Nyt makaan kumilenkki varpaassani ruumiinavauspöydällä. Unelmat, joita minulla vielä hetki sitten oli, lentävät päättäväisesti silmänkantamattomiin kuin lapsen innokkaista käsistä livennyt ilmapallo.
- Kun olen poissa, 237 s.
- ilmestynyt 2019
- esikoisteos
- kansi: Anna Makkonen
- Atena Kustannus Oy
- kirjaston kirja
Kirjan teema on kuoleman jälkeinen "elämä", eli niin sanottu välitila. Ilona Lindqvist on 45-vuotias, Laurin ja Annan äiti, Turkan vaimo ja äidinkielenopettaja. Ilona jää auton alle ja menehtyy, mutta juuttuu kuolemansa jälkeen välitilaan, josta pystyy seuraamaan läheistensä elämää.
- Miksi minulta vietiin tulevaisuuteni, unelmani ja suunnitelmani - vanhuuteni, josta olin jo ehtinyt haaveilla? Olen niin vihainen, että aivan tärisen.
Ilona pohtii elettyä elämäänsä, suhteita läheisiinsä ja suhdetta Jumalaankin.
- Rakastan kirkkojen tuoksua, joka tervehtii heti eteisessä ja tuo mieleen lapsuuden sunnuntait, kun menimme äidin kanssa joskus kirkkoon...
Nyt vuoropuheluni Jumalan kanssa on loppunut...
Hautajaisteni jälkeen olen teeskennellyt, ettei kirkkoja olekaan. On kai aika myöntää, että olen loukkantunut Jumalalle.
Ilona vierailee läheistensä luona varmistamassa, että he voivat hyvin. Vai voivatko he, vanhemmat, täti, mummon Lilja-sisko, ystävät, työtoverit koulussa? Entäs oma perhe, rakas Turkka-aviomies ja lapset?
- Hiekka narskuu eteisen lattialla, sängyt ovat petaamatta. Olohuoneessa sukat ja t-paidat etsivät omaa paikkaansa, sohvapöydällä on laseja eikä pölyjä ole varmasti pyyhitty kuolemani jälkeen.
Joitain salaisuuksiakin paljastuu ja niistä vähäisin lienee se, että kotoa muuttanut Anna polttaa pikkusikareita.
- Anna polttaa tottuneen näköisesti ja näyttää joltain toiselta ihmiseltä... Hän polttaa minun merkkiäni, Siggeä, sitä samaa, josta luovuin sillä edellytyksellä, että saisimme ottaa lasten kanssa koiran.
Lisäksi tyttö seurustelee erään sellaisen ihmisen kanssa, josta Ilonalla ei ole ollut aavistustakaan.
Suurin salaisuus kuitenkin selviää vasta kuoleman jälkeen, välitilassa. Ilona pohtii miten olisi siitä eläessään selvinnyt.
Pääseekö Ilona pois välitilasta? Toiveita tulevasta, "oikeasta kuolemasta", poispääsystä on.
Mietin vielä, mitä tahtoisin ottaa mukaani, mutta tiedän jo: Haluan muistaa lokkien kirkunan ja ne päivät, kun meri on lyijynharmaa. Haluan mukaani arvaamattomasti liikkuvat pilvet ja auringon, joka uskottelee mahdottomia...
Mielenkiinnolla tartuin tähän esikoisteokseen jo ihan aiheenkin takia. Olin positiivisesti yllättynyt ja minulle sopi hyvin ettei hengellisyyttä ollut tämän enempää. Sitä olisi saattanut olla, koska kirjoittaja opiskelee teologiaa. Tarinassa oli myös pohdintaa siitä mitä sielulle tapahtuu kuoleman jälkeen, mutta tämäkin asia oli kirjoitettu nätisti tarinan sisälle. Kauniisti kirjoitettua, sujuvaa tekstiä, ilman mitään surussa vellomista - onneksi. 237 sivua oli juuri passelisti tällaiselle romaanille. Pidin.
Minulle ovat tuttuja alut ja loput ja elämä lopun jälkeen, ja vielä jokin, jota ei nyt ole tarvis muistella.
++++++++++
Pari sanaa kirjailijasta ja kirjan synnystä:
Anna-Maria Eilittä, synt. 1975 Keminmaalla, asuu nykyään Helsingissä. Kirjailija, entinen rahoitusalan työntekijä, joka vaihtoi työnsä teologian opintoihin. Kirjailija oli hoitovapaalla ja mietti elämäänsä ja päätti silloin toteuttaa unelmansa ja pyrkiä lukemaan teologiaa. Kirjan idea syntyi samoihin aikoihin. Lopullinen ajatus kirjan kirjoittamisesta tuli kun Eilittä makasi sängyssään ja katseli peiton yli paljaita varpaitaan: "Jonakin päivänä minäkin makaan ruumishuoneella kumilenkki varpaassa. Mikään ei kestä ikuisesti eikä kukaan ihminen ole ikuinen."
(Lähde: Yle Areena / Eilittän haastattelu 6/2019)
************
Ilmestyneet teokset:
Kun olen poissa 2019 -
^^^^^^^^^^^^^^^^^^^
kirjarouvanelamaa.blogspot.com
https://facebook.com/kirjarouvanelamaa
Instassa: #pirittaolen
Kommentit
Lähetä kommentti