Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät - kauno3.osa

Elena Ferrante (pseud.):
Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät, 447 s. suom. ilm. 2018 on Napoli-sarjan osa 3/4.
Storia di chi fugge e di chi resta, 2013 
- suomennos: Helinä Kangas
WSOY
- kirjaston kirja

Elena Ferrante on italialainen kirjailija, jonka oikea henkilöllisyys ei ole tiedossa. Henkilöllisyydestä on esitetty useita arvauksia, joista yksi on kääntäjä Anita Raja. Varmistusta tiedolle ei ole saatu. Salanimen kaksikymmentä vuotisella käytöllä  Ferrante on halunnut säilyttää yksityisyytensä.



En tee sarjasta tai tästä kirjasta syväanalyysiä, hipaisen vain pintaa.
Napoli-sarjassa aiemmin ilmestynyt osat: Loistava ystäväni, 2016 ja Uuden nimen tarina, 2017. Neljäs osa The story of a Lost Child on vielä suomentamatta.
Sarja on Elenan ja Lilan tarina lapsuudesta vanhoille päiville asti.

Ensimmäinen osa kertoo kahden tytön ystävyydestä sotienjälkeisessä köyhässä Napolissa. Jo tuolloin oli havaittavissa tyttöjen välinen ero, Lila on älykäs ja rempseä ja Elena epävarmempi. Luonteen eroista huolimatta tyttöjen ystävyys säilyy. Aloitusosasta olen tähän mennessä pitänyt eniten.
Toisessa osassa Elena ja Lila elävät nuoruuttaan, jossa tyttöjen elämä alkaa kulkea eri polkuja. Elena pääsee opiskelemaan ja Lila, huolimatta älykkyydestään joutuu jäämään perheyrityksen palvelukseen. Eletään 1960-lukua. Kakkososa lähti mukavasti, mutta sitten valitettavasti tylsistyin, lomamatkan loputtoman kuvailun myötä. Kaipasin tiivistystä ja enemmän tapahtumia.

Kolmannessa osassa Lila ja Elena ovat aikuistuneet ja päätyneet omanlaisilleen teille ja eletään vuosia 1968 - 1976.
Tarina alkaa kuitenkin vuodesta 2010, jolloin Elena muistelee ystävyyttään Lilan kanssa.
- Hän oli minulle kuitenkin hyvin rakas, ja Napolissa käydessäni yritin aina tavata häntä, vaikka totta puhuen vähän pelkäsinkin tilannetta. Hän oli muuttunut paljon. Vanhuus oli jo saanut otteen meistä...

Kirja jatkuu vuorotellen Elenan ja Lilan tarinoilla. Yhteisiä hetkiä on kuitenkin vain vähän.
- Myöhemmin hänestä (Lila) tuli yhä vaikeammin tavoitettava ja minulla oli yhä vähemmän mihin tarttua. Se johtui erkaantuneista elämänpoluistamme, välimatkastamme.

Minusta kolmososa oli parempi kuin kakkososa. Silti tässä kirjassa oli mielestäni liikaa Elenan kirjajuttujen kuvailuja, politiikkaa, tietokoneasioita sekä jopa rakkaussuhteiden vatvomisia.
- Etelä-Italiassa työväestö eli jatkuvan orjuutuksen ja kiristyksen alla, ammattiliitot olivat heikkoja tai niitä ei ollut lainkaan, oli välttämätöntä puuttua tilanteeseen ja ryhtyä taisteluun.
- Meidän täytyy kerätä ja syöttää koneeseen valtava määrä tietoja, joiden avulla se käsittelee vaikkapa kirjanpidon, palkkalaskennan, laskutuksen, varastokirjanpidon,asiakastilaukset, ja tilaukset tavarantoimittajille, tuotantomäärät ja toimitukset jne jne jne
- Lila kertoi ferriniittirenkaista, joiden läpi kulkevien johtimien jännite-ero määräsi magnetisoinnin suunnan, 0 tai 1, ja yksi rengas vastasi yhtä bittiä ja kahdeksan rengasta muodosti tavun eli merkin jne. jne...

