Leif GW Persson: Vallanpitäjät - dekkari



365 s. suom. ilm. 2018, 
Samhällsbärarna 1982
- suomennos: Kari Koski
- kannen kuvat: Niclas Andersson / Gettyimagines
Otava

-kirjaston kirja

Leif GW Persson, synt. 12.3.1945 / Tukholma
kirjailija ja kriminologian professori sekä Ruotsin johtava rikosasiantuntija





Kasvot olivat turvonneet, iholla näkyi isoja huokosia ja pintasuoniston tiheä verkko. Kulmakaarten ja poskiluiden välissä oli raju verenpurkauma, joka puristi silmäkuopat ohuiksi viiruiksi. Lisäksi vasemmassa ohimossa oli ruma vekki, nenänselässä naarmuja ja käsivarressa mustelmia...
- Kuka sinua löi? Väärin, hän ajatteli. Väärä kysymys. Lyötiinkö sinua, hänen olisi pitänyt sanoa...
- Porilaiset...Porilaisten marssi. Pää jysähti takaisin tyynylle.

Näin alkaa Perssonin uusin suomennos, joka on ilmestynyt jo vuonna 1982.
Kovia kokenut mies on Nils Rune Nilsson eli Nisse-setä, rapajuoppo, jonka viiden miehen partio on taas kerran korjannut säilöön. Kysymys kuuluu, missä välissä Nilsson on saanut kolhunsa, kun niitä ei ilmoituksen mukaan ollut silloin kun Nisse-setä kärrättiin putkaan.

Itse poliisi-intendentti ja rikostutkintaosaston päällikkö Lars M. Johansson kiinnostui tapauksesta ja lähti sairaalaan voidakseen kysellä Nilssonilta tapahtumista. Porilaisten marssi, ainoa mitä mies pystyi sanomaan, mitä se sitten tarkoittikaan.

- Lars Martin Johansson oli toiminut koko aikuiselämänsä poliisina Tukholmassa. Hän oli, käyttääksemme kulunutta ilmausta, "partioinut tiensä pohjalta" poliisikunnan huipulle...
...Poliisina koko aikuiselämänsä. Oli töitä toimistopäällikkönä, järjestyspoliisissa, varkausyksikössä, huumeyksikössä, tiedustelussa ja niin edelleen. Kuuden kuukauden pitkäaikaissijaisuuden keskusrikospoliisin päällikkönä hän oli saanut viime kesänä.

Ulkoisesti Johansson muistuttaa hyljettä, koska hyvä ruoka maittaa. Mies kulkee työmatkansa metrolla ja syö lohturuokaa. Erottuaan Johansson jäi asumaan Söderille neljän huoneen asuntoon. Paitsi että syö hyvää ruokaa, tämä järjestyksen mies juo mielellään grogeja ja käy hirvimetsällä.

Nils Rune Nilsson tapausta tutkii myös rikoskomisario Gunnar Wesslén. Älykäs mies, joka pitää itseään onnellisena. Wesslénillä on viisitoista vuotta nuorempi avovaimo ja ihana 3-vuotias Sofi-tytär, jonka isä usein käy hakemassa päiväkodista.
Wesslén oli kuullut paljon tarinoita Johanssonin taidoista rikospoliisina ja tiedustelija. Wesslén tuumii, että jos kaikki ne jutut pitäisivät paikkansa, niin Johanssonia olisi säilytetty täytettynä omassa vitriinissä poliisimuseossa. 

Sitten takaisin itse tarinaan. Mitä olikaan tapahtunut Nilssonille putkareissun aikana? Ja onko viiden miehen partiolla osuutta asiaan? On tai ei, niin tämän partion tekemisiä aletaan tutkia. Porilaisten marssin arvoituskin selviää.

