Pertti Laine: Pisto sydämeen, 308 s. - 1. osa Simppa -sarjaan - ilm. 2018 - esikoisteos - Myllylahti - ******kirjaston kirja
Kirjailija, taloustieteen maisteri
Pertti Laine, synt. 1949, asuu Lempäälässä.
Ilmestyneet teokset:
Perheenisä 2016 - Pisto sydämeen 2018
Hän kaihtoi riskejä, mutta halusi vielä kerran ihastella perhosen kauneutta.
Aitona, eikä vain ottamassaan kuvassa.
Tatuointi oli taitavaa työtä, se miehen oli tunnustettava. Sinisiipi oli juuri lähdössä lentoon, sen siivet eivät olleet ihan levällään. Mies kumartui naisen viereen ja silitti perhosta varovasti.
Tällaisesta asetelmasta alkaa Pertti Laineen kirjoittaman sarjan ensimmäinen osa, esikoisdekkari.
Tarinassa aletaan miettiä liittyisikö perhonen jotenkin tapahtumiin? Ja jos, niin miten ja miksi?
Rikoksia lähtee selvittämään kookas rikoskomisario, jonka etunimi on Simba.
- Sukunimeä ei käyttänyt kukaan, ei edes hän itse. Kyllä nimi varmasti jossain papereissa luki, mutta ketä se kiinnosti? Hän oli vain Simba tai oikeastaan Simppa.
Simppa ratkoo rikoksia Joni Peltosen, Kirsi Kryytin, Antti Riihimäen, Pasi Määtän ja myöhemmin myös Satu Tryykärin ja Mikko Hemilän kanssa. Heitä avustaa tutkintasihteeri Maisa Laakso.
Törmätessäni alussa näinkin suureen poliisijoukkoon ajattelin, että nyt on liikaa uusia henkilöitä, mutta hyvin pian pääsin kärryille.
Suomalaiseksi esikoisdekkariksi tämä oli ihan kohtuullinen. Juoni on vähän heppoinen ja syyllisenkin arvasin aika pian. Henkilöhahmoja olisi voinut syventää, etenkin Simppaa. Toistoa on myös jonkin verran. Sen verran kuitenkin kiinnosti, että varmaan toinenkin osa tulee luetuksi.
Olen erittäin pedantti joissakin asioissa, ja niinpä minua vaivasi kannen kuvan perhosen "päälleliimaus", joka ei näytä tatuoinnilta, puhumattakaan että olisi 3D. Jos olisi näyttänyt aidolta tatskalta, niin olisin ehkä voinut antaa anteeksi ettei kannen perhonen näytä kirjassa mainitulta kalliosinisiiveltä. Annan joissakin tilanteissa pointseja pienten asioiden oikeellisuuksista, vaikka kyse olisikin vain fiktiosta. Joskus taas pienet (eivätkä suuretkaan) epätarkkuudet haittaa.
Mistä uusi dekkarikirjailija sai inspiraation rikoskirjan kirjoittamiseen? Myllylahden sivuilla Laine kertoo:
- Kurvasin jostain syystä autolla Ideaparkin varaparkkipaikkana toimivalle kentälle, ja huomasin heti, että sen nurkalla voisi maata ruumis. Lähdin samantien kotiin ja kirjoitin dekkarin ensimmäisen luvun.
Kirjailija sanoo myös järkevästi:
- Parasta mitä kirjailija voi saada on lukijan palaute. Hyvä palaute antaa uskoa ja huono palaute on opiksi ja ojennukseksi. Molemmat ovat yhtä tärkeitä.
P.S. Kalliosinisiipi on sinivioletti, jossa erikokoisia mustanruskeita laikkuja. Reunoissa rivissä mustia täpliä.
Lentoaika: Toukokuun loppupuolelta kesäkuun puoliväliin asti. Erittäin uhanlainen, rauhoitettu Suomessa. Tiedot ja kuva (muokattu) LuontoPortin sivuilta.
