Han Kang: Ihmisen teot - kauno

Han Kang: Ihmisen teot
230 s. suom. ilm. 2018
alkup. ilm. 2014 ja
engl. (2016) Human Acts, suom. Sari Karhulahti
kannen suunnittelu: Tom Darracott
Gummerus
- kirjaston kirja

Han Kang, synt. 1970 Gwangju, Etelä-Korea
kirjailija, luovan kirjoittamisen opettaja,
voittanut v. 2016 Booker-palkinnon kirjastaan 
Vegetaristi (2007)


Fakta:
Etelä-Korea vuonna 1980. Gwangjussa alkoi kansannousu poliisiasemien ja asevarastojen takavarikoimisella. Tarkoituksena oli kaataa julma diktaattori Chun Doo-hwan.

Kirjan alussa ollaan Gwangjussa, jossa opiskelijat ovat protestoineet hallintoa vastaan ja hallituksen joukot alkaneet ampua rauhanomaisia mielenosoittajia.

Teoksessa on seitsemän erilaista kertojaa, mm. nuori poika, vanki ja kustannustoimittaja. Heidän tarinoidensa kautta pääsee seuraamaan sekä silloisia kapinatapahtumia että niiden seurauksia. Kertomukset jakautuvat vuosille 1980 - 2013.

Ensimmäisen tarinan kertoo Doo-he, nuori koulupoika, joka etsii ystävänsä ruumista kaupungin ruumiinkeräyspaikoilta ja kaduilta. Doo-hekin joutuu keräyspaikalle töihin, kuten monet muutkin koululaiset.
- ...silmäilet muistikirjaan merkitsemiäsi nimiä, numeroita, osoitteita ja puhelinnumeroita ja jäljennät ne huolellisesti isolla käsialalla A4-kokoisille paperiarkeille.

Nuoret joutuvat kohtaamaan paljon asioita, jollaisia kenenkään ihmisen ei koskaan toivoisi kokevan. Työ ruumiinkeräyspaikoilla on raastavaa, mutta välillä on aikaa pohdiskella.
- Kuinka kauan kuolleiden sielut viipyvät ruumiiden vierellä?
Pyrähtävätkö ne tosiaan pois kuin linnut? Nekö värisyttävät kynttilöiden liekkejä?

Kirjan alkuosa on raadollista ja lohdutonta luettavaa, eikä se siitä oikeastaan valoisammaksi muutu, vaikka positiivisiakin muistoja on. Onneksi on, sillä muuten kirja olisi liian raskasta luettavaa.
- Muistin miten ajoin pyörällä jokivarressa kovassa vastatuulessa, kiidin eteenpäin niin, että eturengas halkoi ilmaa kuin laivan keula vettä...
...Muistin vesimeloonin mallon, joka oli rakeista kuin sokeri, ja kiiltävät mustat siemenet, joita en viitsinyt poistaa.

Onnellisia ajatuksia tarvitaan, sillä päässä pyörii niin paljon rumaa ja ikävää:
- Ajattelen kylkeni mätänevää haavaa...Aseen piippua, josta ammus sinkoutui ilmaan...Sileää liipasinta.

Kaupunki oli muuttunut, ruumiita, sotilaita aseineen, ja jossain niin autiota kuin olisi rutto raivonnut. Ihmiset piiloutuiva sotilailta, jotka tekivät mielivaltaisia tarkastuksia pitkin päivää. Pelkoa, vangitsemisia, väkivaltaa, kidutuksia, nälkää.
- Meitä oli yhteensä melkein sata niin tiiviisti lähekkäin, että omat polvet olivat kiinni edessä  kyyhöttävän miehen jalkapohjissa.

Monen ihmisen tulevaisuudesta tuli synkkä: alkoholismia, painajaisia, kadotettuja unelmia. Ja mikä se sielu lopulta on?
- Onko se pelkkä käsite? Jotain mitä ei välttämättä ole olemassa? Vai onko se sittenkin kuin jonkinlaista lasia?

Tämä on kirja, josta voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Nyt oli tyytyminen vain pieneen hipaisuun, jottei paljasta liikaa. Tämä ei ole "kaunis" kirja, ei millään muotoa, mutta hyvin kirjoitettu ja pysäyttävä. Minä ainakin jäin miettimään ihmisten raadollisuutta. Ihminen on ihmiselle susi, pitää tässä kirjassa paikkansa.

Olen lukenut myös Vegetaristin, joka oli minulle hieman liian erikoinen, mutta näitä kahta teosta ei voi verrata, ovat niin tyystin erilaisia.

- Tuijotin vaiti haudalla palavan kynttilän läpikuultavaa liekkiä, joka lepatti kuin linnun siipi.

P.S. Armeijan ylivoima verrattuna opiskelijoihin oli musertava. Sotilaille oli annettu 800 000 patruunaa (vrt. Gwangjussa asukkaita 400 000).