Pauli Jokinen: Helsingin murhahistoria - tieto

Murhat ovat aina kiinnostaneet suomalaisia. Mitä epäselvempi rikosvyyhti, sitä kiehtovammalta se on tuntunut.

Pauli Jokinen: Helsingin murhahistoria - 110 tarinaa henkirikoksista, 252 s. - ilm. 2020 - kansi: Ninni Kairisalo - Into Kustannus Oy ********* Kirja kustantajalta, kiitos!

Taustaa kirjalle.:
Pauli Jokinen alkoi taannoin vetää Helsingissä opastettuja kävelykierroksia. Vuonna 2017 kirjailija järjesti ensimmäisen kerran Helsingin kävelyfestivaalin, jossa oli mukana toistakymmentä opasta. Festareilla oli myös Murhakävely, jossa tutustuttiin Etelä-Helsingin henkirikospaikkoihin. Mukaan oli ilmoitettu mahtuvan 30 ensimmäistä, mutta jonossa oli 130 ihmistä.
Murhakävelyiden pohjalta Jokinen ryhtyi suunnittelemaan kirjaa, johon on koottu Helsingin kiinnostavimpia henkirikoksia. Tämä on se kirja.

Helsingissä on itsenäisyyden aikana tapahtunut tuhansia henkirikoksia ja kirjaan on koottu vain erityisen kiinnostavat tai poikkeukselliset tapaukset. Mukana on niin humalaisten keskinäisiä riitoja ja mustasukkaisuusdraamoja kuin myös muutama tunnetumpi tapaus, esim. mystikko Ior Bockin kuolema, Jammun verityöt sekä tanskalaisen vankikarkurin Steen Christensenin tekemät kylmäveriset poliisimurhat. Tarinat alkavat 1890-luvulta ja päättyvät vuoteen 2010.

Kartalle kirjan murhatapaukset on järjestetty kaupunginosien mukaan. Kuvassa Etelä-Helsingin tapaukset.


Jokaisen kaupunginosaosion alussa tapaukset on otsikoitu. Kirjan luvut ovat lyhyitä, aina yhdestä sivusta muutamaan.

Tarinoita on jos jonkinlaisia, puukkotappeluista myrkytyksiin ja ryöstömurhiin. Uhreina miehiä, naisia, nuoria, vanhoja. Joskus syyllinen on selvinnyt, mutta valitettavan monet tapaukset ovat jääneet auki.

Kirjassa on valokuvia ja piirroksia murhapaikoilta tai oikeudenkäynneistä sekä osia lehtijutuista ja kuolinilmoituksia.

Kuvateksti: Aleksis Kiven katu 10:ssä on tapahtunut ainakin kaksi murhaa.
Kuva liittyy Kallioon ja sen lähiympäristöön ja tapaukseen otsikolla " Uhrina väärä mies" 7.2.2009.

Kuvateksti: Murhasta kerrottiin näyttävästi Helsingin Sanomissa 4.7.1947.
Kuva liittyy tapaukseen: Hovimestari oli syyllinen - Tähtitorninmäki 11.7.1947

Kirjassa on erilaisia luetteloita: suomalaiset sarjamurhaajat (kuvassa), joukkomurhat Suomessa, poliisimurhat Helsingissä.                                              

Väkivaltarikokset ovat vähentyneet vuodesta toiseen. Suuntaus on ollut jo pitkään laskeva ja toivottavasti on myös jatkossa.

Kirjan lähteet ovat pääasiassa lehtiarkistoja, esitutkimusmateriaaleja, tuomioistuinten päätöksia ja kirjoja (lopussa luettelo). Sekä Murha.infon ja Hejac.comin kaltaisia keskustelupalstoja, jotka eivät olleet varsinaisia lähteitä, mutta niistä kirjailija on saanut hyviä vinkkejä ja linkkejä.

Kirja on nopealukuinen. Tarinat mielenkiintoisia. Hyvä kun mukaan on otettu tapauksia noin sadan vuoden ajalta. Joitakin keissejä muistan, mutta suurin osa oli uutta, mikä oli tietysti kirjoittajan tarkoituskin.
Ulkoasullisesti pidin mustaharmaasta toteutuksesta. Kaikki kirjan kuvat ja piirrokset ovat mustavalkoisia. Ainoa väriläikkä on kannen kuvan punainen verinoro. Alkuperäisessa kuvassa ei ole verivirtaa.

Tässä taas tietokirja, joka on tehty helpoksi lukea.

P S. Karttojen avulla voi tehdä vaikka oman rikospaikkakävelyn.

++++++++
Kirjailija
Pauli Jokinen, synt. 1974, on Helsingissä asuva tietokirjailija ja toimittaja. Jokinen on kirjoissaan keskittynyt Helsingin paikallishistoriaan, kulttuuriin ja julkiseen taiteeseen.

*******
Ilmestyneet teokset:
Sunnuntaikävelyllä Helsingissä - 52 reittiä historiaa ja nähtävyyksiä 2010 - Kulttuurikävelyllä
Helsingissä - Taidetta, arkkitehtuuria ja historiaa 2011 - Helsinki kävellen - Walking in Helsinki 2012 - Muistolaattabongarin opas 2015 - Kaunis Helsinki 2016 - Sunnuntaikävelyllä sotien ajan Helsingissä 2017 - Helsingin murhahistoria - 110 tarinaa henkirikoksista 2020

^^^^^^^^^^^^^^
kirjarouvanelamaa.blogspot.com
https://www.facebook.com/kirjarouvanelamaa/
Insta: #pirittaolen
Pinterest
Twitter

Kommentit