Michael Connelly: Yövuoro, uuden sarjan 1. osa


389 s. suom. ilm. 2018
Renée Ballard-sarjan 1. osa
The Late Show, 2017
- suomennos: Tero Valkonen
- kansi: Lauren Harms
Gummerus

- kirjaston kirja

Michael Connelly, synt. 1956 Philadelphia / Yhdysvallat
Rikoskirjailija vuodesta 1993, toimittaja
Asuu Floridassa.
Connelly on tunnetuin Harry Bosch-sarjastaan, mutta on kirjoittanut myös Mickey Haller-sarjaa. Michael Connelly on saanut lukuisia palkintoja ja amerikkalainen GQ-lehti on nimennyt Connellyn maailman parhaimmaksi dekkarikirjailijaksi. Kirjoja on myyty yli 60 miljoonaa ja käännetty ainakin 39 kielelle.


Ballard ja Jenkins saapuivat El Centro Avenuen kohteeseen vähän ennen puoltayötä. Hälytys oli vuoron ensimmäinen.

Tästä alkaa Connellyn uusi dekkarisarja. Renée Ballard on Los Angelesin poliisin konstaapeli, joka on valmistunut Havaijin yliopistosta journalistiikka pääaineenaan. Renée on ollut Los Angeles Timesin rikostoimittajana ja erään rankan rikostapauksen jälkeen päättänyt ettei rikoksien tutkiminen ja niistä kirjoittaminen enää riittänyt. Niinpä Ballard päätyi poliisiopistoon. Renée on aiemmin  ollut  töissä murharyhmässä, mutta erään episodin yhteydessä tuli konflikteja väärien ihmisten kanssa. Seurauksena tai rangaistuksena, kuten jotkut sitä pitävät, oli siirto yövuoroon.

Jenkins on Ballardin yövuoropari ja heillä on viikossa kolme yhteistä vuoroa ja loput hoidetaan yksin.
Yövuorossa eteen tulee kaikenlaisia tapauksia aina lompakkovarkauksista murhiin ja kaikkea siltä väliltä. Ikävää yövuorossa on ettei ikinä pääse lopettamaan aloittamiaan rikostapauksia, vaan ne pitää luovuttaa päivävuorolaisille.
"Koko homma menee aamulla murtopuolen pöydälle", sanoi Jenkins. "Mitä jos annettaisiin niiden hoitaa tämä?"
"Mutta eiväthän ne hoida" Ballard sanoi. "Tämä juttu hukkuu muiden sekaan. Sitä ei selvitetä pidemmälle, eikä se ole reilua"....
..."Ei kai tässä kukaan reiluudesta ole mitään puhunut", Jenkins sanoi. "Tämä nyt on tämmöistä."

Yöstä tulee kiireinen ja Ballard & Jenkins ajavat rikospaikalta toiselle. Jälleen kerran nämäkin kaikki tapaukset pitäisi luovuttaa eteenpäin, mutta  Ballardia alkaa systeemi tosissaan ärsyttää ja niinpä hän rupeaa sooloilemaan.

Mitä muita rikoksia yön aikana tapahtuu ja miten Ballard alkaa hoidella tapauksia?

Renée Ballard on hahmona hyvä, pidän hänen tyylistään  En avaa tämän enempää Renéetä, vaan saatte itse tutustua. Ballardilla on myös harrastus, johon en olekaan aiemmin dekkareissa törmännyt, plussaa siitä.
Kuinka paljon sarjasta tulee Renée Ballard -vetoinen, nähtäväksi jää. Jos Connelly jatkaa samaan tyyliin, niin eipä haittaa. Pidin ja jään odottamaan jatkoa.

Olen aloittanut Connellyn kirjojen lukemisen jo ensimmäisestä dekkarista, eli Tunnelirotasta vuonna 1998 ja jäänyt heti koukkuun. Olen huomannut, että kun aloittaa esikoisteoksesta ja lukee aina uusimman ja uusimman kirjan, niin on todella vaikeata keskeyttää, vaikka joiden kirjailijoiden kohdalla laatu huonontuisi ja monella on niin käynytkin. Connellin kirjojen taso on 20 vuoden aikana pysynyt yllättävän tasalaatuisena, pieniä notkahduksia on toki siellä täällä. Connelly hallitsee tarinan kuljettamisen ja tässä kirjassa myös lopettamisen. Eivät ihan superhuippudekkareita, mutta hyviä.
Seuraavaksi taitaakin tulla taas Boschia?

P.S.
Miksi uusi sarja? Connelly rakastaa kirjoittamista eikä koe hankalaksi kirjoittaa useampaa sarjaa yhtäaikaa. Renée Ballardin esikuvana on ollut Connellyn ystävä Mitzi Roberts, joka on LAPD:n  henkirikososastolla. Nainen työskenteli joskus yövuorossa ja kertoili Connellylle tapauksista, joista Connelly inspiroitui niin, että päätti aloittaa uuden sarjan, jonka pääosassa olisi naispoliisi.

Ilokseni Harry Bosch-sarja ei lopu, vaikka uusi alkaa.
Harry Bosch on eläkkeellä LAPD:stä, mutta kirjailija halusi jatkaa Boschin tarinaa myös siksi, että LAPD on ehkäpä maailman tunnetuin poliisiosasto, sekä hyvässä että pahassa.
Uusin Harry Bosch eli Two Kinds of Truth ilmestyi Yhdysvalloissa lokakuussa 2017. Kirjassa Bosch palaa työskentelemään vapaaehtoisena ns. kylmien tapauksien pariin San Fernandon poliisiin.
Bosch-sarja jatkuu, mutta Haller-sarja taitaa loppua, näin uumoilee kirjailija.

Connelly sanoo: "All my writing is fun, and that makes it hard to slow down or walk away."

P.S:n teksti poimittu Michael Connellyn haastatteluista, mm. The Washington Post)

****************************************************************************
Suomennetut Connellin kirjat:

Harry Bosch-sarja:
Tunnelirotta, Betoniblondi, Yöihmisiä, Enkelten portaat, Mustempi kuin yö, Luukaupunki, Kadonnut valo, Kuilun partaalla, Avoin ja ratkaisematon, Sokkelokuja, Musta kaupunki, Lohikäärmeen merkki, Luottamuksen hinta, Musta laatikko, Palava huone, Risteyskohta, Julmat jäähyväiset, Two Kinds of Truth (suomentamatta vielä)

Mickey Haller-sarja:
Oikeuden palvelija, Kova tuomio, Täyskäännös, Viides todistaja

Renée Ballard-sarja:
Yövuoro

Kommentit