Eva Frantz: Kahdeksas neito, 2.osa - hyvä kotimainen dekkari

Suuta kuivaa niin, että hengittäminen sattuu. Nenä on tukossa ja niska jumissa. Silmien avaaminen vaatii valtavaa ponnistelua.
Missä hän on?

Eva Frantz: Kahdeksas neito, 343 s. - ilm. 2018 - 2. osa Anna Glad -sarjaan - Den åttonde tärnan - suomennos: Ulla Lempinen - kannen kuva: IStock - Kustantamo S&S ******* kirjaston kirja

Eletään aikaa ennen joulua. Poliiseista muutama sana:
Vanhempi rikoskonstaapeli Anna Glad oli ollut päiväystämässä itsenäisyyspäivän illan ja nyt uni maittaisi. Puhelin kuitenkin soi ja Anna kuulee, että avannosta on löytynyt ruumis. Siitä alkaa Annan uusi työtehtävä.

Märta Hansson on kolmekymppinen, sporttinen, tehokas työtoveri, joka intoili superfoodeista ja kaikesta terveellisestä. Ja on sinkku, kai. Anna ei ole kysynyt.
- Tyypillistä, että oli taas saanut niin tervehenkisen kollegan. Se sai hänet tuntemaan itsensä heinäsäkiksi, vaikka hänkin yritti treenata melko säännöllisesti.

Rolf Mänsson on jäänyt varhaiseläkkeelle saatuaan sydäninfarktin. Mies oli ollut aika huonossa kunnossa, mutta on nyt paranemaan päin. Miehellä oli ihana perhe, vaikka olikin eronnut. Myös uusi seurustelukumppani on kuvioissa mukana. Anna pitää mielellään yhteyttä Rolfiin, sillä oma lapsuus on ollut ongelmainen eivätkä suhteet kotiin ole kovin lämpöiset.

Rolfin tilalle on palkattu happamannäköinen, harvatukkainen, pitkä ja laiha Jan Stålman, joka puhuu epäselvästi. Osoittautuuko uusi kollega niin eteväksi kuin itse antaa ymmärtää? Tiimityö ei ainakaan näytä luistavan.

Takaisin tarinaan.
Kuka on avannosta löytynyt henkilö? Ja onko tapahtunut onnettomuus?  Tutkimukset alkavat pikkuhiljaa osoittaa, että kyseessä on laajempi juttu, joka johtaa juurensa aina kolmenkymmenen vuoden taakse, 1980-luvun loppuun. Mitä silloin on tapahtunut?

Lucian päivä lähenee ja Lucia-neitoja on tulossa Stockuddenin koulusta. Vielä 1980-luvulla Stockudden oli paikka hankaluksiin joutuneille tytöille.
- Laitokseen lähetetyillä tytöillä oli hyvin monenlaisia diagnooseja, oli syömishäiriöitä, itsetuhoisuutta, vanhempien uhmaamista yms. Kehuttiin myös miten modernia oli satsata varoja ongelmanuorten kuntoutukseen, mutta ne puheet loppuivat äkkiä.
Eri diagnooseista huolimatta tytöt eivät nimittäin saaneet missään asiassa henkilökohtaista apua. Oudolta kuulostava paikka, totta tosiaan.

Nykyisin paikan nimi on Furica ja se on tavallinen kansanopisto, sisäoppilaitos. Tällä hetkellä koulun musiikkilinjalla harjoitellaan ahkerasti Lucian päivää varten. Koulua käyvä Isabella Elo on tuleva Lucia-neito.
Isabellan kotona olisi poreallas, kotikuntosali ja ruokakomero, jonka kotiapulainen täytti herkuilla.
Isabella ei jaksanut selittää, miksi asui mieluumin koululla kuin kotona. Muut eivät ikinä tajuaisi, millaista kotona oli isän kanssa kahdestaan.
Lisäksi isä ei arvostanut Isabellan musiikkillisia taitoja, joita piti vain poppihöpötyksinä.

Koulun rehtori on Åsa Kling, hänen miehensä Anders opettaa kymppiluokkaa ja heidän tyttärensä Emma on koulussa oppilaana. Sisäoppilaitosta käy myös Juni Möller, jolla on erikoinen tapa hankkia rahaa.

Miten sisäoppilaitos liittyy tarinaan?
Mitä ovat mystiset äänet ja oudot valonvälähdykset joita Isabella näkee ja kuulee koulualueella?
Anna Glad saa poliisilaitokselle omalle nimelleen lähetettyä postia - mitä?

Poliisin tutkimukset, sisäoppilaitoksen ihmiset ja tapahtumat sekä kursiivilla painetut luvut. Näistä elementeistä dekkari koostuu ja hyvin koostuukin. Hyvin kirjoitettu tarina, jota kursiiviluvut mainiosti täydensivät. Virkistävää, että dekkarissa on nimetyt luvut: Taivaalla tähtivyö, Pimeyden valta, Valkoisen verhonsa vanki jne. Loppuun on jätetty mietittävää, hyvä. Pidin jo ensimmäisestäkin osasta (Sininen huvila), mutta mielestäni tämä on vielä parempi, joten tervetuloa seuraava osa!

Hän oli  katsonut pitelemäänsä kynttilää. Joku oli tehnyt paperista mansetin ja kirjoittanut siihen jotain. Mitä siinä luki? "Hän kulkee tähtien välkeessä ja kuunsäteiden loisteessa." Hän ei ollut tajunnut mitä se tarkoitti. Oliko se jonkinlainen runo?

P.S. Pieni huomio dekkareista, joka koskee tätäkin opusta. Miksi niin usein syödään vain pizzaa ja lasagnea?

++++++++++
Kirjailija, toimittaja
Eva Frantz, synt. 1980. Asuu Espoossa.
Frantz on työskennellyt Radio Vegassa 16 vuotta ja selostanut mm. Euroviisuja kuusi kertaa,
Kirjailija on blogannut siitä asti kun blogit olivat vauvoja (kirjailijan omat sanat) ja saanut jopa kaksi blogipalkintoa. Frantz kirjoittaa mieluiten jotain kauheaa, mutta hauskaa ja lukee mielellään dekkareita.
Tunnustaa myös olevansa haka virkkaamaan isoäidinneliöitä. Osaa myös kirjailla, mutta sanoo, ettei pidä koruompeleista.
(Lähde: Kustantamo S&S:n kirjailijasivu)

*********
Suomennetut teokset:
Anna Glad-sarja:
Sininen huvila 2017 - Kahdeksas neito 2018   - - Lisäys 5.3.2019: Kirja voitti Suomen dekkariseuran Vuoden Johtolanka-palkinnon. Onnittelut!)

Esikoisteos Sommarön ilm. 2016

Kommentit