Esmeralda Santiago: Sokeriplantaasin valtiatar - hyvä kauno, historia

Gloriosa Ana María de los Ángeles Larragoity Cubillas Nieves de Donostia syntyi espanjalaiseen ylimystöperheeseen heinäkuun 26 päivänä 1826.

Esmeralda Santiago: Sokeriplantaasin valtiatar, 557 s. - suom. ilm. 2020 - Conquistadora 2011 - suomennos: Hilkka Pekkanen - kansi: Eija Kuusela - Bazar Kustannus Oy ******** Arvostelukappale, kiitos!

Hienosta nimestään huolimatta Ana ei ollut toivottu, sillä sukujen rikkaus, ylpeys ja kunnia olivat miespuolisten perillisten varassa. Anan äidille oli syntynyt aiemmin kolme poikaa, mutta he kaikki ovat kuollet muutaman viikon sisällä syntymästään. Äiti ei tytöstä piittaa ja syyttää tätä jopa siitä ettei ole kyennyt synnyttämään sukuun perillistä.
Niinpä Ana eli palvelustyttöjen hoivaamana ja kymmenenvuotiaana lähetettiin luostarikouluun. Vanhemmat odottivat Anan menevän naimisiin rikkaan miehen kanssa, mutta pikkusievä Ana ei ollut paras vaihtoehto rikkaille ja menestyville poikamiehille.
- Ana saisi mukaansa myötäjäiset, mutta ei suurta omaisuutta (...) Hän ei ollut hyvä tanssimaan, ei osannut soittaa mitään soitinta, kammosi turhanpäiväistä rupattelua.

Luostarikoulussa Ana tutustuu Elenaan ja heistä tulee parhaimmat ystäväykset. Elena on kasvattitytär, joka oli kasvanut samassa taloudessa perheen omien kaksospoikien kanssa. Perhe on suunnitellut, että Elena menisi naimisiin toisen kaksosen kanssa.
Veljkset ovat konttorityössä, ja opettelevat hoitamaan setänsä liikettä.
Kun toinen pojista kertoi, että suvulla oli maata Puerto Ricossa, Ana päättää päästä naimisiin vapaan kaksosveljen kanssa. Mutta kun kosinnan aika tulee, niin kummankaan vanhemmat eivät ole tyytyväisiä. Lopulta nuoripari saa kuitenkin tahtonsa läpi.

Kaksosten setä oli kuollut Puerto Ricossa ja jättänyt perinnöksi mm. kahdensadan cuerdan kokoisen sokerihaciendan, jolla oli kaksikymmentäviisi orjaa. Kaksosten isä Eugenio päätti myydä tilan ja jatkaa poikien kanssa laivanvarastamon johtamista. Veljekset eivät kuitenkaan halunneet viettää aikaansa konttorissa, vaan ulkona hevosten kanssa. Ja Ana yllyttää. Miksi he eivät voisi matkustaa Puerto Ricoon viljelemään perintömaata.
- Sokerihaciendalla oli jo osaavaa työvoimaa. Ramón ja Inocente voisivat johtaa tilaa ratsastelemalla ympäriinsä ja valvomalla töitä tilan señoreina ja korjata sitten voiton. Muutaman vuoden kuluttua voimme palata Espanjaan mukanamme kokonainen omaisuus.

Ajatus jää pyörimään veljesten mieleen ja lopulta Ana saa tahtonsa läpi ja matka kohti seikkailua voi alkaa.

Nuori Ana lähtee uuteen maahan suurin odotuksin, mutta vastassa ei olekaan ihan sitä mitä on odotettu.
- Plantaasia oli laiminlyöty vuosikaudet; laitteisto oli ikivanhaa. 
Tuulimyllyn siivet kaipasivat korjausta ja eri rakennuksia oli paikkailtu umpimähkäisesti. Tulijat järkyttyivät myös siitä, ettei päärakennus ollut sokerintuotantorakennuksia paremmassa kunnossa.

Ana ei kuitenkaan tästä lannistu, vaan alkaa suunnitella miten rakennusta voidaan korjata ja miten toteuttaa plantaasin viljelyä. Apuna tulijoilla on tilanhoitaja Severo Fuentes. Mies, jolla on kullankultainen tukka ja piikivenvihreät silmät. Mies on roteva ja lihaksikas. Näkee, että ruumiillista työtä on tehty.
Veljekset kysyvät Severon neuvoja, luottavat niihin ja noudattavat niitä. Lisäksi Fuentesin kontolla oli kaikki Hacienda Los Gemelios - tilan orjat.

Millaista elämä on ollut siirtomaa-aikana tuolla jossain, kaukana Euroopasta. Millaista on ollut elää orjien keskuudessa? Joutua pohtimaan miten omistamiaan orjia pitäisi kohdella. Toiset olivat orjien vapauttamisen kannalla, mutta jotkut vastaan.
- He uhmaavat isäntiään aina kun tulee tilaisuus. Ei kukaan halua olla orjana. Heillä oli huono onni, kun syntyivät Afrikassa.