P.P.S. Hassua muuten, että myös edelliseen lukemaani kirjaan liittyi perhonen. Kyseessä on Annamari Marttisen Korsetti-kirja, jonka kannessa on perhonen.
Perheenisä 2016 - Pisto sydämeen 2018
Hän kaihtoi riskejä, mutta halusi vielä kerran ihastella perhosen kauneutta.
Aitona, eikä vain ottamassaan kuvassa.
Tatuointi oli taitavaa työtä, se miehen oli tunnustettava. Sinisiipi oli juuri lähdössä lentoon, sen siivet eivät olleet ihan levällään. Mies kumartui naisen viereen ja silitti perhosta varovasti.
Tällaisesta asetelmasta alkaa Pertti Laineen kirjoittaman sarjan ensimmäinen osa, esikoisdekkari.
Tarinassa aletaan miettiä liittyisikö perhonen jotenkin tapahtumiin? Ja jos, niin miten ja miksi?
Rikoksia lähtee selvittämään kookas rikoskomisario, jonka etunimi on Simba.
- Sukunimeä ei käyttänyt kukaan, ei edes hän itse. Kyllä nimi varmasti jossain papereissa luki, mutta ketä se kiinnosti? Hän oli vain Simba tai oikeastaan Simppa.
Simppa ratkoo rikoksia Joni Peltosen, Kirsi Kryytin, Antti Riihimäen, Pasi Määtän ja myöhemmin myös Satu Tryykärin ja Mikko Hemilän kanssa. Heitä avustaa tutkintasihteeri Maisa Laakso.
Törmätessäni alussa näinkin suureen poliisijoukkoon ajattelin, että nyt on liikaa uusia henkilöitä, mutta hyvin pian pääsin kärryille.
Suomalaiseksi esikoisdekkariksi tämä oli ihan kohtuullinen. Juoni on vähän heppoinen ja syyllisenkin arvasin aika pian. Henkilöhahmoja olisi voinut syventää, etenkin Simppaa. Toistoa on myös jonkin verran. Sen verran kuitenkin kiinnosti, että varmaan toinenkin osa tulee luetuksi.
Olen erittäin pedantti joissakin asioissa, ja niinpä minua vaivasi kannen kuvan perhosen "päälleliimaus", joka ei näytä tatuoinnilta, puhumattakaan että olisi 3D. Jos olisi näyttänyt aidolta tatskalta, niin olisin ehkä voinut antaa anteeksi ettei kannen perhonen näytä kirjassa mainitulta kalliosinisiiveltä. Annan joissakin tilanteissa pointseja pienten asioiden oikeellisuuksista, vaikka kyse olisikin vain fiktiosta. Joskus taas pienet (eivätkä suuretkaan) epätarkkuudet haittaa.
Mistä uusi dekkarikirjailija sai inspiraation rikoskirjan kirjoittamiseen? Myllylahden sivuilla Laine kertoo:
- Kurvasin jostain syystä autolla Ideaparkin varaparkkipaikkana toimivalle kentälle, ja huomasin heti, että sen nurkalla voisi maata ruumis. Lähdin samantien kotiin ja kirjoitin dekkarin ensimmäisen luvun.
Kirjailija sanoo myös järkevästi:
- Parasta mitä kirjailija voi saada on lukijan palaute. Hyvä palaute antaa uskoa ja huono palaute on opiksi ja ojennukseksi. Molemmat ovat yhtä tärkeitä.
P.S. Kalliosinisiipi on sinivioletti, jossa erikokoisia mustanruskeita laikkuja. Reunoissa rivissä mustia täpliä.
Lentoaika: Toukokuun loppupuolelta kesäkuun puoliväliin asti. Erittäin uhanlainen, rauhoitettu Suomessa. Tiedot ja kuva (muokattu) LuontoPortin sivuilta.
Kommentit
Lähetä kommentti