Kirja etenee aika hidassoutuisesti eikä itse rikostapahtumia ole paljon. Spekulointia sen sijaan riittää ja riittää:
- Jos mitään lyöntiä nyt oli ollutkaan? Siinä tapauksessa hän (Johansson) ei saisi koskaan tietää, kuka oli lyönyt. Nilssonista itsestään olisi tuskin enää todistajaksi...
...Mutta jos häntä oli lyöty. Oliko se tapahtunut ennen kuin poliisi otti hänet (Nils) kiinni? Epätodennäköistä. Oliko se tapahtunut ennen kuin hän pääsi putkaan? Sekin epätodennäköistä. Mutta kuka siinä tapauksessa oli lyönyt häntä? Putkavahti? Poliisi? Vai joku tuntematon joka olisi päässyt Nilssonin selliin?

Paitsi spekulointia myös yksityiskohtia on runsaasti:
- Pelkistetysti osastoa voidaan luonnehtia H-kirjaimen muotoiseksi siten, että vastaanotto, tarkastuskopit ja kuulusteluhuoneet on sijoitettu H:n poikkiviivan ja sellit kummankin pystyviivan varrelle. Sellejä on yhteensä 51 kappaletta, neljäkymmentä miehille , kahdeksan naisille ja kolmea voi käyttää sukupuoleen katsomatta, jos kiinni otetulla on niin paljon täitä, että henkilökunta huomaa ne sisään kirjattaessa.

Alku tosiaan lähti hitaasti, eikä se siitä kiihtynyt. Spekuloinnista, hidassoutuisuudesta ja monista yksityiskohdista huolimatta on pakko sanoa, että pidin tästä kirjasta. Yleensä olen enemmän nopeatempoisempien tarinoiden ystävä, mutta Persson kirjoittaa niin herkullisesti etten voi olla pitämättä.
Ajankuva on hieno (alkup. ilm. 1982), esim. telexit, teryleenihousut ja vekkihameet:
- Keski-ikäinen pömppövatsainen kaljupää, joka oli hilannut harmaat teryleenihousut leveillä punaisilla henkseleillä nännien korkeudelle.
Tai:
Wesslénillä on vihreäruudulliset housut, puolipitkä mokkanahkatakki ja paidan ylin nappi auki. Avovaimolla tweedhame ja siihen sopiva jakku.

Se huumori, siitä pidin melkein eniten. Johansson etsii musiikkikirjasta tietoja Porilaisten marssista:
- Alkaa polttaa, Johansson tuumii. Kiireesti eteenpäin P:hen niin kuin Pacius, "suomalaisen musiikin isä". Selvästikin ahkera mies jolla oli monia sävelmiä tunnollaan. Mutta ei sanaakaan Porilasten marssista. Se ei sitten taida olla hänen tunnetuimpia kappaleitaan, Johansson miettii.

Tai kun Johansson menee syömään Wessléneille:
- Isäntäväki oli ovella vastassa, ja he sointuivat asunnon sisustukseen.  Wesslénillä oli yllään ruudullinen kotitakki ja avovaimolla vekkihame ja yhtä monta kaulaketjua kuin neekeripäälliköllä kansakoulun lukukirjassa.

*N-sana oli vielä tuohon aikaan nippanappa luvallinen, kuten myös se, että työpaikalla katsottiin kaljoittelua sormien läpi.
- Hän oli sulkenut oven takanaan ja sininen tölkki hänen kädessään oli juuri päästänyt tyytyväisen sihahduksen...
Jansson oli linnoitautunut huoneeseensa ja ottanut sinisen tölkin, joka aukesi tyytyväisesti sihahtaen. Totuus on kuulema pullon pohjalla, Jansson tuumi. Päteeköhän se myös tölkkeihin?
(Toistot eivät haittaa, koska olivat kirjan eri paikoissa.)

Kirjan sanankäyttö oli hyvää. Leikillisyyttä oli onneksi vain sen verran ettei alkanut ärsyttää. Pidin.
- Hänet oli viskattu leijonanluolaan siksi aikaa että löytyisi joku vatsahaavan havittelija, jolla olisi tarvittava lakitieteellinen pätevyys....
...Tarkoitus oli vain purkaa painetta ja hänet oli asetettu ylimmäksi kattilanhoitajaksi.