Ja kun orjien määrä kasvoi, niin kohtelukin huononi. Espanjan hallitus laati orjasäännöstöjä, joissa mm. määriteltiin paljonko ruokaa heille piti jakaa, montako vaatekappaletta vuodessa antaa. Lisäksi ohjeistettiin miten esimiehet saivat rangaista orjia puutteen tai rikkeen laadun mukaan: vankilalla, kahleilla, ketjuilla, jalkapuilla tai puristimilla, jotka sijoitetaan jalkoihin mutta ei koskaan päähän, tai ruoskilla, joiden iskujen määrä ei saa ylittää kahtakymmentäviittä.

Millaista oli orjien kohtelu Hacienda Los Gemeliosilla? Miten plantaasin orjat elivät ja mitä ajattelivat elämästään?
Entä mitä lähitilojen naiset miettivät mulattilapsista? Ei ollut vaikeata arvata, ketkä ovat olleet asialla.
Millaista oli elää alkeellisissa oloissa, kun oli tottunut tietynlaiseen ylellisyyteen? Millaista on kun kaikki ympärillä muuttuu?

Olen viime aikoina lukenut niin paljon rikoskirjallisuutta, että oli oikein virkistävää sujahtaa tähän 1800-luvulle sijoittuvaan sukutarinaan, jossa on myös tietoa sokeriruokoviljelmistä ja sadonkorjuusta. Kerrotaan myös orjien elämästä ja heidän vapautumishaaveistaan sekä ihmisten elämästä karuilla ja syrjäisillä tiloilla.

Pidin suuresti siitä, että saatoin nähdä, kuulla ja aistia ympäröivän maailman:
- Yöllä ukkosti ja salamoi, tuuli ulvoi puissa ja sokeriruokojen lehdet lepattivat kuin tuhat käsiparia taputttaisi yhtä aikaa. Aamulla ilma seisoi raskaana aloillaan. Kun aurinko kipusi ylemmäs taivaalla, likomärästä maasta kohosi himertäviä höyrykiemuroita, kuin maa kiehuisi jalkojen alla. 

Ja maisemakuvaukset:
Puerto Ricon yöt olivat hyönteisten, sammakoiden, linnunlaulun, tuulen ja sokeriruokojen loputtoman huokailun kakofoniaa. Kuunsirppi ilmestyi pilven takaa ja maalasi maailman hopeiseksi.

Ana on vasta 18-vuotias tullessaan maahan ja joutuessaan ottamaan suuria vastuita. Silti hän pärjää sisukkuuudellaan, älyllään ja vahvuudellaan. Ana jaksaa, vaikka joutuu tekemään raskaita päätöksiä. Sitkeä nainen, joka päihittää monen miehen.
Kirjan päähenkilö on Ana, mutta kirja kertoo myös monesta muustakin henkilöstä, myös orjista. En tässä päivityksessä kerro muista, vaan jätän henkilöt lukijan löydettäviksi ja luettaviksi. Näin en paljasta tarinan kulkuja.

Kertomus kattaa noin neljäkymmentä vuotta (1826 -1865), joten vuosikymmeniin ehtii mahtua kaikenlaista: iloa, surua, luopumista, vaikeuksia, huolia, ikävää, uskottomuutta, kuolemaa ja tietysti rakkautta.
Ja jos epäilee kirjaa imeläksi, niin ei, sitä tarina ei ole. Kirjassa on 557 sivua, mutta yhtään en antaisi pois. Kirjan luvut oli nimetty niin ettei välttämättä tiennyt mitä odottaa: "Silmät jotka eivät näe, sydän joka ei tunne" tai "Mitä maaseudun väelle pitäisi tehdä"

Minä pidin tästä kirjasta. Hieno ja kauniisti kirjoitettu historiallinen sukutarina hyvine henkilöhahmoineen saa minut sijoittamaan tämän kirjan kevään parhaimpiin kaunokirjallisiin teoksiin.

Kaikissa meissä on vähän runoilijaa, vähän muusikkoa, vähän hullua...

P.S. Historian mukaan orjuus lakkautetttiin Puerto Ricossa 1873.

P.P.S. Kirjan teemaan sopii hyvin nyt toukokuussa ulostullut kaksiosainen tv-sarja The Long Song - Orjatytön laulu, jossa plantaasielämää ja orjia.

+++++++++
Kirjailija ja entinen näyttelijä:
Esmeralda Santiago, synt. 1948 San Juan / Puerto Rico. Santiago oli köyhän perheen yhdestätoista lapsesta vanhin. Santiagon vanhemmat ovat kasvaneet sokeriruokoviljelmillä ja niiden  läheisyydessä, ja he ovat kertoneeet muistojaan. 13-vuotiaana Santiago muutti Amerikkaan ja asuu nykyään New Yorkissa.
Harrastaaa: kirjoja, kirjoittamista, elokuvia, tanssia, musiikkia ja baseballia.

*********
Suomennetut teokset:
Sokeriplantaasin valtiatar 2020

Lisäksi netistä löytyy muutamia suomentamattomia teoksia.

^^^^^^^^^^
kirjarouvanelamaa.blogspot.com
https://www.facebook.com/kirjarouvanelamaa/
Insta: #pirittaolen
Pinterest
Twitter

Kommentit

Lähetä kommentti