Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918 - historia


527 s. ilmestynyt 2018
peli- & historiankirja
Gummerus

- kirjaston kirja

Mike Pohjola, synt. 1978
Asuu Helsingissä.
kirjailija, pelisuunnittelija, käsikirjoittaja ja yrittäjä





1. Köyhän mökin lapsi
Sinä vuonna taivas kietoi koko maan paksuun valkoiseen kerrokseen kuin äiti, joka käärii lapsosensa lämpöiseen vilttiin. Sinun äidilläsi ei sellaisia voimia ole ollut, ja ainoa lämmin viltti on hänen päällään. Äiti makaa sängyssä ja yski niin kuin on tehnyt jo kuukauden.

Tämä on vuorovaikutteisen eli immersiivisen, sinämuodossa etenevän romaanin ensimmäinen luku, jonka kaikki lukevat. Aloitusluvussa 13-vuotias lapsi/nuori myydään huutolaisena kasvattiperheseen. Sinä itse olet kirjan tarinankertoja ja päätät tässä vaiheessa minne lapsi päätyy, aateliskartanoon, torppaan vai talonpoikaisperheeseen. Teosta ei lueta järjestyksessä vaan lukumatkan varrella tehdään omia valintoja, jotka vaikuttavat tarinan kulkuun. Alussa ohjeistetaan ensin valitsemaan annetuista kotiseuduista yksi, esim. Pirkanmaa. Sitten valitaan sukupuoli: nainen (tai voisinhan valita toisenlaisen tien ja olisinkin mies). Seuraavana ajankohtaan sopiva nimi, vaikka Aino. Jos haluaa valita kantaväestöön kuulumattoman voisin olla saamelainen.
Aina luvun lopussa ohjeistetaan seuraavaan lukuun, yksinkertaisuudessaan esim. näin:
Jos haluat lukea "onnellisen" tarinan, siirry lukuun 3....
Jos haluat lukea "murheellisen" tarinan, siirry lukuun 4...
Jos haluat lukea realistisen tarinan, siirry lukuun 5...

Kaikki valinnat, joita tehdään myös matkan varrella, kulkevat mukana ja vaikuttavat juonen kulkuun.
Jokaisella sivulla on arpakuutio ja toisinaan pyydetään avaamaan kirja satunnaisesta paikasta ja ottamaan sen sivun arpakuution numero, joka taas ohjaa eteenpäin seuraavaan lukuun. Näin saadaan lukemattomia, lukemattomia erilaisia tarinoita.

Pelimaailmaa tunteville immersiivisyys on varmaan tuttu termi. En ole pelaaja enkä myöskään ole aiemmin törmännyt tällaiseen kirjaan. Minusta tämä oli kiva tapa lukea, vaikka kuolinkin melko pian, nimittäin heti ensimmäisessä tarinassani. Kirja oli kirjaston, joten en voinut tehdä omia merkintöjä lopussa oleviin hahmoihin, mutta hyvin toimi silti kynän ja paperin kanssa. Luvut, joita on 289, ovat mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja. Kirjailijan täytyy hallita erilaisia maailmoja, sillä hahmoja on todella paljon: punainen, valkoinen, torppari, aatelinen, rikollinen, huutolainen, punavanki jne jne.  Lisäksi kirjaa ei tarvitse lukea yhtäsoittoa, vaan vaikka vain luku kerrallaan. Yhden luvun lukemiseen menee noin tunti. Synkästä aiheesta huolimatta pidin kirjasta, ja jotenkin teki mieli "pelata" aina uudelleen ja uudelleen ja katsoa millainen tarina nyt tulisi.

Pystytkö säilyttämään hyvyytesi sodan melskeissä tai haluaisitko kokeilla täysin moraalittoman henkilön elämää? 

P.S. Immersiivinen esitys tarkoittaa moniaistista, osallistuvaa teatteri- tanssi- tai esitystapahtumaa, jossa osallistuja "upotetaan" esityksen maailmaan. Tässä tapauksessa siis kirjaan.

++++++++++++++++++++++++++++++

Pari sanaa kirjailijasta ja kirjoittamisestta (Maaseudun tulevaisuus 1/2018 ja Yle 2/2017).
Mikko "Mike" Pohjola on jo yläasteella piirtänyt sarjakuvia ja osallistunut koulun roolipeli- ja videokerhoihin. Sanoo olevansa Helsingissä asuva turkulainen.
Mies inspiroituu Wagnerin oopperoista, Buffy vampyyrintappajasta ja yleisesti melodraamasta.
Pohjola sanoo haastattelussa pyrkivänsä historiallisilla romaaneillaan nostamaan esille aiheita ja näkökulmia, joita historiantutkijat eivät hänen mukaansa käsittele riittävästi. Sisällissodan arkeen kirjailija perehtyi 1918-romaania kirjoittaessaan: sotilaat saattoivat kiinnittää havuja vaatteisiin tunnistautumista varten, siviilit syödä niitä nälkäänsä.

*****************************************
Kirjailijalla on useita aiemmin ilmestyneitä roolipeli- yms  teoksia:
Esim. Kadonneet kyyneleet 2008 - Ihmisen poika 2011 - 1827  2016 jne. Netistä löytyy lisää.

Kommentit