Millaistahan teksti olisi nykyään, jos Perssonilla ei olisi ollut 20 vuoden kaunokirjallisuuskirjoitustaukoa? Sitä sopiikin miettiä.

P.S. 1.Porilasten marssi on ollut Suomen puolustusvoimien kunniamarssi vuodesta 1918. Marssin nimi viittaa Ruotsin vallan aikaiseen Porin rykmenttiin. Porilasten marssin säveltäjästä ei olla varmoja, mutta sävel on mahdollisesti jo 1700-luvulta. Ensimmäiset sanat marssiin teki Zachris Topelius vuonna 1858, myöhemmmät sanat on laatinut J.L. Runeberg.
(Lähde; Wikipedia)
Ei ihme ettei Johansson löydä Paciukselta Porilaisten marssia, koska Fredrik Pacius on vain sovittanut marssin mieskuorolle.

P.S.2 Jäin miettimään milloin muutos * n-sanan käyttämiseen tuli. Google sanoo näin: * N-sana oli 1980-luvulle asti selvästi yleisemmässä käytössä, eikä sitä pidetty halventavana vaikka yksittäisiä tapauksia, joissa sanaa on pidetty halventavana, on dokumentoitu jo 1950-luvulla. Vasta 1990-luvun alkupuolella sanaa on varsinaisesti alettu pitää rasistisena.
Agatha Christien kirja Kymmenen pientä neekeripoikaa (Ten Little Niggers) oli alkuperäiseltä nimeltään Eikä yksikään pelastunut, mutta toisen suomennoksen yhteydessä v. 1968 nimi muutettiin ja taas vuonna 2003 palattiin alkuperäiseen nimeen.
Porvoolainen suklaaherkku oli Neekerinpusu vuosina 1940-2001, jonka jälkeen nimi muutettiin Brunbergin suukoksi.

+++++++++++++++++++++
Pari sanaa kirjailijasta & tuotannosta:
Leif Gustav Willy Persson, eli lyhennettynä Leif GW. Kirjailija on lisännyt nimeensä GW:n erottuakseen maailmankuulusta Leif Persson-nimisestä motocross-kuljettajasta. Persson on ollut myös opettajana yliopistossa ja poliisikoulussa. Syntymäaika oli "pakko" laittaa tarkasti, sillä meillä on sama syntymäpäivä, tosin Perssonilla on ikävuosia enemmän kuin minulla!
Kirjailija harrastaa metsästystä, kalastusta ja lukee (muttei rikosromaaneja). Ainoa mikä nyt vaivaa kirjailijaa, on hänen terveytensä, mutta hän ei halua puhua asiasta.
Perssonin ensimmäinen rikosromaani Grisfesten (Possujuhlat) ilmestyi 1978. Sen jälkeen Persson kirjoitti vielä kaksi romaania, jotka olivat Ruotsissa huikeita myyntimenestyksiä. Näiden jälkeen kirjailijalla oli 20 vuoden tauko kaunokirjallisuudesta.
Kirjojen julkaisuoikeudet on myyty kymmeniin maihin ja kirjoista on tehty elokuvasopimuksia, mm. Vallanpitäjistä.
(Lähteet: Leif GW Perssonin kotisivut ja Otavan kirjailijasivu)
*********************
Suomennetut teokset:
Possujuhlat 2010 (1978) - Edunsaajat 2012  (1979) - Lindamurha 2005 - Ken lohikäärmeen surmaa 2009 - Matkan pää 2010 - Pinokkion nenä 2011- Pommimies ja hänen naisensa 2016 - Voiko kuolla kahdesti 2017 - Vallanpitäjät 2018 (alkup. 1982)

Trilogia:
Kesän kaipuusta hyiseen viimaan 2003 - Toinen aika, toinen elämä 2004 - Putoaa vapaasti kuin unessa 2008

Lisäksi Perssonilla on suomentamatonta materiaalia mm. ammattikirjallisuutta ja tv- ja elokuvakäsikirjoituksia, joita on tehnyt yhdessä Jan Guilloun kanssa.

Kommentit