Naisnäkökulmista pidin ja niitähän oli sekä liittyen työelämään, että suhteisiin, kaikenlaisiin suhteisiin, kuten äiti - tytär ja miniä - anoppi. Elenan tökerö äiti:
- Oletko kirjoittanut  ruokottomuuksista, joita harrastat?  ...Hän on ruma ja kävelee jalkaterät ulospäin...
Ikävistä puheista huolimatta Elena haluaa välttää riitoja kotiväkensä kanssa ja auttaa minkä pystyy.
- Puhelimen asennuksen yhteydessä maalautin eteisen ja keittiön uudestaan, laitatin ruokailuhuoneeseen viininpunaiset kukkatapetit... ostin osamaksulla television...

Elena on enemmän johdateltavissa kuin Lila. Elena mm. ihailee Adelea myötäillen tätä.
- Jos sanoin johonkin kyllä, hän otti selville, olinko todella samaa mieltä, jos sanoin ei, hän suostutteli minut muuttamaan mieleni. Yleensä teimme niin kuin hän sanoi,..
..Minua kiehtoivat hänen puhetyylinsä, eleensä ,kampauksensa, vaatteensa, kenkänsä, rintaneulansa, kaulakorunsa ja korvakorunsa, jotka olivat aina hyvin kauniita.

Pidin Lilan tarinaa kiinnostavampana, osittain Lilan itsensä takia ja koska tämä keskittyy vallan muihin asioihin kuin Elen.  Lila nostetaankin puoliväkisin napolilaisten työläisten ääneksi. Lila tekee raskasta työtä tehtaassa, eikä alistu nurkumatta työpaikkakiusaamiseen eikä sekstisiin puheisiin, eleisiin eikä etenkään tekoihin. Eräänkin kerran jälkeen paloi pinna, kun eräs mies oli ohikävellessään sanonut Lilalle jotain härskiä ja suudellut häntä niskaan.
- Lila väänsi häntä korvalehdestä, ja veti sitä kynnet syvällä ihossa eikä päästänyt irti, vaikka mies huusi ja yritti samalla suojautua Lilan potkuilta.
Tällä naisella on rohkeutta paitsi toimia, myös valittaa ja aukaista suunsa epäkohdista. Feminismi on nostamassa päätään.

Sarjassa on paljon henkilöitä, joista onneksi on kirjan alussa 6,5 sivun henkilöluettelo, ja jossa myös kerrotaan vähän edeltävistä tapahtumista. Luettelo helpotti kirjan lukemista, mutta siitä huolimatta luin varmaan puoliväliin asti ennen kuin aloin taas muistaa kuka kukin on. Muistamista hankaloittaa myös se, että ihmisiä kutsutaan eri nimillä, esim. Elena = Lenuccia = Lenú ja Lila = Rafaella = Lina.

Silloin tällöin tekstissä korostetaan miten ihmiset puhuvat välillä yleiskieltä ja toisinaan murretta. Tämä onkin oleellinen asia, sillä Napolin murre on oma kielensä, jota pidetään rahvaanomaisena ja vain alemmille yhteiskuntaluokille sopivana.

Summa summarum: Olen varmaan yksi harvoja poikkeuksia, joka ei ole syttynyt roihuun tätä sarjaa lukiessaan. Ensimmäisen osan luettuani olin ihan innoissani, mutta sitten roihu hiipui.
Teksti on kyllä hienoa ja hyvin kirjoitettua, mutta joihinkin kohtiin kaipasin rutkasti tiivistystä.
Kaikesta huolimatta aion kyllä lukea viimeisenkin osan, jospa se olisi se paras, minulle paras. Lisäksi Ferranten tapa jättää lopussa tarina auki houkuttelee tarttumaan seuraavaan osaan.
Itselleni olisi sopinut paremmin se, että olisin neljännen kirjan suomennoksen ilmestyttyä lukenut sarjan putkeen.

P.S. Napolia sanotaan meren ja tuulen kaupungiksi. Olen käynyt Italiassa monessakin paikassa, mutta Napoli on vielä käymättä. Ehkä vielä jonain päivänä löydän itseni Napolista, nykyisestä monipuolisesta kulttuurikaupungista.