Michelle Obama: Minun tarinani - muistelmateos

Lapsena en toivonut suuria. Halusin koiran. Halusin talon, jossa on portaat - kaksi kerrosta koko perheelle. Jostain syystä halusin neliovisen farmarin, enkä sitä kaksiovista Buickia, joka oli isän silmäterä.

Minun tarinani, 510 s. + 16 kuvasivua
- suom. ilm. 2018
- Becoming
- suomennos: Ilkka Rekiaro
- kannen suunnittelu: Christopher Brand
- kannen kuva: Miller Mobley
- Otava
- kirjaston kirja



Meillä kullakin on tarinamme, se on aina osa meitä. Se on jotain mikä kuuluu meille.

Esipuheen jälkeen Michelle Obama alkaa kertoa 1960-luvun lapsuudestaan. Perhe asui South Sidessa, Chicagossa, pienessä tiilitalossa, jonka yläkerran vanhemmat olivat vuokranneet. Michelle jakoi huoneen kaksi vuotta vanhemman isoveljensä Craigin kanssa. Tästä voi jo päätellä, ettei perhe ollut kovin varakas.
- Isä suhtautui rikkaisiin epäluuloisesti. Hän ei pitänyt hienostelevista ihmisistä, ja hänellä oli ristiriitaisia tunteita asunnon omistamista kohtaan.
Vanhemmat olivat kerran harkinneet oman talon ostoa, mutta luonteeltaan varovainen isä ei halunnut sitoa itseään isoon asuntolainaan.

Vanhemmat olivat käyneet collegea lyhyen aikaa, mutta keskeyttäneet opintonsa. Äiti oli opiskellut opettajaksi, kunnes huomasi, että viihtyisi paremmin sihteerin töissä. Isä oli mennyt keskeyttämisen jälkeen armeijaan ja sieltä päätynyt töihin jätevedenpuhdistamoon.

Tekstistä voi päätellä, että Michellellä oli hyvät suhteet vanhempiinsa ja veljeensä Craigiin. Koti oli rakastava, kannustettiin ja puhuttiin kaikista asioista.
- Varttuessamme puhuimme myös huumeista, seksistä, elämän tärkeistä valintatilanteista, rodusta, eriarvoisuudesta ja politiikasta. Vanhempamme eivät odottaneet, että meistä tulisi pyhimyksiä...He eivät koskaan kaunistelleet elämän karuja totuuksia.

Lapsesta saakka Michelle on joutunut miettimään kulttuuriaan ja ihonväriään. Ollessaan kymmenvuotias eräs kaukainen sukulaistyttö oli ihmetellyt Michellen puhetapaa:
- Miksi sinä puhut kuin valkoinen tyttö? Oli suuri halu kiistää tämä, mutta eihän se ollut totta sillä:
- Vanhempamme olivat teroittaneet meille huolitellun puheen merkitystä...
Kotiin oli ostettu sanakirja ja tietosanakirja, joita vanhemmat opettivat käyttämään.

Lapsena Michelle sanoi, että hänestä tulisi isona lastenlääkäri. Toisin kävi, Michelle päätyi valitsemaan Princetonin yliopiston, osaksi siksi että hänen veljensä kävi sitä ja toiseksi yliopisto-ohjaajan sanat olivat jääneet mieleen:
"En ole varma" hän sanoi hymyillen minulle pinnallisesti ja alentuvasti, " onko sinussa ainesta Princetoniin."
Michelle oli kuitenkin menestynyt hyvin lukiossa, ja ohjaajan mielipide oli juuri päinvastainen mitä vanhemmat olivat opettaneet:
- Hän neuvoi minua tähtäämään alemmaksi.
Onneksi Michelle ei uskonut, eikä nujertunut ohjaajan sanoista. Jo senkin vuoksi, että halusi teilata vanhan jankutuksensa: En ole tarpeeksi hyvä. En ole tarpeeksi hyvä.
- Minä vielä näytän sinulle -ajatus mielessään pyrki ja pääsi Princetoniin.

Elämä Princetonissa ei aina ollut kovin helppoa, sillä yliopisto oli erittäin valkoinen ja miesvoittoinen. En ollut koskaan erottunut ihonvärini vuoksi väkijoukossa tai luentosalissa. Se tuntui riipivältä ja epämukavalta ainakin aluksi. Michelle kuitenkin sinnittelee ja aikanaan pääsee myös Harvardin oikeustieteelliseen ja sieltä päätyy yritysjuristiksi huipputason lakifirmaan Sidley & Austiniin.

