Hiromi Kawakami: Sensein salkku - kauno, 1. suomennos


Hiromi Kawakami:
Sensein salkku
242 s, suom. ilm. 2017
japaninkiel. alkuteos: Seisei no kaban, 2001
- suomennos: Raisa Porrasmaa
- kansi: Satu Kontinen
Kustantamo S & S
- kirjaston kirja

Hiromi Kawakami, 
synt. 1958 Tokio
Japanissa suosittu ja palkittu nykykirjailija, kirjallisuusarvostelija
- Sensein salkku on ensimmäinen suomennos


Virallisesti hänen nimensä oli Harutsuna Matsumoto, mutta minä kutsun häntä vain opettajaksi eli Senseiksi.
Sensei opetti lukiossa äidinkieltäni japania. Hän ei ollut luokanvalvojani, enkä seurannut japanin tunneilla kovinkaan innokkaasti, joten opettajakaan ei jäänyt erityisemmin mieleen.

Kirja kertoo 37-vuotiaasta Tsikiko Ōmachista (tarinan kertoja) sekä tämän lukioaikaisesta opettajasta, Senseistä, joka on yli kolmekymmentä vuotta Tsikikoa vanhempi.
Tsikiko ja Sensei tapaavat vuosien jälkeen sattumalta "oppilaan" kantabaarissa, jossa Sensei tunnistaa entisen oppilaansa ja he alkavat jutella. Satorun baarista tulee heidän kohtaamispaikkansa, mutta myöhemmin alkavat tapailla muuallakin.
Teetä ja alkoholia kuluu. Molemmille ruoka on tärkeätä, joten siitä tulee yksi oleellisista  keskustelunaiheista.
- Sinä iltana joimme yhteensä viisi gõta sakea (yksi gõ vastaa noin 0,18 litraa).
- Sensei tilasi padasta daikon-retikkaa, tsumire-kalapullia ja naudan jänteitä. Minä tilasin chikuwabu-vehnämykyjä, konnyaku-nuudeleita ja daikonia.

Minulle japanilainen ruokakulttuuri on kovin vierasta, joten joskus oli pakko googlata mitä herrasväki oikein söi.  Daikon eli jättiretikka on retiisin sukuinen juures, joka on yksi japanilaisen keittiön pääruoka-aineista. Tsumiresta sanotaan, että se on keitto, jossa on kalapullia, jne.  Jos kirjassa mainitut ruuat kiinnostavat, niin netistä löytyy tarkempia tietoja.

Satunnaiset baaritapaamiset laajenevat pikku hiljaa mm. sieniretkeksi ja pelaamiseksi. Mihin tämä johtaa, vai eikö johda minnekään?

Sensein ja Tsikikon "suhde" on hieman erikoinen. Sensei on koko ajan kovin muodollinen ja opettavainen, mutta myös huolehtiva.
- Et kuunnellut kielioppitunnilla...Et kuunnellut kotitaloustunnilla...

- Ettekö pidä siitä, että teille kaadetaan?
--Kyllä se sopii, jos kaataja on taitava, mutta sinä olet kömpelö.
- Olenko?
- Minäpä opetan.
- Ei tarvitse.
- Oletpa itsepäinen.
- Niin tekin.

Sensei on vanha herrasmies, joka kulkee aina puku päällä. Sieniretkelläkin tweedpuku ja nahkakengät. Senseillä oli myös aina ja joka paikassa mukanaan salkku, jonka sisältöä Tsikiko usein aprikoi. Luonnollisesti lukijaakin tämä askarruttaa, mutta voin paljastaa, että salkun sisältö kyllä selviää!

Tsikiko on avoimempi, ja tuntee kunnioitusta vanhempaa miestä kohtaan, mutta myös mielellään heittäytyy tämän hoivattavaksi. -- Olin taantunut lapseksi.   Riittävätkö nämä satunnaiset tapaamiset lopulta Tsikikolle?  Entä Senseille?
- En ollut koskaan soittanut Senseille. Kohtasimme aina yllättäen ja kuljimme yhdessä sattumalta...Hän ei ollut poikaystäväni...

Hieman erikoinen kirja, täytyy myöntää. Tiettyjä asioita kerrotaan hyvinkin pikkutarkasti ja sitten taas monia asioita ei käsitellä ollenkaan tai vain vähän. Jäin lukiessani miettimään esim.  miksi Tsikikolla on aikaa käydä baarissa niin paljon, eikö käy työssä ollenkaan tai millainen perhe Tsikikolla mahtaa olla.

Aina silloin tällöin luen nykykirjallisuutta, vaikken olekaan sen kovin suuri fani. Tämäkin kirja on oiva esimerkki siitä, että joskus kannattaa sukeltaa tuntemattomaan. Minulle Hiromi Kawakami oli täysin vieras kirjailija, vaikka kotimaassaan Japanissa onkin arvostettu. Jollei tätä suomennosta olisi ilmestynyt, niin tuntemattomaksi olisi jäänytkin.
Kirjassa oli paljon hyvää ja jos niitä ruokajuttuja olisi ollut vähemmän, niin olisin pitänyt enemmän. Tarinasta kuitenkin pidin ja vieraasta kulttuurista on aina mielenkiintoista lukea.

P.S. Kirjan kaksi viimeistä sivua yllättivät.

Kommentit