Johanna Sinisalo: Vieraat - kauhu

Hrrrrr, shrhrhs, rhhhhh-rhhhhh-rhhhhh. Ihan kuin joku hengittäis mun sisällä tosi pitkään ja rauhallisesti.

Johanna Sinisalo: Vieraat, 448 s. - ilm. 2020 - kauhu - kansi: Jussi Karjalainen - Karisto ******** Arvostelukappale, kiitos!

Essi Repola, vegaani, on Messi-kahvilan omistaja. Lounaskahvila on erikoistunut leivonnaisiin ja kasvisruokiin. Essi on aikoinaan osallistunut MasterChef-kilpailuun ja sijoittunut neljänneksi. Uumoilee, että sijoitukseen vaikutti vegaanius, sillä pitihän ruokia pystyä maistamaan, mutta Essi ei maista kuin vegaaniruokia. Kotona Essi on vähän homsantuu, sillä jos jotain putoaa lattialle, niin siihen jää. Ajatukset taitavat pyöriä kahvilan ympärillä. Niinpä arjen pyörittäminen jää puolison harteille

Siiri Vehkanen, kirjanpitäjä, on Essin puoliso. Pariskunnalla on kaksi lasta, kuusivuotias Sissi ja kaksivuotias Luukas. Siiri on tällä hetkellä kotona lasten kanssa, mutta tekee etänä töitä kun lastenhoidolta joutaa. Siiriä viehättävät parapsykologisista ilmiöistä kertovat tarinat.

Aina ei perhe-elämä tunnu sujuvan. Pohdintaa aiheuttaa mm. se, että Sissi on Essin lapsi ja Luukas Siirin. Molemmilla on sama isä, Ville, joka on neuropsykologi.
Siirin kanssa eläminen on kaaottista (...) Lasten kanssa eläminen on kaaottista. Ikinä ei voi tietää mitä ne keksivät (...) Totta kai me halusimme perheen. Mutta emme me halunneet ongelmia (...) Ovatko lapsemme lapsiamme, vai ovatko he lapseni ja hänen lapsensa.

Periaatteessa lapset viihtyvät keskenään, eikä heistä ole ollut kuin pienoista huolta.
Siiriä vaivaa se kun kaksivuotias Luukas ei ole vieläkään oppinut puhumaan. Sissikin pohtii asiaa.
Luukkaasta on pikkuisen murhetta. Niinku esimerkiksi semmosta että se muka tulis mun huoneeseeni  asumaan. Se on uusi murhe. Mut mä mietin sitä myöhemmin.
Vanhempi murhe on että Luukas ei osaa puhua, vaikka melkein kaikki sen ikäiset jo osaa. Se kyllä osaa sujuvasti kävellä ja syödä ja tollee.

Välillä Sissi on huomannut Luukkaan keskeyttävän leikkimisen ja vajoavan.
- Ihan niinku Luukas hitaasti uppoais tai imeytyis pois, vaikka se on siinä vieressä (...) Luukkaan liikkeet hidastuu ... ja sit se lopettaa liikkumisen kokonaan. Se katsoo itsensä sisälle.

Sissi käy päivisin tarhassa, Lellussa. Tyttö on varhaiskypsä ja tiedonhaluinen. Sissillä on ollut ongelmia korvien kanssa, mm. tinnitusta. Mutta sit se meni pois, yhdellä korvavehkeellä joka me haettiin Helsingistä. Sissille tehtiin kuulotestejä ja pohdittiin korvatulehduksia, mutta ei Sissillä sellaista ole. Sissi sanoo, että hänen hermopäissään hurisee. Hrrrrr. Shrhrhs. Rhhhhh. Mitä Sissin sisällä tapahtuu?
Sitten Sissi keksii tavan, millä ehkä voisi auttaa Luukasta puhumaan, mutta se vaatii sen että itseä pitää viillellä. Kun tämä selviää päiväkodissa ja kotona, niin siitäpä mylläkkä nousee.

Olen viime vuosina lukenut tosi vähän kauhua, joten ehkä genre on muuttunut ajan kuluessa. Niin tai näin, mutta mielestäni tässä kirjassa ei ollut sellaista kauhua, joksi genren ymmärrän. Vieraat on kuitenkin voittanut Kariston suuren kauhuromaanikilpailun tuomariston yksimielisellä päätöksellä vuonna 2018, joten syy taitaa olla minussa.
Kirja on tarina parisuhteesta, perheen ja lasten ongelmista, kahvilan pitämisen haasteista ja lapsista ja heidän hoidostaan. Näiden lomaan on ujutettu ns. kauhua.

