Minä




Olen Piritta, jonka pitkäikäisin ja rakkain harrastus on aina ollut lukeminen, joten kirjoista bloggaan eniten. Pyrkimys on kirjoittaa jokaisesta lukemastani kirjasta ainakin jotakin, enemmän tai vähemmän.
Työurani olen aloittanut mainostoimistossa, mutta pääosan olen työskennellyt Yleisradiossa, sekä Helsingin Pasilassa että Tampereen Mediapoliksessa (ent. Tohloppi).

Pari sanaa harrastuksistani:
Lukeminen on aina ollut yksi intohimoistani. Opittuani lukemaan minusta tuli kirjaston vakioasiakas ja kotonakin kyllä riitti luettavaa. Isovanhemmat, äiti ja isä kannustivat lukemaan, ostivat kirjoja ja puhuivat niistä kanssani. Vaari mm. neuvoi, että lukemalla eritasoisia ja erilaisia kirjoja oppii  tuntemaan hyvän kirjallisuuden ja löytää itselle mieluista luettavaa. Vaarihan sen taisi tietää, koska oli WSOY:ssä töissä ja perheystäviin kuului paljon sen aikaisia kirjailijoita.
Mitä luen? Kaikkea. Eniten kuitenkin pidän kaunokirjallisuudesta ja dekkareista.
Paljonko luen? Olen lapsesta lähtien lukenut paljon, myös ruuhkavuosina ja opiskeluaikoina. Lukujumia ei koskaan ole ollut.  Lukunopeuteni on aina ollut korkea, mutta kun runsas parikymmentä vuotta sitten tuli mahdollisuus osallistua tehokkaan lukemisen kurssille, niin totta kai menin. En aseta itselleni kappalemäärä- tai sivutavoitteita, vaan luen sen verran kuin huvittaa ja ehdin. Olen vuosia pitänyt  lukupäiväkirjaa, jotta edes jollain tavalla pysyn kärryillä lukemistani kirjoista. Toisaalta hyvän kirjan kyllä muistaa, ainakin jotenkin.
Mistä luettavat kirjat? Ennen aina ostin kirjat ja tietysti kovakantisina, mutta nyt kun kotona on pari seinällistä kirjoja, niin lainaan kirjastosta. Sieltä saa uutuudet  nopeasti jos on vikkelä varaaja. Satunnaisesti ostan kirjoja, ja opettelen myös kierrättämään.

Muuta: Kirja-arvioni perustan vuosikymmenien kokemuksiini ja mieltymyksiini.
Tällä hetkellä keskityn lähinnä uutuuksiin. Satunnaisesti joukkoon voi osua vanhempiakin.

Blogissani en spoilaa enkä paljasta asioita, jotka pilaavat lukunautinnon. Kirjoitan melko lyhyesti, ja siten että blogiarvostelun voi lukea ennen omaa lukemista.

Muita harrastuksiani, joista saatan blogata:
Olen koko elämäni liikkunut. 2-vuotiaana aloitin satubaletin ja päätynyt yli 10 vuotta sitten joogaan. Lisätietoja Jooga ja minä-osiossa.
Teen myös käsitöitä fiiliksen mukaan eli neulon, virkkaan, askartelen ja teen koruja.
Lisää Käsityöt ja minä-sivulla.
Valokuvaamisesta olen pitänyt muksusta alkaen. Ensimmäinen kamerani oli äidin vanha laatikkokamera ja siitä se harrastus alkoi. Kaikki blogin valokuvat ovat omiani, jollei muuta mainita.
Matkustaminen on ihanaa ja aina tilaisuuden tullen lähden mielelläni reissuun.
Miksi blogi? Blogista on puhuttu ja sitä on pyydetty monta vuotta. Heikkona hetkenäni sanoin, että kunhan aikaa tulee lisää, niin aloitan. En tiedä onko aikaa nyt enempää, mutta lupaus on täytetty!

Facebookin kirjaryhmissä päivittelen eniten Dekkariryhmässä ja Kirjallisuuden  ystävissä.
Lyhyitä kirja-arvosteluitani v. 2015 alkaen löydät myös instagramista hästägillä #pirittaolen

Kirjojen lukeminen nuorena on kuin kuun tirkistelemistä seinän raosta. Kirjojen lukeminen keski-ikäisenä on kuin kuun katselemista omasta puutarhasta ja kirjojen lukeminen vanhana on kuin kuun katselemista avoimelta terassilta. Tämä sen vuoksi, että lukemisesta koituva hyöty on sitä suurempi, mitä kokeneempi lukija on.
                                                                                                         Lin Jutang 

Kommentit