Tässä firmassa Michelle Robinson tapasi muutamaa vuotta nuoremman Barack Hussein Obaman (synt. 1961 Honolulu, Hawaii). Obama oli tulossa firmaan kesäharjoittelijaksi ja pääosakas oli kysynyt suostuisiko Michelle mentoriksi. Tiedossa oli vain, että tulija olisi joku lahjakas oikeustieteen opiskelija, musta ja tulee Harvardista. Mitään muuta hän ei miehestä tiedä - vain nimen, ja sekin on omituinen.
Tästä alkoi Michellen ja Barackin tarina.

Mielestäni kirjan alkupuoli, jossa kerrotaan Michellen lapsuudesta, nuoruudesta, opiskeluvuosista ja Barackin tapaamisesta, olivat muisteluiden parasta antia. Michelle on saanut elää onnellisen lapsuuden ja nuoruuden rakastavassa kodissa, on pärjännyt opiskeluissaan ja selättänyt pelkoaan "en ole tarpeeksi hyvä, en ole tarpeeksi hyvä". 
Tosin kaikkea hyvää varjostaa suuri huoli isästä, jolla on MS-tauti. - Isä vajosi hitaasti luotamme näkymättömään mereen.

Ja lopuksi Michelle on tavannut miehen, jota rakastaa ja arvostaa. Lisäksi Michelle oli huomannut, että yritysjuristin työ ei ollut sitä mitä haluaisi tehdä loppuelämänsä. Niinpä työpaikan vaihdoksia tulee, kunnes alkaa elämä poliitikon rinnalla.

Yksi iso huoli pariskunnalla oli kuitenkin: lapsettomuus. Niinpä tarvitaan hoitoja.
- Kaikki vaiva ja epävarmuus saivat minut ahdistumaan, mutta minä halusin lapsen. Toive oli ollut olemassa aina. 
Hoidot auttoivat ja pariskunnalle syntyi kaksi tyttöä: Malia Ann Obama (synt. 1998) ja Natasha Marian "Sasha"Obama, (synt. 2001).

Vaikka kirja on helppolukuinen, niin puolivälissä vähän kyllästyin. Barack alkaa miettiä ryhtymistä senaattipaikan vaaliehdokkaaksi.
- Barackista voisi tulla ehkä paitsi juristi, professori, organisoija ja tietokirjailija myös osavaltiotason parlamentaarikko. "Mitä sinä siinä tuumit Miche?" Minun ei ollut koskaan erityisen vaikeata vastata tuohon. Minusta oli huono idea, että Barack asettuisi vaaliehdokkaaksi. Michellen mielipide ei vaikuttanut.
Alkaa elämä, jossa Barack työskentelee senaattorina Washingtonissa ja Michellellä on työ Chicagossa sekä lapset hoidettavanaan. Elämä on hektistä.

Tulee aika, jolloin viriää ajatus, että Barack pyrkisi presidentiksi, eikä Michelle taaskaan ole kovin innostunut asiasta. - Minä kuitenkin suostuin, koska rakastin häntä ja uskoin siihen, mitä hän pystyisi tekemään.
Mutta - Barack oli musta mies Amerikassa. - En uskonut, että hän voisi voittaa.
Michelle on apuna vaalikampanjassa ja käy pitämässä vaalipuheita ympäri maata. Tosin kukaan ei alussa ollut antanut minkäänlaista esiintymiskoulutusta. Asia korjattiin ja Michelle oppi rentoutumaan ja olemaan oma itsensä - hymyilemään.

Hetki jolloin lopulliset tulokset tulevat on epätodellinen.
- Minusta tuntui siltä kuin olisin irtautunut ruumiistani ja katsellut sivusta, miten reagoin. Hän oli onnistunut. Me olimme yhdessä onnistuneet. Sitä oli vaikea uskoa, mutta me olimme voittaneet.