Ruokajuttuja on aika paljon: esim. miten tehdä punajuurihummusta oikein tai miten saada siihen oikea väri:
- Tilkka säilykepunajuuren lientä sitruunamehun sijasta. 
- Täytetyt leivät, voisarvet ja sämpylät lepäävät uhkeina lasikossa. Hedelmätortun värikylläisyys ja kiilto hivelevät silmää. Tuulihatut näyttävät upeilta, samoin toscakakku.

Myös lastenhoitojuttuja on runsaasti;
- Kaadetaanko kulta yhdessä pissi viemäriin? Noin, äiti auttaa. lorilorilori, sinne meni. Haluatko vetää pöntön? Painetaan yhdessä nappulaa, jooko?
- ... onko pikkuhousuissa märkää tai kakkatahra ja jos ei oo, se haistaa peppua, onko tullut kakat.
Ja vaippaihottumasta kerrotaan sivun verran, huoh.

Henkilöhahmoihin kaipasin jotain lisää, jotain uutta. Ville, lasten isä, esiintyy sivuroolissa, ja käy välillä sähköpostikirjeenvaihtoa äitien kanssa. Tarinassa on kolme kertojaa. Essi, jolla on liikaa töitä. Siiri, joka kärsii puolison työmäärästä ja siitä että joutuu yksin pyörittämään perhearkea. Kolmas kertoja on pikkutyttö Sissi, jonka puheet ja sanankäyttö ovat kuin aikuisen. Vaikka lapsi olisi kuinka aikava, niin 6-vuotias tuskin hallitsee tuollaista sanastoa eikä olemaan niin analyyttinen.
Sissi lukee mm. Vatsa puhuu -artikkelia:
- Ruoansulatuskanavamme solut tuottavat ja vastaanottavat sellaisia neuropeptidejä ja neurokemikaaleja, kuten serotiini, dopamiini ja noradrenaliini, joita ennen ajateltiin löytyvän yksinomaan aivoista.
Tyttö myöntää kyllä ettei kaikkea ymmärtänyt, mutta pitää printtiä yhtä hauskana kuin suolikirjaa.
Neljäs "päähenkilö" on Sissin mielikuvitusystävä Floora, jonka kanssa Sissi keskustelee ja jolta kysyy neuvoja. Tästä päästäänkin erääseen kirjan aiheeseen eli suolistobakteereihin.

Lisäksi silmiin sattui kirjoitustapa Villeisi. Oli  tehty varmaan tahallaan, mutta silti.

Teksti on hyvää ja tarina etenee, kuten palkitulta kirjailijalta saattoi odottaakin, mutta tämä kirja ei nyt kyllä oikein minuun purrut. En valitettavasti ole lukenut muita Sinisalon kirjoja, vaikka mielessä on ollut. Olen kuitenkin lukenut arvosteluita ja jos niihin on uskominen, niin ehkei Vieraat yllä ihan kärkeen. Ainakin kirja oli erilainen, joten kannattaa kokeilla.

Perhe on kuin  koiravaljakko. Vedetään yhdessä, juostaan samaan suuntaan, mutta valjakossa voi olla vain yksi johtajakoira.

+++++++++
Kirjailija, käsikirjoittaja
Johanna Sinisalo, synt. 1958 Sodankylässä, asuu Tampereella. Kirjailija on ollut mukana myös monien kotimaisten televisiosarjojen käsikirjoittajaryhmissä 1990-luvulta alkaen, esim. Salatut elämät, Kotikatu, Sydänjää jne.
Voittanut paljon erilaisia palkintoja, mm. v. 2000 Finladia-palkinnon esikoisteoksestaan.
Harrastaa vuoristovaellusta, astro- ja gastronomiaa ja sarjakuvia.

**********
Ilmestyneet teokset:
Ennen päivänlaskua ei voi 2000 - Sankarit 2003 - Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita 2005 - Lasisilmä 2006 - Linnunaivot 2008 - Möbiuksen maa 2010 - Enkelten verta 2011 - Salattuja voimia 2012 - Auringon ydin 2013 - Vieraat 2020
Lisäksi lukuisa määrä novelleja sekä sarjakuvakäsikirjoituksia.
.....................................
Kirjablogeissa vietetään naistenviikkoa 18.7. - 24.7.2020. Haasteen järjestää tänäkin vuonna Tuija Tuijata.Kultturipohdintoja -blogista. https://tuijata.com/


Osallistun tällä kirjalla naistenviikkoon, sillä kirjailijalla on tänään nimipäivä. Onnea! 🌹
Tarinan päähenkilöt ovat myös naisia: Essi, Siiri ja Sissi. 
Tänään nimipäiväänsä viettävät Johanna, Hanna, Hanne, Hannele, Jenna, Jenni, Joanna ja Jonna. Onnittelut! 🌹

^^^^^^^^^^^^
kirjarouvanelamaa.blogspot.com
https://www.facebook.com/kirjarouvanelamaa/
Insta: #pirittaolen
Pinterest
Twitter

Kommentit