Jane Harper: Kuiva kausi - dekkari


"Kyllä tämä kohta loppuu", viljelijät sanoivat, kun sateettomat kuukaudet venyivät jo toiselle vuodelle.

Kuiva kausi, 381 s.
- suom. ilm. 2019
- ensimmäinen rikosromaani
- Aaron Falk -sarjan aloitusosa
- The Dry 2016
- suomennos: Mari Hallivuori
- Tammi
- kirjaston kirja


Aaron Falk, poliisi, 36, on saapunut Melbournesta hautajaisiin Kiewarran kaupunkiin.
Falk on tullut tilaisuuteen kovin vastentahtoisesti, sillä hänet on isänsä kanssa pakotettu lähtemään kaupungista parikymmentä vuotta sitten.
- Hän oli vitkastellut koko matkan Melbournesta ja saanut viiden tunnin ajoajan venymään yli kuuteen tuntiin. Varmistuttuaan, ettei yksiäkään tuttuja kasvoja näkynyt, hän nousi autosta.
Tilaisuudessa haudataan mm. Aaronin lapsuudenystävä Luke Hadler. Aaron tuli hautajaisiin, koska sai Luken isältä kirjeen, jossa puhutaan menneisyyden valehtelusta ja lisäksi siinä oli käsky: Tule hautajaisiin.

Aaron haluaisi unohtaa vanhat tapahtumat ja on siksi päättänyt olla paikkakunnalla vain yhden päivän ja yhden yön. Toisin käy, sillä Luken vanhemmat pyytävät Aaronia jäämään saadakseen puhua joistakin asioista, mm. valehtelusta. Lisäksi pariskunta pyytää Aaronia vähän tonkimaan Luken kuolemaan liittyviä asioita.
Aaron Falk on töissä Melbournessa keskusrikospoliisin rahanpesun selvittelykeskuksessa, joten murhat eivät kuulu toimenkuvaan. Sitä paitsi Aaronilla ei ole valtuuksia toimia Kiewarranissa.

Lapsuudenystävän, Luken väkivaltainen kuolema vaivaa kuitenkin Aaronia. Eikä vain sen takia, että Luken mukana kuoli muitakin. Eikä vain senkään takia, että Luken vanhemmat pyytävät apua.

Ylikonstaapeli Greg Raco ja Aaron Falk alkavat tehdä tutkimuksiaan. Kaikkia se ei kuitenkaan miellytä, sillä Falk alkaa saada kaikenlaisia ikäviä uhkailuja, eikä vain sanallisia..
- Mies oli puristanut oikean kätensä nyrkkiin ja tuntui puntaroivan, kannattaisiko sitä käyttää.

Koska Falk on jäänyt paikkakunnalle kauemmaksi aikaa kuin vain vuorokaudeksi, niin uteliaisuus houkuttelee kävelemään vanhan kotitalon kulmille.
- Hän hidasti tahtia vähitellen ja pysähtyi noin kahdenkymmenen metrin päähän rakennuksesta. Hän jäi tuijottamaan entistä lapsuudenkotiaan... Hän tunsi viiltävää kaipuuta sitä elämää kohtaan, jonka oli menettänyt.

Tarinassa edetään sekä nykyisyydessä että Aaronin nuoruudessa, jossa avataan niitä menneisyyden solmuja, jotka muuttivat Aaronin elämän.

Mitä niin kamalaa parikymmentä vuotta sitten on tapahtunut, että Aaronin on pitänyt isänsä kanssa luikkia paikkakunnalta? Ja miksi Aaronia hirvittää palata paikkakunnalle? Miksi monet vanhoista asukkaista suhtautuvat vihamielisesti? Mistä valehtelusta Luken isä puhui? Mitä Luken ja muiden henkilöiden kuolemissa oikein on tapahtunut? Uutisten mukaan tapaus vaikutti ihan selvältä.

Mukavaa vaihtelua pohjoismaisiin dekkareihin. Jo pelkästään miljöön erilaisuus virkistää. Millainen mies Falk nykyään on, sitä ei tällä kertaa paljoa avattu.
- Falk eli elämäänsä Melbournessa ja oli tyytyväinen siihen. Hän nautti siitä, että sai liikkua kaupungilla ihmisten keskellä kenenkään tuntematta. Hän piti työstään, joka rasitti enemmän aivoja kuin lihaksia... Eikä häntä arvosteltu eikä kiusattu. Hän sai olla rauhassa.

Ehkä saamme tietää lisää Falkin persoonasta toisessa osassa. Minneköhän Falk seuraavaksi suunnistaa? Sen verran olin utelias, että ihan vähän kävin kurkistamassa seuraavan osan esittelyyn...ja sitä seuraavankin, joka ei ole Falk-sarjaa...Ja mikäli niihin on uskomista, niin tulossa on ainakin yhtä hyviä, jollei jopa parempiakin opuksia kuin Kuiva kausi. Niitä odotellessa.

Aurinko oli laskenut, ja ympärillä oli pimeys. Eukalyptuspuiden yllä loistivat tähdet. Mutta se ei häntä huolestuttanut. Hän osasi reitin.

++++++++++
Pari sanaa kirjailijasta:
Monesti palkittu kirjailija ja toimittaja Jane Harper on syntynyt v. 1980 Manchesterissa. Perhe muutti Australiaan kun Harper oli 8-vuotias. Teini-ikäisenä Jane Harper muutti takaisin Britteihin perheensä kanssa, mutta palasi myöhemmin. Asuu nykyään Melbournessa.
Kuivasta kaudesta tehdään elokuva.
(Lähde: Jane Harperin kotisivu)

**********
Ilmestyneet teokset:
Kuiva kausi 2019
Suomentamatta: Force of Nature 2017 - The Lost Man 2018 (Itsenäinen teos. Toivottavasti sekin suomennetaan.)
Edit 11.2.2020: Neljäskin kirja tulossa. Harper on parhaillaan Tasmaniassa tekemässä taustatyötä.

Kommentit

Lähetä kommentti