Anne Swärd: Vera - kauno

379 s. suom. ilm. 2018
Alkuteos Vera ilm. 2017
- suomennos: Jaana Nikula
- kansi: Sara R. Acedo
Otavan kirjasto-sarja
Otava

- kirjaston kirja

Anne Swärd, synt. 1969
Asuu Skoonessa
- kirjailija




Vanna pukee nuoren morsiamen ja nyörittää kureliivin tiukasti. Vanna on ehkä ainoa, joka ymmärtää mistä tässä avioliitossa on oikeastaan kyse ja siinä mielessä hän on vastuussa tulevista tapahtumista.

Sandrine on ranskalainen tyttö, joka on lähtenyt Ruotsiin sotaa pakoon ja päätyy 17-vuotiaana, ja viimeisillään raskaana,  naimisiin 33-vuotiaan lääkäri Ivan Cederin kanssa. Ivan on yläluokkaisen perheen vesa, jolla on neljä veljeä. Veljekset ovat kovin erinäköisiä, mutta meripihkan väriset silmät paljastavat heidät veljeksiksi.
Karl on upseeri, Nils pankkiiri, Måns asianajaja ja Maurits, niin mitä Maurits oikein tekee.
- Hän näyttää enimmäkseen järjestävän muille onnettomuuksia. Ja siinä hän on etevä, kuin olisi syntynyt siihen tehtävään. 

Veljeksillä kaikilla on vaimot: Eva, Cecelia, Nora ja Irene, joka on kaikkia muita paljon kauniimpi. Irene on Mauritsin vaimo ja ainoa, joka on edes jollain tavalla kiinnostunut Sandrinesta. Tyttö kuvailee kälyjään näin:
- Cederin naiset, kylmän viileät kälyni kurkkukeittoineen ja laihdutusvoimisteluineen. Kasvot kuin täydelliset eksoottiset kukat. Miellyttäviä ja tyyniä, tapahtuipa mitä tahansa. He koristelevat itsensä hyvyydellään, täyttävät pitkät tyhjät päivänsä sattumanvaraisella hyväntekeväisyydellä, jota heiltä odotetaanko, etuoikeutetussa asemassa kun ovat.

Koko sukua hallitsee tunteeton, kylmä- ja haaleasilmäinen anoppi, Fredrika.
- Kun anoppi purjehtii huoneeseen, kaikki vaikenevat ja pidättävät hengitystään.

Ja sitten on Ivan, josta kaikki naiset ovat kiinnostuneita, mutta joka silti on jostain syystä veljeksistä ainoa, joka ei vielä ole naimisissa. Nyt on avioliiton aika, mutta minkälaisen avioliiton?
- Ivanin oli  pakko pyytää lupa kuninkaalta, jotta avioliitto voitaisiin solmia. Minä olen liian nuori, mutta olosuhteetkin olivat "poikkeukselliset", kuten Ivan painotti pitkässä selvityksessään. ..
Kuka on tuo lapsimorsian, tyttövaimo, joka on ilmaantunut kuin tyhjästä, sodan keskeltä tai ties mistä? Ivan kun olisi voinut  saada kenet tahansa, aivan kenet tahansa.

Sandrine, hänen sisarensa Marie ja Pauline asuivat aikoinaan satamakaupungissa vanhempiensa ja Marie-mummun kanssa. Mummu oli korttelin suosituin ompelija, mutta mitä äiti touhusi?
Kotona oli rauhallisinta, kun isä oli merillä. Isän ollessa maissa vanhempien aika kului riidellessä. Lopulta isän maihin jääminen lopetti suhteen.

- Niin me sitten muutimme vuorille, isän kotikylään, ilman isää. Se oli maailman ainoa paikka, jonne hän ei meitä seuraisi.

Isän maineen takia äiti ja tytöt eivät kuitenkaan olleet tervetulleita vuoristokylään.
- Me kasvoimme vapaasti, kuin olisimme olleet orpoja. Äiti oli poissa, kun menimme nukkumaan ja kun heräsimme.

Niinpä tytöt olivat aina viettäneeet paljon aikaa keskenään. Sitten kuvioihin tuli Levi, kylän lääkärin poika, juutalainen.
- Kaunis Marie, viekas Pauline...minulla ei olisi mitään mahdollisuuksia, jos Levi alkaisi verrata minua heihin.

Eräänä kauniina kuumana kesäpäivänä neljä sotilasta seisoo pihalla. On levinnyt tietoa, että yksi tytöistä on ollut "juoksemassa" poikien kanssa. Perheen äiti ei tätä usko.
-"Rassenschande? Sie ist ja nur ein Kind", äiti sanoo jäykän anovasti...
(Rodun häpäisijä? Hänhän on vain lapsi.)
"Kyllin vanha juoksemaan juutalaispoikien perässä", upseeri väitti vastaan.