Loppuosa kirjasta kertoo elämästä Valkoisessa talossa. Tästä osasta pidin myös, uteliaisuudestako? Ehkäpä. En ole koskaan edes ajatellut mitä kuuluu presidentin autosaattueeseen: poliisiautoja ja -moottoripyöriä, muutama iso musta katumaasturi, kaksi panssaroitua limusiinia, biohasardiauto (mikä se on, en googlettanut), rynnäkkötiimi, jolla oli konepistooolit näkyvillä, ambulanssi, viestintäauto, joka pystyi havaitsemaan lähestyvät lentävät ammukset, muutama pikkubussi ja toinen ryhmä poliisiautoja ja -moottoripyöriä.

Entä Valkoinen talo? Mm. 132 huonetta, 35 kylpyhuonetta ja 28 takkaa kuudessa kerroksessa. Oli kuntosali, keilahalli, uima-allas ja lukuisa määrä henkilökuntaa. Millaista on elämä kun talossa ei saa edes avata ikkunoita, ei pääse lähtemään yksin minnekään, ei edes pihalle. Lapset viedään kouluun isolla mustalla katumaasturilla, jossa on luodinkestävät sävylasit.
Kerran presidenttipari päätti lähteä syömään ja teatteriin. Pahinta oli myöntää, miten itsekästä se oli. Treffit olivat aiheuttaneet henkivartijoiden ja paikallisten poliisien monituntisia neuvotteluja. Lisätyötä omalle henkilökunnalle, teatterille, ravintolan tarjoilijoille, autoilijoille, jotka joutuivat kiertämään ja kadulla partioiville poliiseille.

Elämä alkaa kuitenkin sujua ja kun Obama valitaan toiseksi kaudeksi, on jo paljon helpompaa.
Michelle kertoo lopulta aika lyhyesti mitä presidentti sai vuosinaan aikaiseksi. Michelle itse oli kiinnostunut mm. lasten liikalihavuudesta, koulujen ruokailusta ja vihannesten kalleudesta. Valkoisen talon pihalle raivataan kasvimaa, johon ei ensin tahdo saada lupaa. Lupa kuitenkin lopulta heltiää ja kasvimaa tuottaakin lopulta hyvin.
Lisäksi Michelle Obama perusti Public Alliesin Chicagon jaoston. Järjestö kouluttaa nuoria ihmisiä julkisen sektorin palvelukseen.

20.1.2017 Michelle ja Barack Obama kävelivät viimeistä kertaa Valkoisen talon ovesta ulos. Michelle tunsi helpotusta: lapset eivät tarvitse äitiään enää niin paljon, eikä puoliso kanna kansakunnan taakkaa hartioillaan. Nyt olisi aikaa miettiä omaa tulevaisuutta. Olen 54-vuotiaana yhä kehityskelpoinen ja toivon aina olevani.... eikä minulla ei ole aikomustakaan asettua vaaliehdokkaaksi, ei ikinä. 

Alunperin en ollut aikonut lukea Minun tarinaani, sillä monet elämäkerrat vilisevät ihmisiä, paikkoja ja tapahtumia, joista en ole ikinä edes kuullutkaan. Enkä välitä vieraiden ihmisten yksityisasioista muuta kuin silloin jos henkilö on itselleni tarpeeksi kiinnostava tai hänen tarinansa on sitä. Luin kirjan kuitenkin koska olin lukenut, että kirja on kirjoitettu hyvin ja jopa hauskasti ja humoristisesti eikä sitä ole ympätty täyteen politiikkaa ja Barackia. Ja kiinnostihan minua Michelle Obama ja hänen elämänsä. Pelkäsin turhaan, tämä oli hyvin kirjoitettu ja nimenomaan Michellen tarina. Sillä asialla kuinka paljon Michelle Obama on saanut editointiapua ei ole väliä. Pidin tästä muistelmateoksesta.

Olen tavallinen ihminen, joka huomasi kulkevansa epätavallista taivalta. 

+++++++
Michelle Obama, synt. 1964 Chicagossa, asuu Washingtonissa. Yhdysvaltain entinen ensimmäinen nainen (2009-2017), juristi, työskennellyt mm. myös Chicagon yliopistollisessa sairaalassa ja kaupunginjohtajan kansliassa.

********
Kirjat:
American Grown 2012 - Minun tarinani 2018, jota myytiin kahden ensimmäisen viikon aikan yli kaksi miljoonaa kappaletta ja joka oli vuoden 2018 myydyin kirja Yhdysvalloissa.

^^^^^^^^^^^^^^
kirjarouvanelamaa.blogspot.com
https://www.facebook.com/kirjarouvanelamaa/
Insta: #pirittaolen