähdä suomennetaanko alkua koskaan. Wisting on kyllä hyvä hahmo.

      Poista

Lähetä kommentti