Tästä tilanteesta Sandrinen elämä muuttui. Yksi upseereista sanoi:
- Minä otan tuon vaalean, upseeri sanoi tarkoittaen minua.

No niin, palataanpa takaisin ihan kirjan alkuun, Sandrine ja Ivan ovat menossa naimisiin ja kolkon seremonian jälkeisenä hääyönä Sandrine alkaa synnyttää. Apuna ovat ainoastaan Vanna, perheen kodinhoitaja sekä Sandrinen juurivihitty aviomies. Anoppikin kutsutaan paikalle, sillä onhan hänellä kokemusta synnytyksistä. Anopin pettymykseksi lapsi on tyttö.
- Napanuora katkeaa nopealla viillolla, samalla veitsellä, jolla on leikattu juhlissa peuranpaistia.
Siitä alkaen kun Vanna katkaisee siteen minun ja lapsen välillä, lapsi on ikään kuin Vannan.

Morsiamen raskaus oli juhlaväelle yllätys, sillä hääpuvun ja korsetin avulla raskautta ei näkynyt.
- Sitten juhlaseurueen järkyttynyt hiljaisuus rikkoutuu, kun Maurits huutaa: " Neitsyyden vieminen. lapsen siittäminen, raskaus ja synnytys - kaikki yhtenä ja samana yönä! Se oli nopeaa toimintaa, veliseni. Kauan eläköön morsiuspari!

Sandrine on vuosien mittaan oppinut myös saksaa ja ruotsia, mutta yleensä salaa sen, joko omasta halustaan tai toisten ihmisten toiveesta.
Sandrinea ei aina oteta mukaan perheen tärkeimpiin rientoihin. Joskus kuitenkin:
- Noudatin ääneen lausumatonta sopimustamme: hänellä on vaimo, joka puhuu vain ranskaa ja on ylpeä siitä.

Avioliitto ei ole läheskään mikään unelmaliitto. Sandrine olisi mukautuvaisempi, mutta aviomiestä ei kiinnosta. Ivan on paljon poissa kotoa ja Sandrine elää talossa omaa tyhjää elämäänsä ja ottaa yöt omaksi ajakseen, jolloin alkaa tutkia taloa.
- Minusta tulee yöeläjä, ihmisen ja eläimen väliltä, joka liikkuu unen ja valveen välillä.

Jollei kerran vaimo ja avioliitto kiinnosta, niin miksi Ivan meni naimisiin Sandrinen kanssa ja missä he olivat tavanneet?
Jatkuuko avioliitto samanlaisena vai mitä tapahtuu? Oppiiko Sandrine ikinä rakastamaan tytärtään Veraa, jota Vanna hoivaa kuin omaa lastaan?

Kirja kertoo Sandrinen tarinaa, teinivuosista avioliittovuosiin saakka. Millaista Sandrinen elämä oli sotavuosina ja miten aika heijastui myöhempiin tapahtumiin.
Teoksessa on pinnallisia ja kovia ihmisiä sekä myös rakkautta ja rakkaudettomuutta. Tarina on pääsävyltään synkkä ja surullinen, mutta taidolla kirjoitettu. Toki joitakin valonpilkahduksiakin on. Erityisesti ihailin sopivan kuvailevaa tapaa kirjoittaa. Ihan kun itse olisi ollut paikalla.
Swärd on tietoisesti antanut kirjalle nimen Vera, vaikka tarina onkin Sandrinen. Vera on kuitenkin omalla tavallaan päähenkilö, vaikka taustalla onkin.
Ei voi muuta sanoa kuin että pidin.

- Äiti sanoi joskus, ettei pahinta ole se, että tekee väärin - useinhan silloin on varma että tekee oikein tai ei voisi toimia toisin - vaan se, että jättää tahallaan tekemättä oikein vaikka tietää mitä pitäisi tehdä.

P.S. Lukiessa oppii. Nyt tiedän mikä on klenetti. Se on rasvassa kypsennetty rinkilä.

+++++++++++++++++++++
Vain pari sanaa kirjailijasta:
Swärd tarvitsee työssään yhtä paljon kirjoittamista kuin lukemistakin. On sitä mieltä, että kesäisin paikallaan makoilu rannalla tuntuu vain ajan hukkaamiselta. Niinpä kirjailija mieluummin kirjoittaa päivän lämpiminä tunteina ja nauttii ulkona olosta vasta ilman viilentyessä.
Swärd sanoo myös kirjoittavansa pahista painajaisistaan.
(tiedot netistä)

************************
Aiemmin suomennetut teokset:
Viimeiseen hengenvetoon 2011 - Kesällä kerran 2012

Suomentamaton teos:
Kvicksand 2006