Kaksi kovin, kovin erilaista omaelämäkertaa. Toinen Suomesta ja toinen maailmalta. Molemmat hyviä!
Liisa Seppänen: Poika joka unohtui, 202 s - omaelämäkerta - ilmestynyt 2019 - kansi: Timo Numminen - Otava *********kirjaston kirja
Olen pieni pölypallo, joka leijailee ilmassa kenenkään huomaamatta. Pahinta on se, että kukaan aikuinen ei puhu minulle eikä kysy minulta mitään.
Reijo, sota-ajan lapsi (synt. 1941) oli ruvennut penkomaan lapsuuttaan, etsinyt maakunta-arkistoista tietoja ja vanhoja valokuvia sekä tehnyt sukuselvitystä saadakseen tietää miksi hänet oli hylätty lastenkotiin. Minne äiti ja isä katosivat?
Liisa Seppänen oli sattumalta kohdannut Reijon, kuullut tämän kertomuksia sen verran, että pojan elämäntarina alkoi kiinnostaa. Samalla kirjailija miettii millaiseksi pieni lapsi kehittyy ilman ainuttakaan läheistä aikuista? Mikä saa vanhemmat unohtamaan lapsensa?
Kolmevuotias Reijo vietiin lastenkotiin, jossa joutui olemaan kunnes yksinkertaisesti heitetiin ulos liian "vanhana".
- Lastenkoti ei ole koti missään mielessä. Se on varasto, johon minut on laitettu säilöön. Saan ruuan, vaatteet ja nukkumispaikan, mutta riittääkö se kasvavalle ihmislapselle?
Lastenkotilapsilla ei ollut omaa kasvatti-isää tai -äitiä, ei henkilökohtaisia tavaroita, ei omaa huonetta, eikä oikein kunnon vaatteitakaan, puhumattakaan harrastusvälineistä. Kukaan ei kuuntele, kukaan ei välitä, kukaan ei tarjoa syliä - koskaan. Saa tulla ja mennä miten haluaa ja milloin haluaa. Ketään ei kiinnostanut. Miten tällaisesta tunneköyhästä ympäristöstä voi selvitä? Miten tällaisista lähtökohdista voi ponnistaa opiskelemaan, työelämään, avioliittoon? Tai ylipäätään elämään?
Paitsi lapsuudestaan ja nuoruudestaan, Reijo kertoo aikuisuudestaan, opiskeluistaan, töistään ja perhe-elämästään sekä myös tunteistaan.
Reijon lisäksi kirjassa pohtii asioita myös Liisa Seppänen. Kuten: tuon ajan huostaanotetuilla lapsilla, evakkolapsilla tai erityistukea tarvitsevilla lapsilla sekä sotaorvoilla on ollut vaikeaa. Toisaalta monella Ruotsiin lähetetyllä sotaorvolla on ollut uudessa kodissaan huolenpitoa ja turvallinen syli.
Jälkisanoissa yhteiskuntatieteiden tohtori Tuija Eronen kertoo millainen olisi Reijon tarinan alku, jos hän olisi syntynyt vuonna 2015.
Tämä on Reijon selvitymistarina.
Kirjailija sanoo, että joskus joku on lausunut:
Jos vanha ihminen masentuu, se ei johdu raskaista muistoista vaan siitä, että kieltäytyy muistamasta.
+++++
Tietokirjailija ja vapaa toimittaja Liisa Seppänen, synt. 1957
******
Ilmestyneistä teoksista:
Tietokirjoja ja elämäkertoja, mm. Aika velikulta - Hannes Hynösen pitkä taival (1913-2015) - 2017 - Poika joka unohtui 2019
'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Ranskan kielessä sana "ru" tarkoittaa pientä puroa ja kuvaannollisesti virtaamista, esimerkiksi kyynelten, veren tai rahan. Vietnamin kielessä sana "ru" tarkoittaa kehtolaulua, tuudittamista.
Kim Thúyn mukana ollaan Saigonissa, jossa Kim on syntynyt ja asunut kymmenen ensimmäistä vuottaan. Perhe kuului yläluokkaan, joten elämänmuutos on ollut suuri kun esim. omaisuutta aletaan takavarikoida.
Sitten päädytään laivan uumeniin tietämättä ollaanko menossa taivaaseen vai uppoaisiko laiva meren syvyyksiin. Suurin osa matkustajista pelkäsi vain yhtä asiaa: kommunisteja, joita pakoon he olivat lähteneet.
Pelottavan laivamatkan jälkeen laiva pääsee perille ja perhe siirtyy pakolaisleirille, jossa Wikipedian mukaan asui neljä kuukautta.
- Tunsimme olevamme siunattuja, kun saimme olla kahdentuhannen pakolaisen joukossa leirillä, joka on suunniteltu kahdellesadalle.
Leiriltä perhe pääsee muuttamaan Kanadaan, josta tulee uusi kotimaa.
Menneisyyden lisäksi Kim Thúy kertoo myös elämästään yleensä, suhteistaan miehiin ja omista lapsistaan, joista nuorempi on autistinen.
Jos matkustaa Vietnamissa niin kannattaa muistaa "pääsääntö" : "Rakkaus tulee päästä eikä sydämestä. Vartalon kaikista osista vain pää on tärkeä. Jos koskettaa vietnamilaisen päätä, se on loukkaus, ei vain kyseistä ihmistä kohtaan vaan koko hänen sukupuutaan kohtaan," sanoo Kim Thúy.
Pidin tästä ohuesta kirjasta. Tekstiä on helppo seurata, vaikka se poukkoilee ajasta ja paikasta toiseen. Kirjailija ei käytä turhia sanoja, eikä jaarittele, mutta silti oleellinen tulee selväksi.
Hieno kirja, vaatimaton sivumäärältään, mutta vahva sisällöltään.
++++++++
Kirjailija:
Kim Thúy, synt. 1968 Saigonissa. Ent. ompelija, tulkki, juristi, ja ravintolan omistaja.
Ennen kirjoittamista kirjailijalla oli Montrealissa ravintola, nimeltään Ru de Nam, jossa tarjoiltiin vietnamilaisia ruokia.
Lisäys 18.5.2019:
Kuuntelin kirjailijaa Helsinki Litissä ja täytyy sanoa, että siinä vasta sähäkkä ja huumorintajuinen nainen. Nauratti yleisöä moneen kertaan.
Kertoi myös tästä "maailman lyhyimmästä teoksesta" (omat sanat), että eihän hänen pitänyt mitään kirjaa kirjoittaa, mutta kun asuinpaikkakunnalla on niin pitkät punaiset valot, niin ajankuluksi alkoi kirjoittaa muistiinpanoja.
 |
| Kim Thúy Helsinki Lit 2019 |
********
Suomennetut teokset:
Ru 2019
Kirjailijalla on myös muutamia ranskankielisiä teoksia, joista Vi - 2016 ilmestyy suomennettuna lokakuussa 2019.
..........................................................
Osallistuin pääsiäisenä 24 tunnin lukumaratoniin ja nämä kaksi kirjaa olivat ensimmäiset lukemani.
Lukumaratonia emännöi Niina Kirjakissa-blogista. https:// kirjakissa. blogspot.com
^^^^^^^^^^^^^^^
kirjarouvanelamaa.blogspot.com
https://www.facebook.com/kirjarouvanelamaa/
Insta: #pirittaolen
Kommentit
Lähetä kommentti